Tässä on jo monta alkulausetta ja esittelyä tullut tehtyä. Siksi, että jos yhteen postaukseen kaikki kirjoittaisin, siitä tulisi pitkä ja tylsä juttu ja siinä olisi liian paljon toisistaan erillään olevaa asiaa.

Kannattaa klikata kohtaa Alkusanat, sieltä löytyy.

Nyt on aika esittäytyä.

Minä olen siis, vielä kerran ja yhäkin, keski-ikäinen nainen. Minulla on kouluasteen tutkinto, mutta en ole koulutustani vastaavalla alalla töissä, joskin siitä on hyötyä tässä työssäni. Työskentelen toimistopuolella varsin kapea-alaisen ja simppelin homman äärellä. Palkka on käsittämättömän surkea. Edustan sitä Laura Rädyn mainitsemaa vähäväkistä ammatti- ja ihmisryhmää, joka tienaa kokoäivätyöstään bruttona jotain niin vähäistä kuin alle 2600 e (/kk). Itse asiassa bruttopalkkani ei edes noin iso ole ja  kuukausituloni nettona Kela-kompensaatioiden jälkeen jä alle tuon.

Lapsia minulla on neljä. Esikko ja Tosikko ovat täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Olin melkoisen nuori kun heidät sain. Toivottuja, suunniteltujakin molemmat. Heidän isästään erosin avoliitosta, kun lapset olivat ihan pieniä. Sen jälkeen on elettyä elämää ja kokemusta paljonlaisesti elämänreppuun kertynyt. Kovin hyvä äiti en mielestäni  heille ollut... monta asiaa olisin voinut toisin tehdä. Välini Kiiraan ja Joakimiin ovat hyvät. Ihan pieleen ei siis kaikki mennyt.. toisaalta lapset antavat paljon anteeksi vanhemmilleen.

Pirpana ja Jii ovat alakouluikäisä. Heidän isästään ero oli semmoinen pidempi prosessi alkaen asumuserosta, joka taas johtui parisuhteen sisällä olevista ongelmista, jotka taas johtuivat.... ja niin edelleen. Ero virallistui pari vuotta sitten.

Olen tämän eroni ja sitä edeltävän ajanjakson itselleni selvittänyt, läpikäynyt. Se on mennyttä, enkä sinne haikaa. Ero on menetys, tottakai on, minulle ja lapsille, mutta se tuonut mukanaan myös paljon uutta ja hyvää, kuten muutokset aina. Asun lapsineni mukavalla, rauhallisella ja lapsiystävällisellä alueella, joskin matkaa kaikkialle on ja julkiset kulkuyhteydet ovat verraten surkeat. Asuminen tuolla alueella edellyttää omaa autoa. Sellainen minulla on, vielä. Tulevana talvena enää ei, sillä autoon pitäisi hankkia uudet talvirenkaat, tai ainakin kumit vanteisiin, ja siihen minulla ei ole varaa. Ylipäätään koko autoon minulla ei tällä palkalla ole varaa, mutta ilmankaan ei pärjätä surkeiden kulkuyhteyksien takia.

Minun perheeni on siis me kolme, minä ja lapset, sekä meidän oikea, elävä lemmikkimarsumme, Teddy.

Tämä on siis blogi  tavallisen yksnhuoltajan tavallisesta elämästä. Tämä on juuri niin rehellinen ja todenmukainen kuvaus, kuin mitä ihmiset ylipäätään rehellisiä ja avoimia toisilleen ovat.

Ja tämän blogin aloittamisen ajatuksen taustalla oli se, kun lasteni isä marisi, ettei tiedä lastensa elämästä mitään. Jahka hänelle jossain vaiheessa tämän blogin osoitteen annan, niin sitten tietää. Kaiken. Ja ihan kaiken.

Sen verran kuitenkin niin omaa kuin lastenikin yksityisyyttä suojaan, että paikkakunnat yritän jättää mainitsematta ja aivan kakkien blogissani esiintyvien nimet on muutettu, keksitty toiseksi.

 

Olen tainnut tämän kaiken jo pariin kertaan kirjoittaa, mutta .. no.. vikansa kullakin ja jokaisessa jotain oltava, ettei niin täydellisenä tähtenä hohda ja  aika pieni vika tämä on... :D