Luterilaisessa ajattelumallissa on lapsikaste ja kummit. Kummin tehtävä on lapsen kristillinen kasvatus sekä vanhemman tukeminen lapsen kasvatuksessa.

Pidin itsestään selvänä, että Kiira ja Joakim kastetaan kristillisen luterilaisen kaavan mukaan, vaikken kovin uskovainen siihen aikaan ollutkaan. Kirkkoon kuuluin, kirkossa kävin hautajaisissa, rippijuhlissa tai siis konfirmaatiota seuraamassa ja häissä. Ja kastejuhlissa. Eipä juuri muuten. Ja sitten myöhemmin, kun Kiira ja Joakim olivat isompia, Kiiran partiolupaukset, koulun kristilliset juhlantyngät ja joulukirkko sitten paljon myöhemmin.

Isukin ensimmäisen liiton tyttäret on myös lapsikasteen vastaanottaneet.

Oli itsestään selvää, että Jii kastetaan luterilaisin menoin. Kummiksi, sylikummiksi, tuli itsestäänselvänä valintana minun hyvä ystäväni Leena, sekä Isukin sisko ja tämän mies.

Ne oli aika iloiset kastejuhlat. Kuvissa on mustaan ja valkoiseen juhla-asuun pukeutuneita nauravia ihmisiä, Kiira, Joakim, Titta ja Jutta, isovanhemmat, Leena tyttärensä kanssa, isovanhemmat, Isukin siskon perhe ja Isukin veli.

Mutta kun Pirpana syntyi, Isukki olikin sitä mieltä, että luterilainen ajattelumalli on väärä, osittain harhaoppisuutta, ja se oikea suunta on se Hihhuliseurakunnan ajattelumalli kaikkineen. Ja yksi vääräoppisuus olisi lapsikaste. Ainoa oikea kasteen muoto on aikuiskaste ja upotuskaste.

Kuuluin kirkkoon, en muista kuuluiko Isukki vielä silloin kun Pirpana syntyi. Olimme Hihhuliseurakunnan jäseniä kumpikin.

Minä päätin, että vauva saa  lapsikasteen aivan kuten muutkin sisaruksensa. En nähnyt siinä mitään vääräoppisuutta. Miten muka meidän viisi vanhempaa lasta olisi väärän kaavan mukaisesti nimijuhlansa viettäneet?! Ja nyt yhtäkkiä tämän nuorimman kohdalla pitäisi tehdä toisenlainen ratkaisu! Sehän olisi lapsen itsensä kannalta ihan väärin; kun muilla on kummit heiltä saatuja lahjoja myöten, yksi jäisi ilman. Kun muut käyvät rippikoulun, konfirmaation, saavat itse mahdollisuuden kummin tehtäviin sekä saavat avioliitolleen siunauksen ja vihkimisen ihan oikeassa kirkossa alttaritaulun edessä, yhdellä ei tätä mahdollisuutta olisi.

Mietin, kenet haluaisin Pirpanalle kummiksi. Oli kaksi kaveria, joista punnitsin, kumman valita. En sitten valinnut kumpaakin. Sen verran vahva oli omakin uskoni silloin, että halusin Pirpanalle kummiksi hyvin uskovaisen ihmisen. Isukin Serkkua ja tämän Vaimoa sitten pyydettiin, minun toivomuksesta. He suostuivat. Vaimo oli sylikummina. En halunnut isukin siskoa kummiksi - hän oli Jiin ja Jutan kummi. En halunnut Isukin veljeä kummiksi - hän oli jo Titan kummi, eikä hän muutenkaan tuntunut lapsista pitävän, lapseton poikamies. Veljen pyörätuolissa istuva tyttöystävä ei tullut meillä kotona pidettävään kastetapahtumaan.

Kastejuhlissa oli väkeä kyllä. Isukin sisko lapsineen, mies jättäytyi pois. Kummivanhemmat isoine lapsineen niinikään. Kiira ja Joakim omien kumppaniensa kanssa, Leena tyttärensä kanssa. Isovanhemmat ja Isukin veli. Titta ja Jutta. Jii pyöri siellä sukulaisten seassa saamatta oikeastaan keneltäkään kunnolla huomiota. Isovanhemmat keskittyivät Juttaan ja Tittaan. Ehkä Leena, en muista ollenkaan.

