Iltavuoro. Koko aamupäivä pelkkää lähdön odottelua, kelloon tuijottamista. Pitäisi laittaa vähän hiuksia, meikata, vähintään kasvovoide punakirjavuutta ja pigmenttiläiskiä tasaamaan. En viitsi. Mitä välii!

En tykkää iltavuoroista. Olen aikaansaavempi, toimeliaampi aamusta. Imuroin, siivoan, tiskaan, laitan ruuan, luen, neulon, pesen pyykkiä, käyn kaupassa ja ulkona kävelyllä. Tänään ei aivan tätä kaikkea. Heräsin varttia vaille 8 ja tajusin, ettei koululaisten puhelimet ole soittaneet herätystä. Pirpanalla oli kymmeneen meno mutta Jiin koulu alkaisi puolen tunnin kuluttua. Vein autolla. Onneksi oli iltavuoro. Sen jälkeen on juotu kahvit, syöty ihan liikaa, luettu, tiskattu, laitettu ruoka ja   päivällisen annoslautaset koululaisille jääkaappiin. Passattuja tenavia, oma vika, itse passaan. 

Vihaan tätä työpaikkaa. Vihaan tätät työtä. Tätä, mihin vastikään valmistuin suurin odotuksin. Kuvitelmin, että tämä on minun alani ja ammattini, tämä on  se mitä osaan, opettelen, opin. Tässä olen hyvä. Paskanmarjat minä mikään hyvä tässä ole! Katastrofi. Tumpelo. Onneton tupeltaja, nyhrääjä. 

Jos voisin, jäisin nyt sairaslomalle ja olisin vaan kotona sunnuntaihin saakka. Jos vaikka kompastuisin ja niksauttaisin nilkkani silleen ihan vähäisesti vaan, niin että neljässä päivässä täydellisesti paranisi. Koronavirusta tai influenssaa en itselleni tilaa, ei kiitos. Mutta jos vaikka vatsatauti. Nuhaflunssa. Kuume. 

Sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja vaihdan toiseen työpaikkaan, toiseen yksikköön. Sama työ, eri ympäristö, sama minä, sama epäonnistunut katastrofi.