Paljon ja kaikenlaista on mielessä pyörinyt, mitä tänne olen ajatellut kirjoittaa. Mutta eipä sitten ole semmoista hetkeä, että ajatuksen kanssa ajatukseni kirjaisin.

Olen lukenut muutaman mielenkiintoisen opuksen, ja parhaillaankin on muutama on meneillään. Liisa Keltinkankaan kirjasta (itse kirjan nimeä en nyt muista) luin osuuden, jossa käsiteltiin narsistista persoonaa  ja sen muodostumista, jos asian näin voisi ilmaista, kuin myös sitäkin, miten narsistiset luoneenominaisuudet ilmenevät käytännössä, Ja tässä yhteydessä tarkoitan narsismia, joka on epätervettä, sillä terve narsismi on eri asia kuin patologinen, naristiset luonteenpiirteet patologisessa (haitallisessa, sairaantunnottomassa ja sairaassa muodossaan) mielessä niin ikään eri asia kuin puhdas narsismi. Kirjassa oli myös kuvaus siitä, millainen on lapsinarsisti.

Koin ahaa-elämyksiä. Löysin lähipiiristäni heti muutaman henkilön, joiden toiminta täytti aivan klassisesti kuvatut narsistiset luonteenpiirteet ja toiminnan. Muutama palapelin palanen kloksahti paikoilleen. Nyt ymmärrän omaa menneisyyttäni paremmin ja tarkoitan nimenomaan menneisyyttäni Isukin kanssa, mutta myös Isukin ja hänen lastensa tai oikeammin Jutan kanssa.

Olen entistä enemmän iloinen erostamme. En ole mikään huippuhyvä äiti, en tule saamaan mitaleita enkä kunniamainintoja, mutta kahdesta epäterveestä aikuisesta olen ehdottomasti se terveempi versio.

Tosin, näin Isukki väitti itsestään, vertauskohteena oli se edellinen exä, Titan ja Jutan äiti. Ja minä uskoin. Uskoin, koska nämä mainitut lapset tulivat tapaamiselle -myös!- minun (ja Jiin ja Joakimin) kotiin ja sain tuta heidän käytöksestään. Luulin, että syy on heidän äiti. Ja osittain olikin. Mutta osuutensa on ollut ihan Isukilla itselläänkin.

No. Nyt on paljon siis ajatuksia ja oivalluksia tullut entiseen elämään liittyen ja niistä olen ajatellut ihan kokonaisia lauseita, useampia kappaleita, mutta kirjoitettavaksi asti nämä ajatukset eivät sitten ole päätyneet. Ehkä myöhemmin. Nyt on liian myöhä, en jaksa.

 

Hallituksen säästöpaketit, päätökset, leikkaukset ja tulevat toteutukset ahdistavat. En tiedä, miten jatkossa pärjään, kun palkka on jo nyt niin pieni, että kädestä suuhun mennään. Ja miten lasten kesälomailut, kun itsellä ei ole lomaa semminkään. Mitä riitelyä se sitten jatkossa on, kun lomaa on vain 4 viikkoa, ja lomakausi on toukokuusta elokuun tai syyskuun loppuun (meillä elokuun, toisissa paikoissa syyskuun loppuun). Mitä järkeä on vietää vähäiset loma-ajat silloin, kun lapset ovat koulussa -  ja kun lapsilla on koulusta lomaa, on itse töissä, eikä sitten pääse oikeastaan koskaan viettämään lomaa yhdessä lasten kanssa!? Lapset hengailevat keskenään tai itsekseen, notkuvat milloin missäkin, syövät jos muistavat, vaaratilanteiden riski kasvaa.

Olen ahdistunut ja huolissani näistä päätöksistä ja säädöksistä, jotka vaikuttavat suoraan minuun ja lapsiini. Miten selviän, miten jaksan, miten lapset selviävät ja jaksavat. Millä tulemme toimeen. Onko elämä pelkkää työssä käyntiä, työssä oloa. Toisaalta, miten kauan tässä työssä ylipäätään nyt olen. Muutoksia on koko ajan ja lisää tulossa, ja minä itse olen työhöni tyytymätön.

