tiistai, 29. maaliskuu 2016

Pääsiäisen kärsimysnäytelmä.

Se meillä kotona oli.

Olimme kaikki vuoron perää vatsataudissa.

En edes muista, milloin viimeksi olen itse ollut vatsataudissa. Kipeänä, ihan jumalattoman kovassa flunssassa olin jouluna 2014, jolloin muutimme tuohon asuntoon. Onko siitä niin kauan? Vietimme sen joulun muuttolaatikoiden keskellä, minä makasin flunssaisena. En muista, olivatko lapset edes isällään joulun välipäivinä. Tuskinpa. Ehkä jossain vanhassa kalenterissa lukee merkinnät, etten  väärää tietoa jaa...

 

Ja nyt sitten taas.

 Ensin Jii oli oksentanut keskiviikkona koulun ruokalassa lattialle ja vähän muuallekin, lähti kotiin tietenkin.

Torstai oli molemmilla tenavilla vapaapäivä koulusta, minulla työpäivä, joka kaikkineen meni todella myöhäiseksi, sillä työpäivän päätteeksi oli jo pari kuukautta sitten sovittu työpaikkalääkärikäynti. En sitä perunut, sillä seuraava aika olisi mennyt taas noin kuukauden päähän.

Hyvin olivat lapset pärjänneet kotona keskenään, olivat syöneet mitä olin määrännyt (tosin edellytti puhelinsoittoja ja patisteluja). Pirpana lähti Pepin kanssa ulos ja kauppaan ostoksille. Pirpana soitti ja kysyi lupaa mennä Pepin kanssa kauppaan ja annoin luvan. Kuvittelin, että molemmat käyvät ostamassa pikkuiset makeiset tai vastaavaa, mutta sitten illalla kotona selvisikin, ettei Pepillä ollut senttiäkään rahaa, vaan ostosreissu oli tehty täysin Pirpanan rahoilla: Pirpana oli ostanut Pepille jäätelön ja rojuautomaatista jokun tilpehöörin, itselleen paketin hileitä, joista oli antanut yhdet putklot sekä Pepille että tämän siskolle Annikalle kun olivat siitä jatkaneet Pepin kotiin.

Niin että silleen. Taas. Peppi osaa.

Minä kyllä vähän suutuin. Onnistuin hampaat kirskuen tuottamaan, että on tosi hienoa, on tosi kivaa ja ihanaa, että ostat ystävälle, näinhän se pitää ollakin, mutta kun tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Peppi sinulla, sinun rahoillasi ostattaa, ja tämän tämmöisen pitäisi perustua vastavuoroisuuteen.

Jii huuteli sivulta omat kommenttinsa juurikin siihen liittyen, että Peppi on näin toiminut aiemminkin ja minä olen aiemminkin tämän saman nuhdesaarnan pitänyt.

Torstai-iltana Pirpana sitten sairastui vatsatautiin ja sitä kestikin sitten koko yön. Otin likan patjalle oman sänkyni viereen. Varauduin siihen, että yöuni olisi katkonainen. Mutta en siihen, että se jää minimiin naapurin kundin yöllisen älämölömetelin takia. Siitä oma postauksensa.

Perjantain Pirpana makasi kuumeessa.

Kaikki minun hienot suunnitelmat pääsiäisen ohjelmasta peruuntuivat. Minnekään ei menty. Lauantaina en uskaltanut viedä kumpaakaan lasta mihinkään kunnon aktiviteettiin, vaan kävimme vain kauppakeskuksessa. Jiille löytyi kumpparit. Jotka olivat plussakorttialennuksessa ja niin edulliset, että melkein ilmaiset.

Lauantai-iltana kävin pitkällä, melkein kahden tunnin mittaisella kävelyreissulla. Kotona olin sitten reidet kylmettyneenä, mutta se olikin enemmän; sain itsekin sen vatsataudin.

Sunnuntain toivuin.

Maanantaina kävimme jo ulkona meren rannalla kävelemässä ja uimahallissa hauskaa pitämässä.

