Jonnekin katosi tämän blogin esittelykuvaus, ainakaan minä en sitä näe.

Otetaan siis uusiksi.

Olen keski-ikäinen kahden alakouluikäisen lapsen pienituloinen yksinhuoltaja. Lapset tapaavat isäänsä tätä nykyä kerran kuukaudessa yhden yön verran. Frekventti sopii meille hyvin. Joskus, jos tapaamisväli venähtää viikkoja laskiessa pitkäksi, esim. jos edellinen tapaaminen on ollut alkukuusta ja seuraava on seuraavan kuun lopussa, pienemmällä alkaa olla jo isää ikävä ja sitten tulee itkua ja kyelyjä seuraavasta tapaamisesta.

Lasten isä marisi minulle kerran puhelimessa, ettei hän tiedä lasten elämästä mitään; minä kun en kerro hänelle mitään. Voidaan tietysti kysyä, miksi minun pitäisi omasta elämästäni ja itsestäni hänelle mitään kertoa? Lasten kertoman mukaan isä tenttaa heiltä meidän arjen kuulumisia, asioita. Onko äiti kiva? Onko äidin luona mukavaa? Ikään kuin lapset kävisivät täällä silloin tällöin kyläilemässä. Lapset asuvat täällä, tässä, minun kanssani.  Minä olen lasten äiti ja olen tässä periaatteessa koko ajan. Joskus olen varmaan ihan kiva, toivottavasti. Mutta tuskinpa aina. Hulabaloota ja sirkushuveja en tällä palkalla pysty lapsille järjestämään, eikä kait semmoinen ole tarpeellistakaan, ainakaan jokaviikkoisena tarjontana. Meidän elämämme on aivan tavallista arkea. Siihen kuuluu myös niitä tylsiä asioita; kotiintuloaikoja, läksyjä, ruokailuja, vaatimusta hyvästä käytöksestä, kiukuttelua ja pahatuulisuutta, riitelyä ja itkua. Jos sitten myös niitä mukavampia yhdessäolon hetkiä tai hyvää mieltä muuten vaan.

Aloitan tämän blogin kertoakseni, mitä tämä minun ja lasteni aivan tavallinen arki pitää sisällään. Jossvain vaiheessa ehkä annan osoitteenkin lasten isälle. Ei tartte sitten tentaata lapsia. Voipi lukea täältä.

Meillä kaikilla on takanamme elettyä elämää, menneisyys, historia. Niin minullakin. Niin myös lapsillani.

En tässä blogissa kuitenkaan pohdi entistä elämääni, en eron syitä tai seurauksia. Tämä blogi on vahvasti tässä ja nyt. Jos kuitenkin olet lukenivasi rivien välistä jotain tunneilmaisua (sarkasmia, suuttumusta, vihaa, katkeruutta, pettymystä, surua), se saattaa johtua menneisyydessä tapahtuneista tai menneeseen liittyvistä asioista. En niitä kuitenkaan ryhdy avaamaan sinulle. Älä siis tuomitse minua niiden tunnesävyjen takia. Niille saattaa olla ihan oikea syy, josta sitä et tiedä mitään.

Niin, minä olen siis keski-ikäinen nainen. Lapsia minulla on neljä.

Esikko ja Tosikko ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan, ovat asuneet jo monta vuotta.  Tämän miehen kanssa minulla on kaksi lasta, Jii ja Pirpana.

Mitä kaikkea elämässäni oli tässä välissä, mitä tapahtui, milloin, miksi. Ehkä kerron näistä, ehkä en. En ole varma, ovatko ne kovinkaan keskeisiä asioita tässä nimenomaisessa blogissa. Tämä blogi kun kertoo minusta ja lapsistani, tässä ja nyt.

 

Summasummarum.

Tervetuloa blogini pariin, lukemaan tavallisen pikku perheen tavallisesta pikku arjesta. :)