Olen sinkku, tai no. Miten tämä nyt ilmaistaan. Sinkku-yh. Keski-ikäinen ja vapaa. Miehetön. Parisuhteeton. Yksineläjä - ei, en ole sitä kun tenavat on. Sinkkuäiti. Keski-ikäinen yh-sinkkuäiti. 

No niin. Olen Tinderissä. Epäselvä profiilikuva, vähän heilahtaunut, noin 3 vuotta sitten otettu. Muutama maisemakuva Nuuksiosta. Erittäin rehellinen mutta ilmaisversion rajallisuden takia varsin lyhyt profiiliteksti, jossa kerron lasteni ja lastenlasteni lukumäärän, elämäntilanteeni ja mitä haen tai toivon. 

Ja sitten tulee mätsejä miehiltä, jotka kysyy, mitä haen. Kun en saman illan aikana vastaa, kaveri poistaa minut listaltaan. 

Toinen valittaa, että kuvani on epätarkka. Vastaan, että niin sen pitääkin olla, työni takia, jossa naamani on näkyvillä koko ajan ja kohtaan ihmisiä erittäin paljon. Vastaan, että jos epäselvä profiilikuva haittaa, ei kannata pyyhkäistä oikealle. Ja sen jälkeen heebo on kadonnut listalta. 

Ja sitten on näitä, jotka vain ovat siinä rivistössä. Laittavat moin tai jotakin muuta aloitussanaa, ja minä vastaan ja koko homma jää siihen. Tai sitten ei reagoida mätsiin lainkaan. 

Yksi tyyppi kysyi, ammattiini liittyen: psykiatria vai somatiikka. 

Vastasin, että somatiikka. Kysyin, minkä sortin asiantuntija hän on, koska ammattiaan oli kuvannut tällä ilmaisulla. Hän oli päihdepsykiarian asiantuntijana. Totesin, että jestas, en kestäisi. "En minäkään vapaa-ajalla, siksi kysyinkin" oli vastaus, ja nauruhymiö perässä. Mitä minä haen, mitä minä olen jne, oli hänen kysymyksensä, ja vastasin, että se lukee lyhykäisyydessään profiilissani. 

Sen jälkeen kaveri katosi listalta. 

Että se siitä sitten. Oman profiilikuvauksensa mukaan hän kuitenkin etsi parisuhdetta, ei mitään seksisuhdetta. Lapsiakin  taisi olla. Mutta parisuhdetta toivova lapsellinen nainen ei ollutkaan se, mitä hän haki. No ei sitten. Olin vaan vitukseen pettynyt, kun hetken aikaa kuvittelin, että kohtaisin samaa ammattikuntaa, samaa alaa edustavan ihmisen, olisi yhteinen kieli, yhteinen maailma työn kautta. Mutta ei sitten. No, toisaalta hän oli harrikkamiehiä. He hakevat naitavaa aivotonta blondia, käyttöesinettä, esittelytuotetta,  joka on paikalla silloin kun se harrikkamiehelle sopii, käytettävissä iihin tarpeisiin kuin se harrikkaäijälle sopii, eikä yh-äiti ja mummo ole sellainen. 

Muutamat tinderitreffit on olleet. Ne on päättyneet siihen yhteen tapaamiseen, vaikka se olisi minun tulkinnan mukaan mennyt sinänsä hyvin.  Kaveri on jutellut niitänäitä ja ollaan yhteyksissä ja sitten poistanut minut listalta. 

Muutama päivä sitten oli niinikään tinderitreffit. Yllätyin positiivisesti. Hyvännäköinen, älykäs, mukava, samat ajatukset, elämänarvot. Mies puhui paljon, alkuperäisestä aiheesta hänen puhelunsa  karkasi jonnekin aivan muualle ja sitten hän punastui. Nypersi ja taitteli sokerikääreen paperia. Joimme kahvit, hän otti santsikupin. Minun vatsassa kiersi, turvotti, pidättelin ilmavaivoja. Onneksi oli väljä pusero. HÄn ehdotti kävelyä ulkona ja sitä ennen kävin vessassa, vaikka se treffien kohdalla ei oikeasti ole suotavaa. Että ihmisellä on jotakin niin primitiivistä tarvetta kuin käydä vessassa. Mutta oli pakko päästä pierasemaan kunnolla. Vatsan pömpötys hellitti hieman. 

Kahvipöydässä hän kysäisi lapsista ja exästä ja tapaamisista. En voinut kertoa viikko-viikko-systeemeistä tai säännöllisistä tiheistä tapaamisista, enkä osaa valehdella. Toisaalta en halua kertoa avoimesti, miten tilanne on. Joten vastaukseni oli ympärpyöree. Kyllä he tapaavat ja joo, asuu parinsadan kilometrin päässä. Hän totesi, että tapaamiset eivät siis kovin spontaanisti järjestey. Vastasin epämääräisesti, että lapset ovat jo isoja, mutten jätä viikonlopuksi keskenään, ei yöksikään, toisaalta ei ole ollut tarvettakaan, ei mitään syytä. Saan kyllä vapaani ja pääsen menemään..... mutta ei ole ollut vielä mitään sellaista syytä, että olisin jättänyt keskenää. 

Ikäkysymykseenkään en vastannut suoraan. Hän arveli että olisi kymmenvuotiaasta kyse. No ei, on vanhempi. Lapsi- ja tapaamisasian kohdalla tunnelma selkeästi viileni useamman asteen verran. En kuitenkaan kysynyt, että onko tämä sinulle ongelma. Jos, niin on sama lopettaa koko juttu jo tähän, kiitos ja näkemiin. En tiedä miksi en sanonut. Ehkä ajattelin, että jospa tämän kansaa homma etenisi. Ilmeestä, eleistä, silmiin katsomisesta yms kun olin ollut havaitsevani, että ulkoiseti olin kelpuutettu, täyttänyt hänen kriteerinsä. Pettymystä ei ainakaan siis. Eikä mitään helvetin ääneen puhuttua analyysiä siitä, mitä ja millainen olen, kuten joskus on käynyt. 

Kävelykierroksen jälkeen, erotessamme, hän halasi, vastasin siihen varauksella. En hänen takiaan, vaan sen takia, että nämä eivät koskaan johda mihinkään. Hän kysyi, tavataanko toistekin ja minullehan se sopi, sanoin tosin, että sinä laitat viestin. 

Kaverille sitten kerroin tästä tinderityypistä ja sanoin odottavani kuukauden, jos ei siihen mennessä laita viestiä, poistan listalta. Koska tämä nyt jätti minut vielä ainakin siihen listalle. Kaveri puuskahti, että kuukauden! meinaatko että tuon näköinen on vielä vapaana kuukauden jälkeen! 

Joten laitoin viestiä, kyselin viikonlopun kuulumiset ja kiitin kahvista ja kivasta seurasta. Tästäkin on jo muutama päivä aikaa. Mitään vastausta ei ole kuulunut. Että se siitä kiinnostuksesta sitten. Lapsetko tässä taas on esteenä? Liian nuoria, liian paljon kotona. Niin varmaankin. Odottelen siis kuukauden ja sitten poistan kaverin listalta. 

Onhan se ymmärrettävää, ettei kukaan halua seurustella naisen kanssa, jolla on vielä alaikäiset lapset kotona, kun omat lapset on jo maailmalla. Ei kukaan halua treffailla, viettää seksiä - mummon kanssa. Hei haloo!!

Niin että tässä sitä jatketaan tätä yksinloa. Tähän alkaa jo tottua. Paitsi ettei totu.