Ja sillä aurinkoisella merenranta-kävelyllä, auton taas temppuillessa, minä itkin ratin takana: on ihan helvettiä asua jossain hevonperseenkuusessa, keskellä ei-mitään. Sieltä ei pääse mihinkään, ei edes töihin, koko oleminen edellyttää omaa autoa eikä minulla ole siihen varaa, koko ajan menee budjetti yli, mihinkään ei rahat riitä....

Illalla kotona avasin netin ja aloin katsella asuntoja.

Muutto ihmisten ilmoille alkaa olla todella vakavassa harkinnassa.

 

tiistai, 22. maaliskuu 2016

Hämmästys hämmästyttää.

Juttelin tässä illankähmässä kaverin kanssa puhelimessa. Sen verran uusi tuttavuus, ettei hän tiedä ihan kaikkia yksityiskohtia tästä minun erostani tai eron jälkeisestä elämästäni. En ole kertonut. Se on niin iso ja niin moniulotteinen, hankalasti kerrottava ja liian paljon selitettäviä asioita sisältävä.

Nyt kuitenkin tulin maininneeksi elatusmaksut. Kelan kautta tulevat elatusmaksut ovat pienentyneet, kiitos hallituksemme säästöpäätösten. Säästö otetaan näiltä lapsilta, joiden elatusvelvolliset vanhempansa eivät vaivaudu huolehtimaan lastensa elatuksesta; näiltä lapsilta, jotka muutenkin ovat taloudellisesti epätasa-arvoisessa asemassa verrattuna vastuullisempiin etävanhempiinsa; nämä lapset saavat vieläkin vähemmän. Eli kelan kautta tuleva elatusmaksu on nyt pienempi kuin viime vuonna. Yleensä se menee toisin päin.Mutta tässä tapauksessa indeksi leikkaa, ei korota.

No niin.

Tuttava puhelimen toisessa päässä oli pudota tuolilta hämmästyksestä. Eikö miehesi maksa elatusmaksuja?! Huomautin, ettei hän ole mieheni, lasteni isä kylläkin, isä lainausmerkeissä. Ja ei, hän ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja. Ei, hän ei jää velkaa minnekään. Kyseessä on niin sanottu nolla-sopimus. Mies on todettu varattomaksi, hänellä ei ole maksukykyä. Siksi hän ei maksa elatusmaksuja, saan ne Kelan kautta. Minun lapseni elättää minä ja Yhteiskunta.

Lasten isä ei maksa eikä osta yhtään mitään muutakaan lapsilleen. Hänellä ei ole rahaa. Hän antaa kummallekin lapselle kahdesti vuodessa 40 euroa. Niin. Juuri niin. Synttäreillä 40 euroa per lapsi, jouluna 40 euroa per lapsi. Ei muuta. Joskus aiemmin tuli leffalippuja kun pyysin niitä. Kun Jiille piti hankkia fillari, pyysin 50 euroa. Se olisi tärkeää lapselle. Hän voisi sanoa, että isi on laittanut tähän tämän verran, isi välittää hänestä,hän on tärkeä isälle. Exä ilmoitti, ettei ole varma, ei lupaa mitään. Pyysin että edes 20 euroa. Ei ollut tätäkään laittaa. Ostin sitten ihan itse ja omillani sen fillarin.

Unohdin kertoa, että saman kerjäyskierroksen tein tytön fillarin kohdalla, samalla lopputuloksella. Ostin sen fillarin itse. Ilman isi-avustuksia.

Unohdin kertoa sekin, että Jiin puhelinlaskun maksaa yhä edelleenkin Joakim. Pikkulikan puhelinmaksun maksan minä. Joakim sanoi, että tämä riittää. Ymmärrän sen. Eikä hänen velvollisuus ole maksella minun lasteni kuluja. Tämän maksaa, koska otti aikoinaan jonkun tuplaliittymän. Määräaikaisen. Sitten aloin ihmetellä, että eikös se tarjous jo mennyt ohi, missäs on puhelinlaskut. Joakim vastasi: olet elättänyt minua 17 vuotta, eiköhän se ole nyt aika antaa takaisin päin.

