Joululoma Kylpylässä kantaa hedelmää tänne kotiloma-arkeenkin. Lapset ovat aivan ihania. Leikkivät keskenään, siis leikkivät. Erimielisyydet eivät paisu älyttömiksi riidoiksi ja kumpikin uskoo ja lopettaa typeryytensä jo ennen kuin ne ovat kunnolla alkaneetkaan - tiedän kyllä, milloin jokin sinänsä mitättömän kuuloinen pieni lausahdus tai toiminta onkin lähtölaukaus isommalle riidalle tai draamakohtauksella. Eskaloitumisen välttäminen, ennakointi. Koko ajan läsnä. Nämä olen saanut estettyä muutamalla urahduksella ja lapset ovat totelleet.

Tänään lapset jäivät kotiin yöpaita päällä leikkimään, kun minulla oli virastoasiointi tämän oman Metropoli-Peräkylän Kaupungin Keskustassa. Aikaa meni melkoisesti. Jäin bussista pois kotinurkilla ja kävin lähikaupassa ruokaostoksilla.

Virhe.

Koska en tiennyt, milloin seuraava bussi tulee, kävelin kauppakassien kanssa kotiin. Oli kylmä. Pyrytti lunta. Minulla ei ollut pipoa mukana, se oli unohtunut lähtiessäni. Jotenkin olin ajatellut, etten tarvitse, koska liikun bussilla.

Kotona lämmitin lapsille ruuan ja sitten lähdimme luistinradalle. Minäkin puin nyt talvipakkaseen toppavaatteet, myssyä myöten. Olin unohtanut ostaa Tedille purut, kävelin kauppaan niitä ostamaan lasten jäädessä Jiin koulun kentälle luistelemaan.

Jiin luistimet on ihan surkeat. Loppiaisen jälkeisenä päivänä olisi koulussa liikuntaa ja ihan varmasti luistelua. Noilla luistimilla ei kyllä koulussa luistella. Pojan nilkat ovat ihan kenollaan, luistimet eivät tue jalkaa ja nilkkaa ollenkaan, eikä niitä saa edes kiristettyä kunnolla. Ostin ne muutama vuosi sitten kätettynä. Näyttivät ihan hyviltä, tavallisilta hokkareilta, mutta onkin huonot.

Vein purupussit kotiin ja laitoin Peräkylän fb-kirppariryhmään ostoilmoituksen hokkareista. Hyvä että heti laitoinkin, sillä nyt illan aikana on tullut palstalle osto-ilmoituksia saman kokoluokan hokkareista. Sain omaan ilmooni heti vastauksen ja käymme jo huomenna tuosta lähettyviltä katsomassa ja sovittelemassa yksi hokkareita. Hienoa, jos näin helpolla löytyisi.

Lapset luistelivat parisen tuntia. Pirpana oli kaatuillut muutaman kerran. Jii luisteli luistimet sojottaen, nilkat sisään ja alapäin kääntyneinä. Kotiin lähtiessä lapset laittoivat vain suojat luistinten terien päälle ja käveltiin. Suojia pukiessa Jii sanoi närkästyneenä: Näissä on väärä sukunimi.

Niin on, kun en ole ennättänyt vaihtaa.

Minun suojissa lukee Jiin nimi, huomautti Pirpana.

Mietin, että Pirpana luistelee näillä luistimilla tämän talven. Ensi talven luistimet on oltava kaksi numeroa isommat kuin nämä nykyiset.

Luistelun jälkeen laitoin lapsille lämmintä kaakaota ja mietin, milloin viimeksi meillä on tämmöistä ollut. Ei varmaan ikinä. Ei siinä elämässä, missä hallitsevana oli pikkukylän nurkkakuntaisuus, ahdistus ja Isukin arjen vastuun kiertäminen, vastustaminen tai pakoilu. Milloin on ollut tämmöistä, että luistelua ja sitten lämmintä kaakaota. Punaposkiset lapset vielä kylmin sormin, rukkasista huolimatta. Ikkunan takana luminen maisema, enää puuttui idyllistä ne punaruutuiset verhot, takkatuli tai leivinuuni ja tuore pulla. No, pullaa olisi ollut, eilen leivottua, pakkasessa.

Nyt illalla huomasin, miten vasen korvalehti on kipeä, punainen ja turvoksissa. Olen siis palelluttanut korvani, tai korvanlehteni, sillä matkalla kun ilman myssyä kävelin kaupalta kotiin.

Terve talvi.  Terve huurteiset puut. Terve Pakkanen. Terve sinulle, lumituisku.