Takana on kuuden päivän joululoma Kylpylässä ja siihen päälle parin päivän kyläilyt Kotikaupungissani Pohjolassa lasten kanssa. Ja monta bussimatkaa. Monta tuntia.

Eilen illalla olimme kotona.

Olihan ihana tulla kotiin! Kun bussi lähti Keskustasta ja kotinurkat alkoivat näkyä, tuli melkein onnellinen olo, että täällä on minun kotini.

Olen aina sanonut, etten ole mistään kotoisin, juuria ei ole. No, olen näköjään tänne kasvattanut ne, niin hyvältä tuntui katsoa kotiseudun kulmia. Lunta oli satanut ohut kerros ja kaikki näytti niin nätiltä ja talviselta, kuin maisemakin olisi toivottanut tervetulleeksi kotiin.

Eilinen ilta meni ihan kasseja purkaessa. Kävin saunassa lasten kanssa ja sitten iski väsy kaikille.

Tämän päivä ei mennyt omalta osalta ihan suunnitelmien mukaan. Aikataulut meni näpeille. Niin aina, kun joutuu olemaan toisten aikataulujen ja kyyditystenkin varassa. Yksi tärkeä virastokäynti jäi toteutumatta; olin oven takana minuuttia vaille, mutta työntekijät olivat jo sulkeneet koko paikan ja näin lasiovien läpi miten tekivät palttoot päällä lähtöä. Huomenna on uudenvuoden aatto, joten ei taida se lafka olla auki. Pääsen ko. paikkaan vasta maanantaina... harmittaa vietävästi.

Pirpana ei halunnut mukaan asiointikäynneilleni. Jäi kotiin Jiin kanssa pelaamaan joululahjaksi ostamaani Tatun ja Patun Suomi -peliä. Yöpaita päällä. Kumpikin muksu oli ihan koko päivän yöpaita päällä. Pirpanalla lilasävyinen pilvi-yöpaita, jonka sai pari vuotta sitten lahjaksi Isukin siskolta, ja joka on paitsi laadukasta puuvillaan, Pirpanalle hyvinkin mieleinen. Ja Jiillä minun Tarjoustalosta (nyk. Tokmanni) joululahjaksi ostamani Kiroileva Siili -yöpuku ilman kiroilevaa tekstiä.

Peppi olisi halunnut tulla meille kylään, mutta minä en antanut lupaa, koska en ollut itsekään kotona.

Kun julkisilla liikkuu Metropoliassa, ja kaiken lisäksi asuu tämmoisessä Metropolian Pussinperällä,  kotiin pääseminen on oma lukunsa. Soitin pari kertaa matkan päältä lapsille. Olivat syöneet, peli oli kiva, kaikki oli hyvin. Äitiä ei kumpikaan kaivannut. Hyvä. Hienoa. Alkavat olla jo isoja ja osata olla kotona keskenään. Huh. Helpottaa kummasti omaa arkea. Ehkä vielä pystyn siirtymään haasteellisempiin ja paremmin palkattuihin työtehtäviin, tai peräti työhön, jossa on ilta- ja viikonloppuvalmius. Ja parempi palkka.

Klo 17 jälkeen olin jo kotiin menevässä bussissa, josta soitin Pirpanalle kotiin ja sanoin, että Peppi saa tulla meille; olen kotona klo 18 aikaan. No, Peppi ei halunnut lähteä kävellen, pimeänpelkoinen, vaikka kaikki tiet on valaistu hyvin. Pirpana sitten päätti lähteä hakemaan Pepin! Huhheijakkaa, ajattelin minä, onhan siinä reipas tyttö! Siinä kun ikätoveri ei uskalla kävellä klo 17 valaistua tienlaitaa koululleen ja siitä noin 500 metriä meille niinikään valaistun reitin kautta, Pirpana kävelee sen matkan kaverinsa luo ja vielä takaisinkin.

Pirpana vaihtoi yöpaidan päivävaatteisiin,  löysi eteishyllystä toppahousunsa ja laatikosta heijastimet. Ihan ilman äidin apua. Ja eikun matkaan.

Niin. Ei tässä mitään kummallista, eihän? 8-vuotiaasta kun on kuitenkin kyse.

Mutta nämä ovat aika varjeltuja ja passattuja lapsia, nämä minun Jii ja Pirpana. Miksi näin, siihen on oma syynsä ja se tulee sieltä elämästä, missä elin Tuppukylässä. Olen saanut lapseni aika hyvin luotsattua normaaliksi, kun olivat koko päivän keskenään - riitelemättä. Ja söivät, aamulla tekemääni keittoa.

Tämä antaa toivoa sille, että ensi kesänä minun ollessa töissä  pärjäävät kotona kahdestaan - riitelemättä, ja syövät ruokansakin.

Niin. Pirpanalla meni melkoisesti aikaa ennenkuin oli taas kotona Pepin kanssa. Minä olin jo kotiin tullut ja kun ihmettelin, Jii sanoi, että hän soittaa Pirpanalle ja kysyy. Minulla oli pyykkitupa varattuna ja kun kävelin lumisen pihan poikki pyykkituvalle illan hämärässä ajattelin, miten iso Jiistä jo oli tullut. Ja miten hän huolehti pienemmästään ja auttoi minua ihan omatoimisesti. Tämä kaikki on uutta. Toivottavasti se kestää ja kantaa pitkälle vielä.

Minulla oli siis paitsi asiointipäivä, myös pyykkipäivä. Jiin koko päivä oli yöpaitapäivä. Ja Pirpanallakin melkein.