Tai no sen, mitä nyt kotona olen. Enkä oikeastaan ole edes yksin, olen Teddyn ja telkkarin kanssa.

Jiillä ja Pirpanalla on ollut paljon tekemistä, touhua ja ohjelmaa Esikon luona, isosiskon adhd-aktiivileirillä. Siis, Esikolla on -oikeasti- adhd, eli tämä ei ole mikään moite tai irvailu häntä  ohtaan. Diagnoosin hän haki ja sai aikuisiällä. Pirpana oli jo maailmassa, muistelen että olisi ollut noin vuoden ikäinen tai alle. Asuimme silloin Tuppukylässä. Muistan, miten olin Metropolian keskustassa yksityisen lääkäriaseman kapeassa, ahtaassa käytävässä odottamassa neuropsykologin pakeille pääsyä isojen vaunujeni kanssa. Jiillä oli tylsää ja hän oli levoton ja Esikko oli muuten vaan oma itsensä ja pysyi juuri ja juuri nahoissaan. Oirekartoituksessa oli minun osuuteni tulla kertomaan, millainen Esikko oli ollut pienenä. Ja olihan hän, melkoinen lapsi. Kiltti, iloinen, vauhdikas, täysin pitelemätön, kriittinen, kyseenalaistaja, tottelavainen jos oikein hyvin osasit perustella järkiperustein, energinen, keskittymiskyvytön, jumittaja, uhmakas, empaattinen, huolehtija, välittävä. Huh. Kaikkea.

No niin. Pikkumuksuilla on siis ollut menoa ja tapahtumia ja mukavaa.

Minulle tämä on harvinaista herkkua; olla kotona itsekseen, ilman lapsia. Tai kotona ja kotona.. töissähän minä päivät. Illalla onkin sitten se äitimamman oma aika. Ja mitähän minä olen tehnyt..kaikenlaista.

Olen tehnyt pieniä kodin askareita: Järjestin kiukaan kivet uudelleen. Niitä oli liikaa, vastukset osuivat toisiinsa. Kiviä jäi ylikin.

Ostin ennen lomalle lähtöä SPR:n Konttikirpparilta ruokapödän tuolit. Meinasin kirjoittaa, että uudet, mutta eihän ne uudet ole, vaan käytetyt. Entiset oli liian isot pienen pöydän ympärille. No, yhden tuolin selkänojan laudat on liimattu uudelleen kiinni.

Olen harrastanut ja ollut sosiaalinen: Olen käynyt kuntosalilla ja seinäkiipeilemässä, kirjastossa ja Jiin kavern äidin kanssa kirpparilla tekemässä löytöjä.

Torstaille ja perjantaille on ohjelmaa jo suunniteltu ja perjantai-iltanahan lähden bussilla lapsia hakemaan. Huomiselle keskiviikolle ei ole mitään suunnitelmia. Ehkä menen kuntosalille. Ja olen kotona. Ja vaihdan Teddylle puhtaat purut. Teen pieniä kotihommia, luen, lojun sohvalla ja katson telkkaria. Käyn saunassa. Jos ilta riittää tuohon kaikkeen.

 

Tämmöinen tilanne, että minulla on omaa lapsivapaata aikaa ihan kokonainen viikko, on aika uutta, harvinaista myös. Viimeksi tämmöinen tilanne oli viime kesänä, kun molemmat lapset olivat viikon mittaisella leirillä. Jii on ollut kyllä leireillä, mutta Pirpana tietenkin on ollut päivähoidossa ja kotona sen jälkeen minun kanssani.

Meidän avioliiton aikana, parisuhteen aikana, minulla ei koskaan ollut omaa aikaa. En muista, että olisin ilman lapsia päässyt edes kävelylle. Ruokakauppaan ehkä joskus. Tilanne meni tuollaiseksi sen jälkeen kun muutimme Tuppukylään ja Isukki perusti yhden firman lisää ja katosi sinne. Isukki vetosi aina firmaansa. Se on saatava toimimaan ja tuottamaan, edessä olisi vielä parempaa aikaa. Epäilin, mutten sanonut mitään. Päätin uskoa ja luottaa, olimmehan me naimisissa ja minun mielestäni siihen kuvioon kuuluu antaa toiselle tilaa ja mahdollisuutta toteuttaa itseään ja omia unelmiaan. Minulle tuota ei sen liiton aikana sitten suotukaan. Minä olin siis kiinni kodissa ja lapsissa.

Eron jälkeen Isukki ei mitenkään innokkasti ole lapsia tapaillut, töihinsä vedoten. Eron vireillelaiton jälkeen hän tuli meille, minun kotiini, lapsia katsomaan aivan kuten oli sovittu. Olin päässyt työpaikan järjestämälle kuntoremonttiviikolle ja Isukki oli luvannut katsoa lapsia sen viikon. Isukki ennätti sitä ennen laittaa eron, mutta se peruttiin noin viikko sen jälkeen suusanallisesti.

