En tiedä, en muista, mistä sain semmoisen ajatuksen, että lapset  saavat vuorollaan päättää mitä viikonloppuna tehdään ja mitä syödään. Kuulostaa äkkiseltään varmaan aika riskaabeilta hommalta. Huolestuttavaltakin ehkä jonkun nutturapäisen kukkahattutädin mielestä. Nykylapset vaativat älyttömyyksiä, moisen luvan edessä hyppyyttävät sumeilematta vanhempaansa ja haluavat syödä pitsaa ja hampurilaisia, karkkia, herkkuja, määrättömästi koko viikonlopun.

No, tottakai laitoin reunaehdot tähänkin. Tekeminen kaikkineen on oltava sellaista, että se on toteutettavista ajallisesti ja rahallisesti.

Loppujen lopuksi se, mitä lapsi vanhempansa ja/tai perheensä kanssa haluaa tehdä, on aika simppeliä.

Ensimmäinen viikonloppu oli Jiin. Ei se ihan niin mennyt kuin alun perin suunnittelin. Lauantaina olikin partiokisa, johon Jii oli ilmoittanut halunsa osallistua. Lähtö vaan oli aikaisin aamulla ja Jii kiukutteli ja ärhenteli siitä ja koko tapahtumasta. Partiotapahtuman aikana vietin aikaa Pirpanan kanssa. Kävimme Keskustassa palauttamassa Jiille ostamani collaritakin, joka ei arvon herralle kelvannut. Teimme elämysmatkan metrolla Itäkeskukseen, jossa kävimme hampurilaisella ja pirtelöllä. Kävin samalla katsomassa itselleni kävelykenkiä, koska sellaisia ei minulla ollut ja tarve olisi, kahdet oli menneet rikki ihan ajan ja käytön saattelemana. Löysinkin -50% alesta kengät, joita olin aikaisemin käynyt sovittamassa. 

Partiotapahtumasta tuli kotiin ihan tyytyväinen kaveri.

Sunnuntai meni Jiin mielen mukaan.

Kävimme aamulla seurakunnan kokouksessa, koska Jii halusi mennä sunnuntaikerhoon. Pirpana ei sunnuntaikerhosta välitä, koska siellä puhutaan vain "siitä Jeesuksesta" ja siksi emme ole käyneetkään koko talvena.

Nukuin melkein kymmeneen ja meille tuli vähän kiirus lähtö.

Kokouksen jälkeen laitoin ruuaksi uunilohta ja perunaa, Jii silppusi salaatin, kattoi pöydän kaverina.

Ruokailun jälkeen lähdimme uimaan. Lapset osaavat uida jo varsin hyvin. Pirpana on taitava sukeltelemaan ja Jii on oppinut sukeltamisen kautta uimaankin. Uimahalli on pieni ja minäkin pystyn uimaan ja samalla näen lapset. Ison (aika pieni alla isoksi altaaksi) altaan toisessa päässä on niin matalaa, että kummallakin yltää jalat pohjaan ja lähes uimataidottomat voivat polskia. Altaassa saa myös olla uima-apujen ja kellukkeiden kanssa.

Yhdessä Jiin kanssa innostimme, kannustimme ja rohkasimme Pirpanaa hyppäämään veteen syvästä päästä hyppykohdasta - hyppyriä tai vastaavaa ei tässä uimahallissa ole, ihan vaan sieltä päästä hypätään. Pirpana aloitti varovasti, meni istumaan, siitä pulahti syvyyksiin ja minä nostin likan pintaan. Neuvoimme, miten uidaan syvältä pintaan.

Ja hetken päästä Pirpana jo loikki korkeita loikkia syvyyksiin. Vahdin vieressä, välillä autoin pintaan ja altaan reunaan, portaille.

Kotona totesin lapsille,  että meillä on ollut kiva päivä. Mistähän se johtui, mikähän sen mahdollisti? Jotamiten näin kysyin lapsilta ja kyllä he molemmat tajusivat, että mukava päivä on ihan heidän omasta käytöksestään johtuva. Pari kertaa vain jouduin koko päivän aikana ärähätämään, mutta sekin viesti meni sitten heti perille. Yhtään lasten keskinäistä riitelyä ei tullut.

Ja se, mitä lapsi halusi omana päivänään tehdä, se oli aika simppeliä. Ruuaksi uunilohta, ohjelmana seurakunnan sunnuntaikerho ja uintireissu. Ja kaikki olivat tyytyväisiä.