Sain palautekommentin blogini vanhalta lukijalta, suurkiitokset! Viesti tuli sähköpostiin ja hetken tein etsinätyötä, että taas löysin tämän arjen askareiden alle unohtuvan blogini. 

Viimeksi olen postannut helmikuussa, jolloin tämän vanhan blogini uudelleenlöysin. Niin se aika menee, arki vie ja hukuttaa alleen. Toisaalta olen ollut ihan järkyttävän saamaton. Käyn vain töissä. Sen lisäksi kökötän kotona melkoisen passiivisten teinieni kanssa. En oikeastaan tee mitään. En taida nykyään edes harrastaa mitään. Valtava vastakohta kuluneen 4 vuoden aktiivisuudelle. Mutta ehkä tällainen pysähtyneisyyden vuosi elämässä täytyykin olla. Akkujen latausta tai sitten puhtaasti pattereiden vaihto, ja mikäs kello se ilman paristoja käy. Noniin, sähkökello, eheheh, vaan pysähtyy sekin sähkökatkon ajaksi. vitsivitsi. 

Maaliskuussa vaihdoin toiseen työyksikköön ja sitten tuli korona. Sitten mentiinki ja lujaa. Työpaikalla meni kaikki aivan sekaisin ja uusiksi. Minulle kaikki oli uutta. Mutta opin - olen oppinut - aivan valtavasti. Luultavasti siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Ammatillisesti. 

Kesälomakin minulla tässä jo oli. Viimeksi sellainen oli 4 vuotta sitten, ennen kuin aloitin opintoni. Loma oli "vain" viikon mittainen, mutta olipa kuitenkin ja nautin aivan täysin siemauksin. Ihanaa, että noi teinit vielä suostuu lähtemään mamin mukaan kesälomalle keskelle ei-mitään tekemään ei-mitään. 

Tänään kyttään kelloa ja odotan iltavuoroon lähtöä. Kello soitti jo seitsemältä. Kiirehdin heti kahdeksksi poliisiasemalle passia uusimaan ilman ajanvarausta ja varauduin pitkään jonotukseen ja otin jo työpaikalle tulevat eväät mukaan kylmälaukkuun. Ensimmäiset vapaat ajat sähköisen ajanvarauskalenterin mukaan menivät jonnekin heinäkuun puoliväliin, joten oletin, että poliisiaseman lupahakemusaulassa olisi pitkät jonot, ihmismassaa. Mutta mitä tyhjää! Homma oli ohi varttitunnissa! Hyvä niin. Ei muuta ku kotiin takaisin ja töihin lähtöä odottamaan (ei minusta ole vuorotyöhön! tämä vaan ei toimi!)