Esikko laittoi hölmistyneen tekstarin: onko totta, että Jii käy saunassa housut jalassa.

Vastasin, että kyllä me ihan nakuna saunassa kaikki ollaan, mutta kaverin mökkitapahtumissa on yhteissuna ja siellä ollaan uikkareissa.

Esikko vielä soitti perään ja ihmetteli asiaa. Kumpikin tenava oli vakuutellut, että juu kyllä vain; Jii on aina saunassa housut jalassa. Me muut, siis minä ja Pirpana, olemme alasti, mutta Jiillä on uikkarit tai mitkä liekään housut jalassa.

Siellä on yritetty vetää höplästä ihan täysillä. Mietin ääneen Esikolle, että mitähän juttuja tenavat Isukin luona viljejee. Tuskin he kovin avoimesti kotiasioita siellä lallattavat, ainakin toivon niin (Iskulle ei todellakaan minun elämäni kuulu ja jos siitä jotain haluaa tietää, voi kysellä minulta eikä odottaa lapsilta tapaamisilla tilitystä). Ohimennen puolihuolimattomasti (muka!) lapset kyllä voivat kommentoida jotain. Vaikkapa, että kotona ei ikinä käydä saunassa. Tai että äiti käy yksin eikä ota heitä mukaan. Tai että eivät saa käyttää sitä shampoota mitä haluavat, vaan sitä mitä äiti määrää.

Tai ihan mitä tahansa.

Näköjään osaavat. Nämäkin. Tarinoida omiaan, siis.

Hetken päästä Esikko taas soittaa. Ajatus oli, ettei työttömänä rahavaikeuksissa kituavan Esikon tarvitsisi karkkipäivän karkkeja lapsille omillaan ostaa, vaan lapset ostaisivat ne omilla rahoillaan, niitä kun mukaan oli laitettu. Jii oli melkein itkua vääntänyt. Hän ei halua omilla rahoillaan karkkia ostaa, mutta hän haluaa karkkipäivänsä. No niin, ostakoot, niin minä laitan sen rahan sitten takaisin, mutta ei, en suostu maksamaan Fazerin hintavaa uutuussuklaata. Jii sitä ei osta ollenkaan suklaata eikä lakritsaa, koska on allerginen ja huomenna olisi bussimatka edessä, sitä edeltävästi ei syödä yhtään mitään, mikä vähänkin sivuaa Jiin allergeeneja. Karkkipäiväksi kustannetaan tavallinen pieni karkkipussi, ei mitään megapussia siis.

Ja sitten Jiin rahatilanne. Jii oli kertomansa mukaan kadottanut 50 euroa jonnekin kauppaan siinä vaiheessa, kun oli rahapussinsa avaunnut kaupassa. Jostain rahapussin sivutaskusta oli löytynyt 5 euron seteli taiteltuna.

Hienoa. Juuri näin se pitääkin mennä.

Jiillä ei minun muistin mukaan ole mukana 50 euron seteliä, mutta en muista kuinka paljon siellä kukkarossa rahaa oli. Enemmän kuitenkin kuin 5 euron taiteltu seteli. Eli poika on kuin onkin hävittänyt rahansa. Se on sitten hänen mokansa. Minä en niitä korvaa.

Jii oli kyllä ennen talvilomaa koulun diskossa, jonne oli uponnut siis sisäänpääsymaksu ja jossa oli ostellut arpoja. Pirpanalla oli mukana noin 30 euroa, niistä osan on käyttänyt Hello Kitty  -tarroihin. Mutta Jii... no niin. Mitäpä siihen voi sanoa. Bussimatkaa edeltävästi en mitään sanokaan. Sanon vasta kotona, lauantai-iltana. Että erittäin huolimatonta, ja vastuu tästä on täysin hänen. Jos hän olisi hävittänyt jonkun muun rahoja, olisi hän velvollinen ne itse myös korvaamaan. Itse asiassa Jii taitaa olla minulle velkaa; Jii on saanut synttäri- ja joululahjarahoja ja lahjakortteja. Kun hän ostaa jotain täysin itselleen, kuten tietokonepelin, hän ostaa ne omillaan. Jos rahaa ei ole mukana, otan sen sitten kotona pojan kukkarosta. Jii osti ennen talvilomaa pelin, hinta taisi olla huikeat 40 e. En muista, olenko ottanut sitä Jiiltä pois. Ehkä en. Tämä on minun oma mokani, etten ole pitänyt kirjaa.

Voit olla sitä mieltä, että näin ei pitäisi toimia. Äitinä minun pitäisi ostaa ja maksaa ihan kaikki lapselle, eikä pitäisi olla tällaista velka- ja vippaamisjuttua äidin ja lapsen välillä.

Mutta kun on.

Kyse on siitä, että lapsella on omaa rahaa, ja hän itse opettelee sen käyttöä. Mihin laittaa rahansa, mihin se riittää, mikä ostos on tärkeä. Rahapussi ei kuitenkaan aina ole mukana, ja silloin sovimme, että minä maksan sen, mutta otan rahan hänen pussistaan kotona. Se on joka kerta sopinut Jiille.

Nyt Jiillä on näitä lahjarahoja jäljellä enää 50 euroa. Enemmänkin olisi, ellei olisi hävittänyt niitä rahapussistaan. Tästä, rahojen käsittelystä, rahapussien aukilevittämisestä ja rahojen laskemisesta julkisilla paikoilla, on puhuttu sen kymmeniä kertoja. Ja aina uudelleen. No, nyt se sitten tuli konkreettisesti selväksi, mitä voi tapahtua.