Lapset lähtivät tapaamiselle. Pirpana ihan innoissaan, uudet kirpparilta pelastetut Hello Kityt repussaan. Jii itkien ja vastentahtoisesti.

Pirpana lähti autolle ensin, ja laitoin tekstarin, että Jii tulee perästä, meillä on neuvottelu kesken. Sain Isukilta viestin: Pirpana tuli mutta Jii meni jonnekin, ei ennättänyt kunnolla nähdä. Siis hei haloo!! Vastain, että mitähän sinä olet nähnyt! Jii on kotona ja tulee kohta.

Voi zösses mikä olio!

Saatoin Jiin tien alkuun. Sanoin, että mene edes autoon. Isukki ei nyt ole viestejä lukenut, eikä lapselta mitään ole osannut kysyä, ja tämä poikahan ei puhu, ei kerro. Ei isälleen ainakaan. Eikä tuo tyyppi, joka isäksi itsensä tituleerasi näille lapsille, osaa eikä kykene kysymään lapselta, eikä varsinkaan kuuntelemaan.

Laitoin pitkän tekstarin, että poika ei olisi halunnut tulla tapaamiselle, vaan olisi halunnut olla kotona vapata pitämässä. Ja että Jii kokee, että heitä kohdellaan eriarvoisesti. Pirpanalle pilkotaan ruoka valmiiksi, lellitään enemmän. Samaan aikaan tuli Jiilta tekstari: haluan kotiin - ja kymmenkunta huutomerkkiä perässä. Soitin Isukille. Oli varattu. Olenko yhäkin siis estolistalla ja puhelut menee hylkyyn? Soitin Jiille. Ei isi ole puhelimessa, sanoi poika, ja kun pyysin, hän huikkasi Isukille, että soittaisi minulle.

Isukki soitti. Ei, en ole millään estolistalla, mitä oikein horisen, hänelle tuli puhelu.

Hän ei ottanut vastaan viestiäni lasten eriarvoisesta kohtelusta. Totesi, että kyllä sitä Jiillekin pilkotaan ruoka toisinaan valmiiksi. Niin. Pirpana osaa itsekin, aivan kuten Jii myös. Mutta tästä ei ollut se minun asiani, minulle on sinänsä sama se mitä he siellä tekevät, en ole siitä kiinnostunut.  Olen kiinnostunut lapsistani. Mutta puhelu karkasi taas vääntämiseen asian vierestä. Miten se sinne aina liukuu? Miten hän sen sinne vie? Miksi? Siksikö, ettei varsinaista asiaa tarvitse puhua? Asia oli, että poika ei halunnut tulla tapaamiselle, hän kokee että lapsia kohdellaan eriarvoisesti, ja että pienempää lellitään. Lisäksi Isukin suhtautuminen Jiin kokeisiin lukemisiin: ei se minulta ole pois, lapselle hän sen tekee. Ja ennätän minäkin käydä lapsen kanssa koealuetta, vaikka olemme ulkona ja teemme kaikenlaista muutakin ja minä kuitenkin ihan yksin pyöritän tätä kuviota. Mutta minulla on jotenkin aikaa enemmän, ikään kuin minun vuorokaudessani olisi tunteja enemmän. Ja kyllä; olemme käyneet koealuetta läpi viikolla, jokainen ilta on mennyt läksykirjan parissa, mutta se ei riitä, on luettava myös viikonloppuna.