Minä olin väsynyt, uupunut. Raskaus oli ollut hankala, sektiosta toipuminen oli hidasta, enkä voinut noudattaa nostorajoitusta, koska Isukki loisti poissaolollaan. Iso talo vaati oman aikansa ja vei voimia. Tapetointi- ja maalausremontti, pihatyöt, kotiaskareet, vauva, Jii, Jutta joka ei hyväksynyt minua ja sitä kautta monimutkaiset uusperheongelmat - ne kaikki oli minulla uuvuttavana ja rasittavana kastejuhlien järjestelyjen ja leipomisten ollessa siinä oma lisänsä. Jii ei ollut sopeutunut moniin muutoksiin eikä ollut saanut kavereita yrityksistään huolimatta. Hän oli hyvin yksinäinen pieni 4-vuotias, jonka käytöksessä oli selkeää reagointia ja taantumaa.

Olin suunnitellut lapsille tyttömäistä herkkupöytää. Vasta juhlien jälkeen hoksasin, että juuri se tärkein ja iden keskeisin tarjottava unohtui lasten pöydästä kokonaan.  Ja valokuvat ja perhe- ja sukupotretit jäivät ottamatta. Se harmitti. Kastejuhla on kuitenkin niin ainutlaatuinen tapahtuma. Mutta niin väsynyt ja uupunut olin. Eikä kukaan muukaan niitä kuvia ollut innokas ottamaan. Sitä ihmettelin jälkeenpäin. Ei siellä kamerat käyneet. Minä toimin emäntänä, kädet oli täynnä työtä. Isukki nautti juhlista kuin yksi vieraista ikään. Hän varmaan perustelisi tätä asiaa sillä, että seurusteli vieraiden kanssa, oli kohtelias. Niin kyllä. Mutta minä en ennättänyt seurustella. Minä olin piikana, kahvin kaatajana, tarjottavien esillelaittajana, järjestelijänä, lasteni hoivaajana.

Ja kun siitä touhusta menin isoon (rumaan, remonttia odottavaan) olohuoneeseen, juuri nimen saanut Pirpana oli kiertämässä sylistä toiseen ja oli Jutan tai Titan sylissä. Pitkin askelin kävelin ja mitään sanomatta otin vauvani pois, omaan syliini ja poistuin olohuoneesta. Kenen luvalla minun pieni vauvani on Jutan ja Titan sylissä! Mutta en sanonut mittään, luultavasti viesti meni muutenkin perille. Olin ollut vähällä menettää vauvani, hän on minun!

 

Kummitäti huolehti Pirpanan kristillisestä kasvatuksesta joulu- ja synttärilahjojen sekä joulukorttien muodossa. Ne olivat kaikki hyvin kristillisiä. Olimme alkuun aika tiivistikin yhteyksissä sähköpostitse. En muista olimmeko myös puhelimitse. Kun Pirpana aloitti päiväkotielämän ja sittemmin aloitti ekaluokan, postitin joka vuosi päiväkotikuvan, joskus useammankin kun en osannut päättää minkä kuvista valitsen tai laitanko pienen vai ison kuvan.

Minun suhtautuminen muuttui Kummivaimoon, kun hän tylytti ja syyllisti minut ensimmäisestä asumuserostamme.Takana oli minun uupumukset ja romahtamiset. Ja olimme vielä naimisissa ja kävimme pariterapiassa, minä elin käsityksessä, että avioliiton ongelmat olisi oikeasti tarkoitus korjata ja elää elämä yhdessä loppuun asti (noh, noin 5 vuotta myöhemmin, eron ollessa jo virallinen, Isukki suutuspäissään lipsautti: hän oli päättänyt jo tuolloin, ja Pirpanan syntymän aikoihin jo, että meidän avioliittomme ei tule kestämään, jättipä vain minulle sen kertomatta). Yhden uudenvuoden vietimme Pirpanan Kummiperheen luona, yksi yö, minä ja lapset. Kummivanhemmat kävivät meillä ainakin yhden kerran kylässä, asuimme jo täällä Metropoliassa. Muita kyläilyjä en muista, yhteydenpitoa kuitenkin oli, joskin minä lakkasin kertomasta henkilökohtaisia asioitani tuon tylytysviestin jälkeen. Kerroin vain Pirpanaa ja Jiitä koskevista asioista.

