Pirpana oli yökylässä Pepin luona viime yönä. On Pirpana ennenkin kaveriyökylässä ollut, mutta Pepin luona nyt ensimmäistä kertaa, ja ilmeisesti Pepin perheessä tilanne oli niinikään ensimmäinen

Minä kävin kaverin kanssa minifestareilla, jos tapahtuman näin voisi ilmaista. Samalla reissulla menomatkalla hain autoni huollosta, joten olin siis autolla liikenteessä. Kotona olin vasta aamulla, viiden aikaan. Hesari oli jo laatikkoon tullut, hetken mietin, että jatkan iltaa aamuteellä sanomalehden äärellä, mutta en sentään. Menin nukkumaan meikit naamallani.

Kymmenen aikaan aamulla sain ensimmäisen puhelun Pirpanalta. Milloin tulen hakemaan ja saako Peppi tulla meille. Katsotaan, vastasin unisena.

Kahdeltatoista soi taas puhelin, Pirpana itkee. Mukaan laitettu valkoinen Hello Kitty -t-paita on kadonnut, sitä ei löydy mistään. Takaa kuuluu Pepin isän lohduttava puhe.

Kävin suihkussa, pesin hiuslakat ja meikit. Pirpana soitti vielä kahdesti ja tivasti, milloin tulen hakemaan. Puolenpäivän jälkeen hain meille molemmat tytöt.Pepin luolta lähdettäessä Pirpana kaatui potkulaudallaan ja sai veriset naarmut molempiin polviinsa ja nirhaumaa kämmeniinsä. Homma meni parkumiseksi.

Kotona puhdistettiin haavat, laitettiin laastarit. Pirpana veti dramaattiset parkukohtaukset peittonsa mutkassa. Hän halusi nalleviltin. Nalleviltti on minun Pirpanalle tekemä ohutvanutäytteinen, puuvillakankainen  "vauvapeitto", jonka hän haluaa toisinaan lohdukkeeksi.

Peppi istui lattialla turhautuneen näköisenä. Minä haluan kotiin.

Katkaisin Pirpanan parkumisen, tytöt alkoivat neuvotella mitä leikkisivät.

 Laitoin ruuan, kello oli jo kaksi iltapäivällä, tyttöjen aamupala oli jostain syystä jäänyt aika olemattomaksi.

Sää oli hiostavan lämmin, vaatteet liimautuivat ihoon kiinni. Pelattuaan hetken pihanurmella viltin päällä muistipeliä, tytöt ilmoittivat halunsa lähteä uimaan, ja lähtivät potkulaudoilla hakemaan Pepin kotona tämän uimakamoja.

Pirpana aloitti marinansa, kun kuuli, ettemme mene maauimalaan vaan uimarannalle.

Uimarannalla oli melkoisen paljon porukkaa. Vesi oli kylmää ja pienen polskuttelun jälkeen Pirpana alkoi marista siitäkin. Uimapuvun vaihtaminen vaatteisiin oli marinaa. Nälkä, väsymys. Pitkä päivä alkaen eilisestä illasta ja yökyläilystä. Liian harvat ruokailut. Rankka päivä.

Hetken tytöt touhusivat leikkipuistossa, sitten oli Pepilläkin jo nälkä ja lähdimme kotia kohti. Pirpana marisi ja valitta, riiteli ja kiukutteli koko ajomatkan. Ajoin jo kerran auton sivuun ja käskin olla hiljaa ja kunnolla.

Kotoa kävin hakemassa Pepin potkulaudan ja kun palasin autolle, Pirpana oli takapenkillä haastamassa riitaa Pepille. Siirsin likan etupenkille.

Monta kertaa yritin jutella, sanoittaa tytön mielentilaa ja kertoa, mitä seuraavaksi teemme. Kyselin, mitä Pirpana haluaisin syödä. Makaroonia on valmiina, mitä hän haluaisi sen kaverina. Nugetteja? Pinaattilettuja? Mutta ei, Pirpana haluaa vain makaroonia ja sen kaveriksi pastaa. Tiedoksi kaikille, että makarooni ja pasta eivät oles sitten sama asia. Mikä on makaroonia ja mikä on pastaa, se varmaan vaatii vielä tarkempaa selvittelyä.

Aihe siis vaihtui, pahatuulinen marina pysyi samana.

Lopputulos oli, että kävimme kaupassa, ostin sen jäätelön, nugetteja ja pinaattilettuja ja vähän jotain muutakin pientä. Ja kotona Pirpana söi pienen annoksen juuri sitä, mitä lautaselle laitoin.

Nallevilttikin löytyi. Pyykkikopasta. Yritin pestä sen, mutta pyykkikone sanoi sopimuksensa irti, lopetti ohjelman kesken, jätti vedet sisään. Sitä on tässä ilta sitten rassattu.

Niin. Mikähän tämänkin postauksen ydinsanoma oikein oli.... ? Sekö, että kävin tyttöjen kanssa uimassa? Vai sekö, että Pirpana on ollut pahantuulinen, väsynyt, nälkäinen ja riitaa haastava oikeastaan koko päivän; miten mainiosti aihe onkaan vaihtunut, marinan pysyessä ihan samanlaisena. Ei, en hermostunut. En nykyään enää hermostu lasten riitelyihin tai marinoihin samalla tavalla kuin joskus muutama vuosi sitten. Olen löytänyt keinot, joilla pysäyttää marina, sivuuttaa, sanoittaa lapsen olotila. Vaikka lapsi ei sitä selitystä vastaanota, kiistää, inttää, olen osunut oikeaan marinan syyn suhteen ja siten myös tiedän keinot saada tilanne poikki. Niin nytkin. Joskus - tai oikeastaan aika usein -  kyllä joudun jyrähtämään aika kovaäänisen  komennon, jolla puhallan pelin poikki. Tai karjahdan. Ihan miten vaan.

Minun elämä on asettunut hyviin uomiin ja silloin sitä jaksaa toimia oikein - oman peruspersoonansa puitteissa.