Asia kääntyikin siihen, että vastuu lapsista on yksin ja kokonaan minulla. Hän ei ota ollenkaan vastuuta. Muistutin, että hänellä oli sama asenne Titan ja Jutan suhteen, vaikka oli yhteishuolto. Isukin mielestä ei. Mielenkiintoista, että hänellä on NYT tällainen ajattelu ja asenne ensimmäisen liiton lapsiinsa. Ei se tällainen ollut silloin, kun hän viikonloppuisänä touhusi. Ei ollenkaan. Hän itse mm. sanoi, että on aivan sama, mitä lapset syövät tapaamisilla. Hän ei ota vastuuta mistään ruokailun kokonaisuudesta, koska lapset ovat hänellä niin harvoin (joka toinen viikonloppu ja kesällä 2 viikkoa). Hän ei osta, ei hanki, koska maksaa elarit eikä hänellä ole varaa ostaa ostella. Koulun asioista ei hän vastuuta ottanut, koska hänet oli tyttöjen äidin toimesta mitätöity ja mollattu ja haukuttu. Hänellä olisi yhteishuoltajana mahdollisuus mennä, käydä, olla, kysyä, osallistua. Hänen olisi itse pitänyt soittaa koululle ja kysyä koulun joulu- ja kevätjuhlista ja kodin ja koulun yhteistyöpäivistä sun muista tapantumista, koska se exä ei välittänyt Isukille tietoa. Mutta ottiko isukki kouluun yhteyttä? Ei tietenkään! Hänet oli diskattu ulos sieltä, ja opettajille haukuttu,  joten ei hän sinne mene ... mikä siis oli se erinlainen tai vastuullisempi asenne ja suhtautuminen Juttaan ja Tittaan kuin näihin lapsiin?

Muistutin Isukkia siitäkin, ettei hän koskaan yhdessäolomme aikana, avioliittomme aikana, osallistunut mihinkään lapsiin liittyviin asioihin. Minä maksoin päivähoitomaksut, huolehdin läksyt, ruuan kaappiin, harrastukset, vaatteet, niiden kulut.,  hoidin koulun ja päiväkodin asiat, neuvolakäynnit ja kouluterveydenhuollon asiat ja niin edelleen.

Ansaitsisin kuulemma mitalin tästä.

Hän ei näistä lapsista ota vastuuta, minulla on täysin ja kokonaan vastuu näistä lapsista. Isukin puheessa se kuulosti siltä, että lapset ovat luisumassa jonnekin väliinputoajien ja luusereiden ojaan, ja se on minun aikaansaannosta.

Kuulosti siltä, että lapset selittävät isi-tapaamisilla, miten minä mitätöin, mollaan ja vähättelen Isukkia lapsille.

Piti ihan miettiä, puhunko lapsille vähättelevästi Isukista. Yritän puhua rehellisesti. Kerron, mitä kommenttia olen saanut. Kun lapset kysyvät, milloin on seuraava tapaaminen, mitä minä kerron heille? Että en tiedä, isänne ei ole vastannut viestiini, ja olen kysynyt sitä jo kaksi kuukautta tai kolme viikkoa aikaisemmin. Onko se mitätöintiä ja mollaamista, aiheetonta ja tarpeetonta ja mustamaalaamista? On sitten varmaan.

Niinkuin nyt tästäkin tulevasta viikonlopusta, kun Jiin pitäisi lukea kokeisiin ja Isukin pitäisi kuulustella koealuetta ja Isukin kanta on, että sitten ei ennätä tehdä mitään. Tai ainakaan Jii ei tee mitään muuta kuin lukee.

Nytkin hän valitti tapaamisen vähäisyyttä ja tapaamisten supistamista. Että minä olen supistanut ja nipistänyt näitä tapaamisaikoja, mutta hän ei siihen puutu eikä valita siitä.

Siis mitä?! Tapaamiset ovat aina olleet lauantai-sunnuntai ja vuorokauden mittaisia. Joskus haku on ollut myöhemminkin ja palautus aikaisemminkin, nyt tällä kertaa oli klo 14 - klo 14. Viime kerralla oli klo 12 -  klo 14. tai 15.

En tule ehdottamaan perjantaista sunnuntaihin tapahuvia tapaamisia, koska Jillä on läksyjä perjantaina. Ne pitää tehdä ensin. Lisäksi lapsista juurikin Jii haluaa olla kotona. Jotta poika tapaamiselle ylipäätään suostuisi, se on oltava vain yhden yön verran. Lisäksi on muistettava, ettei Isukki itse ole halunnut ottaa lapsia esim. kesäaikana tapaamiselle, eikä viikonloppuisinkaan silloin, kun asui täällä Metropoliassa. Oli töissä.

