Mentiin metsään, minä ja teini. Melkein eksyttiin, vaikka oli merkityt reitit. Ihmettelin kyllä, kun reitin maisevat olivat jotekin vieraita, mutta toisaalta, siitä on pitkä aika kun viimeksi sillä ulkoilureitillä olen käynyt. Ja niinhän me päädyimme aivan väärään paikkaan. Teinijätkälläkin kääntyi suupielet vinoon hymyyn. Palasimme takaisin, päädyimme onneksemme sinne mistä lähdettiinkin eli parkkipaikalle. Maisemareitti järvinäkymineen jäi tosin kokematta, mutta kävelimme kyllä pitkospuita pitkin suon poikki. Siitäkin on kuva, en vaan saa ladattua sitä tähän systeemiin. Tämän metsäkuvan lataus onnistui, joskin siinäkin muutama hetki meni tuhertaessa. 

 

 

Tämä on peikkometsä. Pehmeitä sammalmättäitä, korkeita kuusia ja mäntyjä, kantoja, isoja kiviä, notkelmia, kaatuneiden puiden pystyssä sojottavia juurakoita. Tällaisessa metsässä peikot asuu.

Lähes koko metsäretkimatkan teini marisi ja jurputti mopostaan. Se pitäisi hakea nyt talvitallista, akku ladata, sillä voi ajaa ja on minun vika, että uusi ostettiin, se on niin ruma kiinanmopo ettei sitä kukaan osta, varsinkin kun sillä on kaaduttu. Yritettiinhän sitä myydä ja ei kukaan ostanut - ei niin, talvea vasten! - mutta marmatus ja urputus ja valitus. Paska mopo. On. Syyllinen löytyi, se olen minä. Olisi ostettu käytetty, no meillä oli yksi, mutta jäkä mäkä valitus.

Muutoin kyllä metsäretki oli ihan kiva. Teini käveli niin pitkospuut kuin harhareitinkin valittamatta ja väsymättä, harppoi pitkillä kintuillaan mutaisten kohtien yli metsäpolilla. Istahdettiin kaatuneen puun päälle syömään voileipäeväät. Auringon lasku kajasti kaukana puiden takana taivaanrannassa. Lentokoneet jylisi yläpuolella ja jostain kauempaa kuului liikenteen kumu.

En tiedä, onko näillä yhteisillä pienillä metsäretkillä, hetkillä, mitään syvempää merkitystä teinin maailmassa. Tuoko se sitten tulevaisuudessa muistoja ajalta, jolloin lapsuus on loppumassa ja aikuisuus vielä kaukana edessä. Muistaako hän tämän sitten, kun minä en enää muista. Tuoko hän omat lapsensa sitten aikanaan  leveille väylille, merkityille reiteille, eväsreppu selässä peikkometsään kulkemaan, puun rungolle eväsleipiä syömään.

Toivottavasti. 

 

No nyt onnistuin kuvan liittämään.

Vesistainen talvi , järvissä vesi on poikkeuksellisen korkealla mutta onpa sillä vaikutusta soidenkin kuntoon. Pitkospuut sentään kutakuinkin olivat veden pinnan yläpuolella. Suo oli kyllä vetinen. Oikeasti tämä on korpisuota, kuivempaa.