Mutta kesäloma-ajasta. Lasten yksinään olosta kotona.

Siitä, miten samaan aikaan ainakin meidän tapauksessa Isukki itse elää ja on miten itse parhaiten näkee, lapsia ei tapaamiselle voi ottaa. Viime kesänä - ja varmaan myös tulevana - vetosi töihinsä. No, niihin töihin hän vetosi aikaisempinakin kesinä. Kuljetin Pirpanaa toiseen suuntaan sijaispäiväkotiin ja Jii vietti pitkiä päiviä itsekseen kotona. Sisällä. Söi kun muisti, yleensä ei muistanut eikä syönyt, vaikka soitin. Oli hikinen, nälkäinen ja pahatuulinen kun tulin kotiin Pirpanan kanssa, jolla oli takana tavattoman tylsä ja yksinäinen päiväkotipäivä paikassa, missä ei tuntenut ketään, kaikki oli vieraita, ja muut lapset olivat tyyliin 3-vuotiaita. Kyseesssä oli kesä ennen Pirpanan koulun alkua.

Isukki ei voinut viettää lomia tai vapaapäiviä lasten kanssa. Oli töissä koko ajan, niin väitti. En uskonut edes silloin. Olin ihan varma, että vapaita oli, lomaakin oli. Ei vain halunnut viettää sitä lasten(sa?) kanssa. Vietti sen jotenkin muuten. Koiraan ja minun nihilistimääräykseen (tästä toisessa postauksessa) vetosi, eli syyllisti minua siitä, ettei itse halunnut (pystynyt, voinut) viettää kesäpäiviä lasten(sa?) kanssa.

Niin. Kyllä Isukki tuona kesänä vapaalla oli ja lomallakin. Vietti sen muuten. Enkelinsä kanssa. Tiesiköhän tämä nainen, että seurusteli miehen kanssa, joka ei halunnut tavata lapsiaan? Tiesikö, että samaan aikaan kun tämä upea mies keskittyi intensiivisesti ja "satasella" häneen, miehen lapset viettivät pitkiä yksinäisiä päiviä kotona ilman aikuista tai ihan oudossa kesäsijaispäiväkodissa - ja ikävöivät? Minkä tarinan Isukki Enkelilleen kertoi syyksi, ettei ole lastensa kanssa ollenkaan? Tai kyllä hän oli. Arkena kerran viikossa. Haki pienemmän päiväkodista ja isomman kotoa noin klo 16 tai 15 ja palautti seuraavana aamuna kotiin ja päiväkotiin noin klo 8. Joskus haki aikaisemmin,  kun vaadin, pyysin, kerjäsin. Näin muistelen nämä kellonajat. Muutoin muistan oikein.

Se oli lapsille, mutta myös minulle rankka kesä. Olin todella uupunut. Lomani painotin elokuulle, jolloin Pirpanalla ei ollut päivähoito-oikeutta enää, mutta koulukaan ei ollut vielä alkanut. Lisäksi halusin olla kotona laittamassa lapsen koulutielle. Olisi omaa kuin myös lastenkin eloa kovasti helpottanut, jos Isukki olisi huolinut olla heidän kanssaan edes yhden kokonaisen päivän. Pyysin. Ei voinut. Oli töissä. Väittämänsä mukaan. Koko ajan.

Valetta. Tiesin sen silloin, tiedän sen nyt.

Jos hän tätä lukisi, hän kiistäisi ja väittisi toisin ja kiertäisi asian ja syyttäisi ja syyllistäisi minua. Niin Isukin tapaista. Se on helpompaa kuin vastuun ottaminen omasta toiminnastaan, toimimatta jättämisestä ja näiden seurauksista.

Näistä kaikista piti kirjoittaa tarkemmin, lähemmin ja yksityiskohtaisemmin.