Isukki se sitten osaa.

Voi miten hän on ihana, upea, kiva, täydellinen Isä. Sitä roolia hän esitti minullekin. Jutta ja Titta olivat pieniä ja minä tyhmä sitouduin Isukkiin kiinni liian aikaisin. Kun odotin Jiitä, totuus hänen Täydellisestä Isyydestään alkoi pikkuhiljaa rapista ja karista.

Nyt tapaamisille tulevat minun lapseni. He hyväksyvät Enkelin. Joten Isukin ja Enkelin osa on parempi kuin minun osani ikinä Jutalle ja Titalle. Niitä kuvioita, mitä aikoinaan tuli tapaamisilla, ei nyt minun lasteni kautta tule Enkelin ja Isukin elämään.

Nyt on taas vietetty viikonloppu-tapaamiskivaa. On käyty pulkkamäessä, paistamassa makkaraa kodalla tai jossain notskipaikalla (kuten joka ikisellä tapaamiskerralla!), elokuvissa ja saunassa.

Isukki ja Enkelikin ovat mäkeä laskeneet, kertoivat lapset. Olin revetä hämmästyksestä. Siis että Isukki on tunkenut itsensä pulkkaan ja laskenut mäkeä! Tämä sama mies, joka ei koskaan, ei ikinä, ei koskaan ikinä mitään tehnyt lastensa kanssa! Ei meidän yhdessä ollessa - siihen varmaankin minä itse olin se syyllinen, minun kanssani oli niin mahdottoman vaikeaa tehdä mitään, tai sitten minä itse en ollut sellainen, joka menisi ja veisi lapsiaan yhtään mihinkään - mutta ei myöskään eron jälkeen, kun tapaamisten sisällöstä oli ihan itse vastuussa. Isukilla oli siis ihan kaikki mahdollisuudet tehdä lasten kanssa mitä tahansa, sitä tai tätä tai tuota. Mennä metsäretkelle, uimaan, pulkkamäkeen, elokuviin,  paistaa makkaraa. Miksi ei mennyt? Eikö tiennyt, että tämmöisiä asioita voi tehdä lasten kanssa? Siitä kertomaan ja sinne innostamaan tarvitaan nainen?

Ei Isukki lasten kanssa mennyt leikkipuistoon, hiihtämään, pulkkamäkeen. Ei opettanut uimaan, ei fillaroimaan, tekemään rusettia. Yhden kerran muistan, että Isukki vei Jiin luistelemaan: asuimme Tuppukylässä, Pirpana oli ihan pieni ja vauva, ja minulla oli joku semmoinen tilanne, etten ennättänyt mennä enää luistinradalle Jiin ja pienen Pirpanan kanssa. Sanoin Isukille, että hän menee. Isukki valitti ja marmatti naama vihaisena ja väärinpäin. Hän oli töihinsä lähdössä, hänellä ei ollut tarpeeksi lämpimiä vaatteita, ei pipoa, ei hanskoja, hänellä oli ihan kamala kiire. Hän meni kuitenkin kun vaadin. Oli kertomansa mukaan ollut tylsää ja kylmää, oli kiertänyt kenttää ja palellut Jiin luistellessa. Tuokio oli alle tunnin mittainen, ehkä puoli tuntia ja valitti ja marisi tästä pakkotapahtumasta tuodessaan totisen pojan takaisin kotiin.

Jälkeenpäin tämä luistinratareissu kääntyi Isukin kertomana mukavaksi ja antoisaksi, lähestulkoot ikimuistoiseksi ja täysin vapaaentoiseksi ellei peräti itse-ehdottomaksi tapahtumaksi, jossa hän oli mielellään ja läsnäolevasti viettämässä aikaa lapsen kanssa luistinradalla.

Mutta nyt siellä Enkelin kanssa vedetään toden totta Hyvä Isi -roolia. Tätä samaa, mitä aikoinaan Jutalle, Titalle ja minulle. Enkeliin tämä kaikki uppoaa, koska tapaamisia on näin vähän eikä yhteisiä lapsia ole. Totuus ei tule ilmi ikinä. Titan ja Jutan aikana Isukilla oli tapana todeta, ettei hän mitään paremmuuskilpailua tee tyttöjen äidin kanssa. Hän vain on oma itsensä. Rauhallinen ja mukava, rakastava ja huolehtiva, halaileva, sylittävä. Lapset kyllä itse aikanaan tajuaa, kumpi heistä vanhemmista on se Mukava ja Kiva, Rakastava; se Parempi. Kumpaa kannattaa rakastaa enemmän, kumman luo muuttaa ja tulla asumaan. Hän vain On ja kun lapsilla on ikää tarpeeksi, he itse tekevät valintansa ja tulevat hänen luokseen.

