Tätä blogia kirjoittaessa yhtäkkiä muistin, että voi hitto! mullahan on pyykkituvalla vaateita niin koneessa, kuivausrummissa kuin narullakin että puhtaina koriin viikattuna.

Lapset nukkuivat, telkkari pauhasi uusintaleffaa taustalla.

Kiiruhdin pihan poikki pyykkituvalle.

Ilta oli lämmin, syksyn tuntua oli jo kosteana viileytenä.

Tämmöisenä iltana ihmisen kuuluisi istua Suomenlinnan rantakalliolla vahvaan olkapäähän nojaten, katsoa merta ja huomata, että voi hitto, se viimeinen lautta meni jo, mitäs nyt... mutta minä kuljin pihakäytävän läpi pyykkikoppa kainalossani, kesäyö oli yhtäaikaa tyyni, rauhallinen ja levoton. Maailma oli hetken aikaa pysähtynyt, siihen hetkeen. Niinkun loppukesän kesäyöinä aina on tapana.