Kun olimme jo eronneet Isukin kanssa, Kummivaimo laittoi minulle sähköpostia ja kertoi paitsi omia kuulumisiaan, myös Isukin puolen suvun kuulumiset ihan valokuvien kera. Hän pyysi kylään viikonloppua viettämään, mutta välimatka oli (on) pitkä ja auto oli surkea vanha romu. Arkiviikon päätteeksi en jaksanut.

Sain myös kutsun hänen syntymäpäiväjuhliinsa, mistä olin hyvin otettu. Isukkia sinne ei oltu kutsuttu, vaan minut ja lapset.

Olisiko ollut peräti viime kesä, kun Kummi kutsui minut ja lapset heille joku viikonloppu kyläilemään. Elokuu oli erittäin hektinen. Jokaiselle viikonlopulle oli joku meno, tapahtuma, ohjelma. Oli lasten Isukki-viikonlopputapaaminen, Jiin harrastuksen leiri ja koulun leirikoulua. Se ainoa viikonloppu, jolloin mitään ei ollut, sen päätin rauhoittaa kotona olemiselle.

Laitoin sittemmin viestiä, jossa kerroin hektisestä elokuusta ja kysyin, voisimmeko tulla jonain toisena kertana. Kertoilin jotain meidän kuulumisiammekin varmaan. En saanut siihen vastausta.

Sittemmin lasten sukunimi vaihtui samaksi kuin minun. Ihan Isukin luvalla, muuten se ei olisi onnistunutkaan (ehdollinen yksinhuoltajuus). Ja Isukki meni Enkelinsä kanssa naimisiin.

En tiedä kuka on mitäkin sanonut vai onko mitään. En tiedä mitä tapahtui. Mutta tuon syksyn jälkeen Kummista ei ole mitään kuulunut. Hän laittoi Pirpanalle synttärilahjaksi kaksi pientä vähän nutuuntunutta pussia askarteluhelmiä. Pirpana ilahtui. Laitoin sähköpostitse kiitosviestin ja kerroin kuulumiset. Olisiko se ollut tämä viesti, jossa ehdotin meitä kylään heille? En ole saanut siihen tänäpäivänäkään vastausta.

Jouluposti toi pienen kuplamuovikirjeen, jonka sisällä oli pelkästään Pirpanalle paketti. Ei korttia, ei mitään muuta. Paketista paljastui punainen merinovillainen pipo, semmoinen yksivärinen peruspipo ilman kuvia tai tupsuja.

Lievä hämmennys.

Siinä kun Jii sai ei-uskovaiselta kummiltaan joka vuosi korttia, kirjettä ja 50 euroa rahaa tiukasta taloustilanteesta huolimatta, Pirpana saa uskovaiselta Kummiltaan pari pientä pussia helmiä, onnittelukortin, ja pipon.

Missä on se  kaikki kristillisyys, jota aikaisemmin tuli oikein vahvasti ja voimallisesti?? Missä on ne viestit, jossa kertoillaan omia ja perheen kuulumisia, ihan noin yleisluonteisesti tosin? Ehkä hän on ystävystynyt Enkelin, toisen hinkuvinkutosiuskovaisen kanssa, löytänyt sielunkumppanin? Hienoa. Mutta antaako se oikeuden hylätä oman kummilapsensa, johon kuitenkin aiemmin on pitänyt yhteyttä hieman eri intensiivisyydellä? Hän oli varmasti saanut kutsun ja ollut todistamassakin Enkelin ja Isukin (vahvasto uskovaisin menoin suoritettua) hääjuhlaa ja todennut, että tämä meidän liittomme oli se Väärä ja nykyinen Jumalan siunaama ja Oikea.