No, Titta oli tullutkin. Eli Isukki haki lapset ensin täältä meiltä ja sitten Titan kyytiin, mutta auton olivat joutuneet ajamaan niin, ettei Titan äiti näe heitä. Jiin kertoman mukaan Titta oli kertonut menevänsä Isukin luo Jutan kyydillä. Isukin kyydillä ei ilmeisesti ole lupa mennä? Miksi ei? Miksi Titan ja Jutan äiti, Isukin ensimmäinen vaimo, on yhäkin Isukille niin vihainen, ettei halua täysi-ikäisen tyttärensä kulkevan tämän kyydissä?! Tapaamiset ja Isukin luona käymiset hän ilmeisesti hyväksyy, mutta ei sitä, että kulkee Isukin kyydissä? Vai onko syy valehteluun joku muu? Se, etteivät he halua kertoa, ettei Jutta ylipäätään tule samaan aikaan? vaan minun lapset?

En tiedä perimmäistä syytä, mutta ymmärrän tuon ensimmäisen exän katkeruuden ja vihan ja epäluottamuksen. Hän on samalla tavalla tullut huijatuksi ja samalla tavalla jätetyksi kuin minä ja minun lapseni. Isukki on valehdellut hänelle samalla tavalla kuin minullekin; kuin Enkelille. On jutellut, antanut ymmärtää - ja koko ajan siellä on ollut nainen valmiiksi katsottuna. Selusta on turvattu. On haluttu sekä pitää että syödä se kuuluisa symbolinen kakku.

Nyt siellä leikitään sitten jotain perheleikkiä minun lapsillani, ja Isukin ensimmäisen liiton lapsella, Titalla. Käytään, mennään, ollaan ja tehdään. Tajuaakohan Titta tätä eroa Isukissaan? Millainen oli ja millainen on. Minun lapseni unohtavat. Ja Enkeli ei tiedä totuutta. Ja jos joku sen hänelle kertoisi, hän ei uskoisi ja hänellä olisi itsellään Kootut Selitykset. Ja niin olisi Isukillakin. Koottujen Selitysen ydinsanoma olisi, on ollutkin ja on aina oleva se, että joku muu (se Exä) on syyllinen. Isukki itse kyllä sitä ja tätä, olisi halunnut ja ajatteli ja toivoi ja suunnitteli ja olisi kyllä käytännössäkin,  mutta ...  ja nainen uskoo. Tämä kolmas, tai neljäs, jos se ensimmäistä avioliittoa edeltävä avosuhde lasketaan mukaan.

 

No yhtäkaikki, summasummarum. Ihan kiva, että lapsilla on ollut mukavaa. Parempi tämä on, kuin se aika, jolloin Isukki ihan itse vastasi lapsista. Silloin tapaamiselta tuli nälkäiset ja turhautuneet lapset. Ruoka oli laadullisesti heikkoa ja lapset nälkäisiä; tekeminen oli sisällä olemista ja pelaamista. Nyt on ruokaa, jolla lähtee nälkä, ja tekemistä ihan läkähdyksiin asti. Enkelin tekemää ja suunnittelemaa tosin, kun ei Isukista siihen ole, mutta ei sillä liene loppupeleissä merkitystä.

Toivottavasti lapset jossain vaiheessa tajuaa, että tämä ei ole totuus. Tämä on viikonloppua, lomaa. Tämä ei ole arkea. Ei sitä, mistä oikeasti otetaan vastuu. Koulun käynti, läksyt, sopivat vaatteet ja kengät, urheilutarvikkeet, harrastukset, kotiintuloajat, säännöt, nukkumaan menot. Ja kaikki se, mitä arjessa on. Sitä ei Isukin luona ole. Siihen Isukki ei kykene. Jutan kanssa olisi ollut mahdollisuus ja mitä tekikään Isukki: katosi töihinsä, sysäsi minun vastuulle lapsen, joka ei minua halunnut eikä minua hyväksynyt. Ja jota minä en jaksanut - vauvan, sektiotoipumisen, pienen Jii ja ison talon sekä remontin alta.  Ja sitten myöhemmin sysäsi sen lapsen sisäoppilaitokseen. Pois, toisten huollettavaksi. Koska ei kyennyt itse, mutta tarkotus oli saavutettu; ensimmäisen exän, Jutan ja Titan äidin, nujertaminen, lapsen poisvieminen äidiltään, käsittelemätö ja läpikäymätön ero, jossa lapsi oli pelkkä välikappale.

Siinä pesuvedessä mentiin minä ja nämä pienet. Mutta se ei merkinnyt mitään, koska voitto oli saavutettu.

Kuulostanko katkeralta? Ei ollut tarkoitus. Tarina vain karkasi vanhoihin asioihin. Minun olisi vaan pitänyt tuolloin sanoa ääneen niille kaikille selvitysasiamiehille ja sosiaalitädeille, mikä se kuvio meillä oikeasti todellisuudessa oli ja mitä minä oikeasti ajattelen. En tehnyt sitä, enkä oikein vieläkään tiedä järkevää syytä siihen, miksi olin mukana ja osa sitä näytelmää, enkä pudottanut kulisseja alas, kertonut totuutta. Lopputulos olisi ollut tämä sama eli ero, mutta olisin ainakin ollut rehellinen siinä näytelmässä, jossa kaikki valehteli ja kaikki esitti jotain roolia.