Niin, että näin se sitten vääntyi. Koko kuvio.

Palasin itse alkuperäisen aiheen lähteelle monta kertaa, mutta ei hän sitä halunnut ottaa vastaan.

Soitin Jiille. Hän istui takapenkillä ja luki koealuetta, Pirpana piti mölinäänsä. Pirpana on lapsi, joka on koko ajan äänessä. Ihan koko ajan. Isukki ei käske olla hiljaa, vaikka laitoin asiasta sähköpostin. Hänestä se varmaan on ihastuttavaa, meistä ei, koska kuuntelemme sitä joka päivä ja koko ajan. Siis: Jii kuuntelee myös. Jii väsyy ja ärsyyntyy siihen ihan yhtä lailla kuin minäkin.

Jii halusi edelleenkin kotiin. Ei hän halunnut tapaamiselle.

Isukista on nyt kiinni, saako hän tästä tapaamisesta mukavan ja kivan. Vai ei. Ei se minusta ole kiinni, vaikka isukki sen vastuun lasten tapaamisinnosta sysäsi minulle täysin. Mielenkiintoista. Juuri työnnän lapsen väkisellä tapaamiselle ja sitten minä olen se, joka tekee kaikkensa, että tapaamiset eivät onnistuisi, ne peruuntuisi, lapset viraantuisi isästään ja alkaisivat vihata (taj jotain) isäänsä. Juuri informoin isää, että lapsi ei haluaisi tulla, kokee kohtelun eriarvoiseksi. Mutta tämä kaikki onkin minun aikaansaamaa tilannetta. Minä vietä vapaa-aikani täällä kotona puhumassa paskaaa täydellisestä Isukista pehmeäpäisille lapsille, joilla ei ole omaa huomiokykyä lainkaan.

Huomautin Isukille, miten hän on täydellinen. Ja sen hän myönsi. Niin. Isukki on tapaus, joka myy kameleille kyttyröitä, beduiinille hiekkaa ja inuiitille igluja. Joo, näin on. Hei, nämä lapset ovat sinun täydellisyytesi lapsia, heillä on sinun täydelliset geenit.

Luultavasti Isukki narsistisena ihmisenä tähän tulee takertumaan kun itsestään lapsille puhuu. Itsensä täydellisyyteen.

Ongelmana tässä on se, että Jii näkee isänsä sellaisena, kuin tämä todellisuudessa on. Ja poika on pettynyt siihen, että hänellä on tuollainen isä. Pirpana on pieni ja näkee isänsä sellaisena, kuin Isukki haluaa hänet nähtävän. Virheettömänä, täydellisenä. Pirpana tajuaa totuuden joskus - Jiin mielestä ei koskaaan jos samaan malliin lellitellään.

Tämän ihmisen kanssa on oikeasti todella mahdotonta keskustella. Hänen suhtautumisensa minuun on uskomatonta. Hän elää nyt sitä elämää, mitä itse on halunnut. Hän oli päättänyt erosta jo avioliittomme aikana. Hän tapaili Enkeliään jo avioliittomme aikana. Onnellinen ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla.

Aikaisemmin hänen vihansa ja inhonsa kohteena oli Jutan ja Titan äiti. Nyt minä. Oikeampi kohde olisi hänen oma äitinsä. Äiti, jolta Isukki ei koskaan saanut lapsuudessaan tarpeeksi huomiota. Äiti, joka sivuutti ja ohitti lasensa tarpeet ja asiat toteamalla, että mikänän se täällä inisee, en näe ketään, on kuin hyttynen inisisi. Ja tästä (inisemisestä, joksi sitä siinä perheessä nimitettiin) Isukki on saanut lapsuuden aikaisen lempinimen, jota vanhemmat (äiti) lapsestaan käyttivät jajoka oli jo silloin, kun sen ensimmäisen kerran kuuli ja joka yhäkin minun korvissani kaikuu - vittuiluina.

Kuten eräs asiantuntija totesi: kuka äiti antaa lapselleen tuollaisen lempinimen! Sehän on vittuilua!