Tänäkin aamuna väsytti ihan tolkuttomasti, en olisi millään jaksanut nousta. Torkutin ja jäin vielä venyttelemään sänkyyn. Patja kutsui, lakanat tuoksuivat vielä uniselle. Ehkä ne olisi jo aika vaihtaa... Mutta ylös on noustava, töihin lähdettävä. Kamala kiire ei ole, lapsilla alkaa koulu vasta yhdeksältä.

Peilikuva oli jonkun muun kuin minun. Naama oli ihan turvoksissa. Hyvänen aika, kuka tuo pultsarin näköinen eukko on!

Eilen illalla valvoin taas liian myöhään. Unohduin sohvan nurkkaan katsomaan telkkarista jotain amerikkalaista rikossarjaa, jossa kuvankaunis, herkkä mutta huippuälykäs profiloija-tutkija löytää sarjamurhaajan tyyliin intuition avulla. Paatuneen murhaajan pidellessä veistä naiskaunokaisen kurkulla hän pitkittää tilannetta vetoamalla murhaajan inhimilliseen puoleen, silmäkulmat sopivasti kostuneena, maskara on itkukestävää, sitä myydään vain elokuvakäyttöön, ei meille taviksille, jotka itkemme naama punaisena, räkä lentäen ja meikit epämääräisenä sotkuna silmien ympärille ja poskille levinneenä. 

Apujoukot, tummiin tyylikkäisiin pukuihin pukeutuneet ja huolellisesti suditut komeat kollegat saapuvat viime hetkellä ja niin paha saa palkkansa. Sarjamurhaajan suloinen, hauras, herttainen, hyvinkasvatettu ja hillityn järkyttynyt pieni tytär talutetaan poliisiautoon. Joku agentti varmaan ihastuu tyttöseen, ottaa hänet luokseen asumaan siksi aikaa, kunnes jossakin nukkavierun vaaleanruskeassa toimistossa sekalaisten paperipinojen takana työskentelevä tiukkanutturainen ja määrätietoisen lempeä sosiaalityöntekijä löytää tyttöselle uuden perheen ja tyttönen pääsee rakkauden ilmapiiriin……

No niin, tätä minä sitten unohduin jännittyneenä katomaan, vaikka sarjan sisältö ja  loppukliimaksit on sitä samaa, samalla kaavalla kaikki jaksot, tämä ohjelma ja kymmenen muuta vastaavanlaista.

Ja söin naksokseja. Niitä juustolla pölytettyjä.

Aamulla peilistä katsoi lopputulos. Huh.

Miksi näissä sipsi- ja naksupaketeissa ei ole samankaltaista varoitustekstiä kuin tupakka-askeissa. Tämä tuote sisältää suolaa yli kaikkien suositusrajojen. Tämä tuote aiheuttaa turvotusta ja ummetusta ja viimeistään seuraavana päivänä muistutat pultsaria. Ei suositella ikääntyneille.

No niin. Eiliseen.

Eilen oli kiva päivä. Molempien lasten kaverit tulivat meille koulun jälkeen. Pojat tulivat suoraan koulusta ja väittivät kiven kovaa, ettei läksyjä tullut ollenkaan. Ok, uskotaan. Pirpana tuli iltapäiväkerhosta kaverinsa kanssa, ja Pirpanan kaveri jäi meille myös syömään. Pojan kaveri, Pekka, kipaisi ruokailemassa kotonaan. Laitoin fish and sips, tai fish anf potatos. Siis lohkoperunoita ja kalapuikkoja. Harvemmin tulee ruokaa tehtyä kolmelle lapselle ja kalapuikkoja oli liian vähän. Ruuan lisukkeena oli viikonlopulta jäänyttä salaattia ja minitomaatteja sekä rapeakuorista ranskalaista patonkia. Ostin kaksi, koska olivat tarjouksessa, 49 senttiä per patonki.

Tytöillä oli tosi kivat leikit lastenhuoneessa. Pojat ravasivat ulkona. Olivat löytäneet asfaltille kuivuneen madon, ja tämän ohuen, pienen, kovaksi muumioituneen madon jätkät olivat sitten pesseet saippualla ja rakentelivat sille pesäkotia pienistä oksanpätkistä ja nurmisammaleesta.

Tytötkin olivat ulkona, piirtelivät katuliiduilla pihalaatoitukselle ja olivat sitten poikien juoksutettavana.

Magdaleena äiti ilmoitti että tulee hakemaan tyttärensä seiskan aikoihin. Tuli upeasti ja kauniisti laittautuneena, mielettömän upeissa saappaissa lähempänä kahdeksaa, suoraan töistään, vappujuhlista. No, heillä on aina nämä kellonajat vähän liukuvia, siihen olen jo tottunut mutta eipä haitannut, lapsilla oli kivaa.  Pekan äitikin soitteli, poika pitäisi jo tulla kotiin.

Omat tenavat olivat nälkäisiä ja janoisia. Jii meni omatoimisesti suihkuun. Iltapalan jälkeen vuoteessa Pirpana muisti kadottamansa pienen muovisen delfiinin, joka on aiemmin toiminut avaimenperänä mutta Pirpanalle päädyttyään vapautettu tästä rankasta ja yksinäisestä tehtävästä ja otettu perheenjäseneksi. Nyt tämä onneton, peukalon kokoinen delfiini pikku palloineen on kadonnut eikä ole suostunut löytymään tarkoista etsinnöistä huolimatta. Ja tästähän täytyy aina välillä nostaa parku ja ulina. Niin nytkin. Väsyneenä likka sitten ulvoi delfiiniään peittonsa alla. Lauloin kolme unilaulua; Peikkoäidin kehtolaulun ns. oikein ja muunneltuna versiona sekä Päivänsäde ja Menninkäinen. Kun poika oli hammaspesultaan valmis, luin iltasatuna, jatkosatuna Eemelin koottuja tarinoita.

Ja sitten oli minun aikani, jonka käytin erittäin fiksusti, ajattelua ja älyä kehittäen katsomalla telkkarista laadukkaasti tuotettuja sarjoja ja mussuttamalla juustonaksuja. Lopputulos oli tämän aamun peilikuvassa, kassi-alma näköinen eukko. Onneksi se oli vain pelikuva. Se jäi siis peiliin. Täällä töissä olen oma itseni, hehkeä, kaunis.

Kello on pykälässään. Soitan lapset kouluun.

Hyvää päivää sinnekin.

 

 

Johan se onnistui! Tässä siis pellillisen verran päivällistä. Kaikki meni.