Ehkä hän on todennut, että ei halua olla enää tekemisissä minunkaltaisen eronneen, syntisen ja epäuskovan kanssa? Olisiko Isukki kertonut oman versionsa meidän erosta, vai olisko Enkeli "näin naisten ja uskovien naisten" kesken kertonut Isukilta kuulemansa version Kummille meidän erosta ja meidän entisestä yhteiselämästä. Se kun kuulemma oli todella riitaisa, riitelimme kuulemma ihan valvasti. Näin Enkeli minulle kertoi. Ajattelin vain, että aha, mielenkiintoista, minulla on kyllä vähän toisenlainen käsitys meidän menneisyyteen kuuluvasta yhteiselämästä. Eikä edes lapsilla ole muistikuvaa, että meillä olisi ollut riitoja. Itse asiassa Jii ei muista meidän edes riidelleen! Mutta Isukin mielestä se riitely väritti meidän yhteiselämää kautta linjan.

No, yhtäkaikki. Syystä tai toisesta tai mistä tahansa, tai ei mistään. Pirpanan uskovainen Kummi on vaiennut. Minusta se on hämmentävää ja outoa. Miksi? Lahjat ovat korostuneen vaatimattomia. Ikään kuin hän täyttäisi jonkin velvollisuuden, mutta menisi sieltä aidan matalammasta päästä, helpoimman kautta. Ymmärtäisin nämä, jos hän olisi jonkinlaisessa yhteydessä minuun tai Pirpanaan, kuten oli ennenkin.

Aikaisemmin kun hän siis kertoili kuulumisiaan, laitteli kuvia lasten sukulaisista, laittoi Pirpanalle lahjat, joissa minun mielestäni oli ihan ajatustakin. Vaaleanpunaisista villasukista Pirpana ilahtui suunnattomasti. Tätä pipoa meistä kolmesta kukaan ei ymmärrä, mutta en sano sitä. Pirpana kysyi jo, onko se tytön vai pojan pipo. Jii sanoi, että hänestä se on poikien.

Kummin ostama on kuitenkin Pirpanalle tärkeä. Jii saa kortteja, kirjeitä, rahaa. Hänkin toivoisi samanlaista kummia kuin Jiillä. Ja kun ei ole, Pirpana tarttuu siihen, mitä on. Hän valitsee pipolaatikostaan päättäväisesti tämän Kummin ostaman punaisen pipon, vaikke vaatetuksessa muuten ole mitään punaista. Kaikki tähänastiset lempparit jää laatikkoon. Päässä on koruton, yksinkertainen punainen pipo, hieman isokin se on.

Olen vähän surullinen Pirpanan puolesta.

Isovanhemmat, etenkin mummo ("Isin isovanhemmat") eivät ole koskaan hyväksyneet tyttöä. En tiedä miksi. Kummi on päättänyt vetäytyä, pysytellä kaukana ja etäisenä, vaikka lapsi on juuri nyt siinä iässä, että ymmärtää sukulaissuhteet ja kummiudet kuin uskonnollisetkin kysymykset.

Minä mietin jopa semmoista, että olisiko Isukki siellä valistanut omia totuuksiaan minun ja myös lasten uskonnollisuuden tilasta. Hän kun ei tiedä - hän on heittänyt minulle muutaman kerran omat käsityksensä ja minä en ole niitä kumonnut. Mutta jo näin, Kummi olisi voinut kysyä tätä uskonnollisuusasiaa minusta suoraan. Jos erotarinan versioinnit by Isukki uskookin eikä tohdi niistä minulta kysyä toisenlaista totuutta, edes tämän kummiuteen ja uskonnollisuuteen liittyvän asian voisi hän kysyä, jos siinä muutosta epäilee tapahtuneen.

Tai sitten tässä ei ole takana mitään näin monimutkaista. Kummi vain ei halua tämän enempää pitää yhteyttä kummilapseensa. Kummilapsi, Pirpana, ei ole hänelle tärkeä, vaan muut asiat menevät tärkeämpänä ohitse. Ehkä hän ei alunperinkään olisi halunnut tulla kummiksi minun lapselleni.

En tiedä.

Mutta näin se nyt vaan on.

Otsikko on kyllä väärä. Oikeampi olisi Erilaiset kummit. Siitä tässä kuitenkin on kyse. Kummien tavasta toimia eri tavalla kummin tehtävässään riippumatta siitä, minkälainen painotus sillä uskolla ja uskonnolla kummille itselleen on.