Sen viikon aikana sitten selvisi, että heti eron vireille laitettuaan Isukki oli mennyt ja ottanut koiran. Se tarkoitti sitä, että hän oli koiran hankintaa suunnitellut ja järjestellyt jo ties miten kauan, puhumatta siitä minulle mitään. Me olimme kuitenkin tiiviisti tekemisissä ja naimisissa, kävimme pariterapiassa jonka tarkoituksen Isukki selitti olevan hänellä sama kuin minullakin; korjata meidän aviolliitto, selvittää entisiä ongelmia,  löytää uusi tapa toteuttaa meidän parisuhde.

Mutta hän ei koskaan tullut vastaan. Hän ei puhunut mitään itestään. Hänellä oli oma erillinen elämänsä, jota hän ei jakanut minulle eikä minun kanssani, ei pienimmässäkään määrin. Hän tuli minun kotiini, lapsia tapaamaan, vaikka väittikin muuta. Läheisyys oli ja pysyi poissa. Pysyihän se, kun hän oli jo monta vuotta aiemmin tehnyt päätöksen, että valitsee Jutan; että meidän parisuhteemme ei tule kestämään. (jättipä sen sitten minulle kertomatta, pariterapiassa jos toisessakin ravattiin ja ihan muunlaista juttua hän siellä kertoili).

Ja sitten tuli riita, minä sanoin pahasti ja Isukki laittoi eron, vaikka pyysin anteeksi ja anoin, ettei tekisi sitä. Viikko-kaksi sen jälkeen hän tuli katumapäälle, ero peruttiin suusanallisesti. Siitä taas muutama viikko ja minä olin kuntoremonttiviikolla, omalla vapaallani. Isukki huolehti lapsista minun kodissani, mutta kävi joka päivä omassa kodissaan toisessa laidassa Metropolia. Ja sitten selvisi, että hän oli ottanut koiran.

No, olihan hänellä se Enkelikin jo tässä vaiheessa kuvioissa mukana, olen siitä enemmänkin kuin täysvarma. Eron voimassaolo oli ollut hänelle tärkeä, ehdoton asia. Siksi Isukki sen niin yllättäen laittoi. Mutta tiesikö Enkeli, että se peruttiin, että jatkoimme pariterapiaa ja omituista yhdessäoloamme samaan tapaan kuin ennen eron vireillelaittoakin? Minä kuitenkin tein omat ratkaisuni, lähdin (minäkin) henkisesti irtautumaan. Ja myös fyysisesti.

Ja tästä Isukki veti minulle raivarit, syyllisti. Väitti, että minun tekojeni takia me emme enää koskaan palaisi yksiin.. miten hän oli ajatellut, että me neljä vielä pienessä punaisessa mökissä... Vaikka hänellä itsellään oli jo Enkeli, jolle Isukki on toisenlaiset juttunsa selittänyt. Aivan kuten minullekin aikoinaan. Ja aivan kuten minäkin, myös Enkeli on uskonut, epäilyksestä ei häivääkään.

... ... siis. mistä tämä tänne karkasi... miksi minä tämän vielä tähän kaivoin muistista näppiksille.. Ai niin, siitä, ettei Isukki ole koskaan ottanut lapsia kesälomaksi luokseen, vaan minä olen ollut niin yhdessä ollessamme kuin eronkin jälkeen lapsissa kiinni.

Mutta viime kesänä oli yksi kokonainen viikko lapsivapaata, kun lapset olivat leirillä. Se oli outoa. Ja nyt on samanlainen vapaa viikko, taas. Kohta alan tottua tähän. Onhan tämä hyvää harjoitusta nimenomaan minulle siitä, mitä edesspäin on. Joskus lapset muuttavat kotoa pois. Ja minun on opeteltava löytämään päiville täytettä ja mielekkyyttä. Tämä on ollut ihan tekemisen täyteinen alkuviikko.

Ja meillä kaikilla on mukavaa.

Esikolla,  Jiillä ja Pirpanalla, minulla.

Onko Esikon avomies tähän järjestelyyn yhtä ihastunut, sitä ei kuulemma häneltä kysytä. Jos ei jaksa, voi mennä kavereilleen yöksi. Perustelut tälle oli ja ne oli ihan järkevät, eivät mitkään ylijyrääjän perustelut, mutta en ala niitä tähän purkamaan.

Mitä mieltä Tosikko on.. no, tuskin on kade. Toisentyyppinen tapaus, ei mikään kakareleirin järjestäjä. Ja Tosikko lupasi tulla meitä bussille vastaan ja kuskata kotiin, koska seutulinjan bussilla siihen rumbaan varataan noin kaksi tuntia, omalla autolla alle tunti.