Pirpana oli pikku kuumeessa, joten tästä tuli kotipäivä.

Jiin koululuokalla oli retkipäivä, joten hänenkin koulupäivänsä oli epätavallinen.

Ilta meni kotona. Pirpana lepäili, leikki Hello Kittyillään, katsoi telkkaria. Jii pelasi ihan antaumuksella.

Ensi viikko on täällä talvilomaviikko. Hiihtoloma, sillä nimellä se oli ennenvanhaan.

Lapset lähtevät Kiiran luo Pohjolaan. Vien heidät sinne lähikaupunkiin, jonne Kiira tulee junalla ja palaa toisella junalla takaisin. En aja sitä viimeistä etappia, koska matka on muutenkin pitkä ja eritoten tuolla pienellä autonkopperolla ajaen. Minä jään yöksi siihen kaupunkiin ja palaan takaisin kotiin sunnuntaina. Varaan koko päivän ajoaikaa. Siihen se sunnuntai hurahtaa. Ja lauantai.

Lapset ovat tämän tienneet jo monta viikkoa, mutta jotenkin se totuus läjähti Jiille vasta tänä iltana kun vuoteessa oli. Että huomenna sitten lähdetään. Ollaan koko viikko pois. Kotoa. Äidin luolta. Omien pehmokissojen luolta. Jiillä oli ikävä jo valmiiksi, väänsi itkua peittonsa alla pienenä myttynä, niin pienenä kuin tuo honkkelikoipi nyt pystyy olemaan.

Viikonlopuksi on luvattuu huonoa ajosäätä. Lisäksi lauantaina on menoliikenne. Pelkään jo valmiiksi liikenneruuhkia ja liukasta ja onnettomuuksia.

Tänään oli täällä Metropolian isolla väylällä liikenneonnettomuus. Useampi vilkkuvaloauto, yksi auto ojanpenkalla katollaan, toinen keula uudelleen muotoiltuna vähän matkan päässä. Mietin, mitä on tapahtunut. Olisiko yksi auto ajanut toisen auton perään kovalla vauhdilla, ensimmäinen auto lennähtänyt ojaan ja matkalla kääntynyt ympäri. Törmääjä ja onnettomuuden aiheuttaja olisi se keularyttyauto.

Tai sitten jotain muuta.

Toivottavasti ihmiset säästyivät, vaikka molemmat autot menivätkin lunastuskuntoon.