Lapset tulivat soviittuun aikaan Isukin luolta tapaamiselta.

Palauttamiseen liittyy mielenkiintoinen puhelinkeskusteu, josta saatan kirjoittaa myöhemmin.

Aurinko paistoi, oli aivan mielettömän hieno ilma. Olen fillarilenkillä ajanut upeiden kallioisten maisemien ohi, ja miettinyt, että tuonna pitäisi viedä lapset retkelle.

Ja nyt olisi se retkiaika. Lapset eivät isä-tapaamisella ole ulkona juuri lainkaan / ollenkaan. Tapaamisten sisältö on se, että he menevät isovanhemmille syömään, Isukki ja kaikki hänen lapsensa, Jutta, Titta, Jii ja Pirpana. Ruokailusessio kestää pitkään, on alkuruoka, ateria, jälkiruoka ja näiden välissä väliruoka. Muu aika pelataan. Lasten kertoman mukaan ulkona ei olle, eikä viivytä. Tänään olivat menneet edeltä ulos Titan kanssa, Isukki oli kuulemma jäänyt hetkeksi vessaan.... jaa, ok, tämä oli siis oikeasti syynä, eikä esim. että Isukki jäi puhumaan vanhempiensa kanssa asioita, joita eivät halunneet lasten kuulevan, tai juttelemaan Jutan kanssa asioista, joita eivät halua kolmen nuoremman kuulevan...

Mutta sen Isukin vessakäynnin ajan olivat lapset olleet mummon kerrostalon pihapläntillä.

Joten ulos, luontoon.

Ajoin auton suojaisasti parkkiin ja kaahuroimme kallion laelle syömään eväitä. Lapset kuvasivat kännykkäkameralla jäkäliä, sammalia ja naavaa, huiskuttelivat kaukana alhaalla ajaville autoille ja motoristeille.

Varjossa oli kylmää ja kallion laelle tuuli kylmästi. Emme olleet kovinkaan kauaa, eikä retkelle ollut muuta fokusta kuin kiivetä ryteikön läpi kalliolle ja syödä eväät, mutta meillä oli hauskaa. Peikkometsän kyllä näimme, ja lapset hiipivät metsän läpi, etteivät häiritse peikkoja.. Pirpana sanoi, ettei Peikkoja ole, mutta minä sanoin, että on. Niitä ei näe päivällä, koska ne nukkuvat koloissaan päiväaikana ja tulevat esille yöllä. Semmoisia ovat peikot.