Heinäkuun tapaaminen oli pelkkä päivätapaaminen, muutama tunti. En ota tästä syytä itselleni. Sen verran epämääräisiä olivat Isukin viestit, että ymmärsin aivan väärin. Ko. viikonloppuna Isukki ehdottikin siis pelkkää Enkelin ja lasten tapaamista, ei hänen ja lasten välistä tapaamista. Minä runnoin siihen päivätapaamisen mukaan. En itseni, vaan lasten takia.

Sen päivätapaamisenkin sopiminen oli sitten oma sählinkinsä. Isukki kun ei halua kertoa yhtään mitään omasta elämästään, muuri on korkea, niin tapaamisten sopiminen on aika haasteellista. Yhteistyö kun edellyttäisi avoimuutta edes sen verran, että minäkin ymmärrän mistä puhutaan, mitä ollaan sopimassa, miksi jotakin näin ja miksi ei noin.

Lapset ovat nyt viikon päivä kyselleet isi-tapaamista. Milloin se on. Molemmat lapset. Myös Jii. Se tässä onkin yllättävää, sillä Jii ei ole koskaan aikaisemmin kysellyt tapaamisten perään. Nyt he tivasivat sitä ja kyselevät uudelleen tuon tuostakin, vaikka olen käynyt kummankin tenavan kanssa erikseen kalenteri kourassa tapaamisajankohdat. Mutta lapset unohtivat, aika tuntuu kait pitkältä, koska se edellinen tapaaminen oli niin lyhyt ja ehkä sekin, että mukana oli paljon muitakin ihmisiä, isovanhemmat, Enkeli, Jutta ja Titta.

Ja minä kerroin lapsilleni, että tapaaminen on tulevana lauantaina. Jii kyseli jotain yksityiskohtia tapaamiseen liittyen, olisiko se koskenut matkustamismuotoa Somakylään. Ja tähän minä en osannut vastata. Jii hermostui. Kerroin, etten tiedä, koska isi on laittanut viestin, ettei halua kuulla minusta mitään, ei halua minulta viestejä, eikä aio lukea niitä, joten emme voi sopia matkaan liittyvistä asioista, ne selviävät lauantaina.

Mitä ja miten se olisi pitänyt lapselle kertoa? "Neuvottelemme vielä isäsi kanssa tästä asiasta." ? Niinkö?

"Ole huolehi, asia on järjestyksessä", ja kun Jii olisi kysynyt, miten ja millaisessa, hänkin haluaa tietää, millainen politikko-vastaus siihen annetaan? Esmerkiksi: "Me aikuiset sovimme tämän asian"

Vaan kun emme sovi. Ei voi sopia, kun toinen ei suostu keskustelemaan.

Isukki laittoi minulle sähköpostin, joka liittyi lasten sukunimen vaihtamiseen samaksi, mikä minullakin on.

Viestin loppukaneettina luki, että älä ota minuun yhteyttä, en halua kuulla sinusta mitään, tai ihan sama, en ole lukenut edellisiäkään viestejä. Ja sitten oli kommentti, että yhteydessä ollaan sitten, kun on seuraava tapaaminen. Siis. Tapaaminen on lauantaina, jolloin me kait sovimme, kuka hakee, tuo tai vie lapset tapaamiselle, ja millä tavalla he sieltä tulevat takaisin kotiin.

Jii on ilmoittanut erittäin vahvasti, että bussilla hän ei suostu kulkemaan. Ja Pirpanaa minä en yksin bussiin laita. En, vaikka tiedänkin lapsia, jotka matkaavat niin bussilla, laivalla kuin lentokoneellakin ihan itsekseen tuntitolkulla. Senkus matkustavat ja menevät, laittakoot vaikka kolmevuotiaan fillarin selkään ja teinin liftaamaan. Minun lapseni menevät tapaamiselle tavalla, joka sopii minun lapsilleni, ja meistä kahdesta (minä versus Isukki) minä taidan olla se, joka lapset paremmin tuntee.

Pystyykö Isukki laittamaan lapset väkisellä bussiin Somakylässä, vaikkei semmoisesta ole sovittu, tai vastoin minun suostumustani, vastoin lapsen tahtoa? Pahantuulisen, vihaisen, itkuun pillahtamaisillaan olevan äkäisen pojan ja tytön, joka on hädissään, koska isoveli on vihainen ja tästä ei ole turvaa?

Tämähän ei ole yhteistyötä eikä tämä ole lapsen etu. Jos paska olen minä, niin sitä se on hänkin. Ja hän kolauttaa toimintansa lasten nilkkaan. Ei yksin minun.

Keino hallita se on tämäkin, luoda epävarmuutta minulle (siis huom. ei lapsille, vaan minulle!)  tapaamisten kautta. Kosto, koska minulla on yksinhuoltajuus ja lasten sukunimi vaihtuu, sikäli mikäli Maistraatti sen mahdollistaa? Ajatus, että en voi sopia mitään omia menoja, en voi käydä missään, olen kiinni lapsissa 24/7?

Periaatteessa se on minulle aivan sama, toteutuuko lasten ja isän väliset tapaamiset vai ei. Minä kyllä iltamenoni saan järjestymään, joten ei tämä minulta pois ole. Lapsilta tämä on pois. Ja epävarmuus ja epätietoisuus osuu juuri lapsiin, lapsille. He ovat kuitenkin jo isoja koululaisia ja haluavat itsekin jo tietää, hahmottaa ajanjaksot ja ajankäyttönsä, ennakoida  sen suhteen, milloin on mitäkin tapahtumaa tai ohjelmaa tiedossa, mitä tehdään minäkin viikonloppuna. Ennakoitavuus on näille lapsille ehkä keskivertoa tärkeämpää.