Vai sanoiko hän, että olet elättänyt... en usko, että hän käytti elättänyt - sanaa, se ei oikein kuulosta Joakimilta. Mutta en muista sanatarkasti, lauseen sisältö oli tuo.

Puhelimen toisessa päässä hämmästelevälle ja kysyvälle ihmiselle vastasin, että kyllä, lasten isä käy töissä. On käynyt aina. Koko ajan. Viimeksi elatussopimuksen päivittämisen yhteydessä hän tottakai näytti palkkatietonsa. Sen mukaan hän tienasi 1200 e/kk nettona. Siis kuukaudessa kokopäivätyöstä, kaksivuorotyöstä, eli puolet on iltavuoroja kuukaudessa. Asumiskuluja hänelle laskettiin puolet asumiskuluista eli 300 euroa/kk, mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa, se nainen maksaa kaiken yksin.

En tiedä miten hän sen tekee, mutta hän tekee sen niin, että se näyttää oikealta ja lailliselta. Hän tienaa ihan varmasti enemmän kuin palkkakuitissa olevan nettosumman kokopäivätyöstä, kaksivuorotyöstä. Mutta tämän hän osasi jo Jutan ja Titan elatusmaksuja määriteltäessä. Antaa itsestään lähes varattoman tulotiedot ja kaikki näyttää viralliselta, mutta jokin filunki siinä on. Sinänsä sama, ainakin saan ne elatukset. Siinä vaiheessa kun hänen pitäisi alkaa maksaa ne itse, hän aloittaa kettuilun. Maksaa kun muistaa, sen suuruisena kun muistaa. Näin minun talouteni  on sekaisin. Näin myös lasten taloustilanne on sekaisin. Sehän ei häntä heilauta lainkaan.

Tämä ihminen, joka ei maksa lastensa elatuksesta senttiäkään, joka ei osallistu lasten kuluihin millään tavalla ja tuhlaa lapsiin vuodessa joulu- ja synttärilahjojen muodossa 160 euroa (HUOM! yhteensä kahdesta lapsesta!!) valittaa siitä, että joutuu ajamaan, hakemaan ja palauttamaan lapset autolla itse. Se on hänelle liian rankkaa. Hän on sanonut, että hänelle on aivan sama, vaikka lapset eivät tulisikaan tapaamiselle, koska hän ei jaksa tätä edestakaisin ajamista ja hän joutuu vakuuttelemaan muille ihmisille, että lapset aivat normaaleja ovat, vaikka eivät osaakaan bussia käyttää.

Puhelimen toisessa päässä vallitsi niin syvä hämmästys, että se lähenteli järkytystä.

Minä olen tähän tottunut. Minua enemmänkin hämmästyttää toisten aito hämmästys ja järkytys. Kysellään tapaamissopimuksen tekemistä ikään kuin se olisi joku ratkaisu yhtään mihinkään. Eihän se muuta tee kuin velvoita juurikin minua. Ei etäisän sitä tarvitse noudattaa, minun kylläkin. Jos joskus sellaiseen päädytään, kirjalliseen tapaamissopimukseen, se tulee olemaan tarkka ja yksityiskohtainen, parhaimmillaan vaikka kolmesivuinen.

Itse asiassa se elatussopimus pitäisi kohta päivittää. Lastenvalvoja ei ole ottanut yhteyttä sen suhteen, tuleeko isä itse varatulle käyntiajalle vai hoidetaanko asia exäpaskan paikkakunnan lastenvalvojan kautta konsultoiden ja papereita postitellen. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tästäkin tulee puuduttavan pitkä ja monivaiheinen sopimuksen laatimistapahtuma.

Tiedän, että tämä Isukkipaska on onnistunut samaan omalle ajattelukannalleen paitsi Enkelin -tietenkin!- myös lastenvalvojat. Nuo täysin narussa kuljeteltevat tyhmät lampaat, kuten hän lastenvalvojia ja kaikkia sossupuolen naisihmisiä nimitti silloin, kun Jutan suhteen käytiin oikeusprosessia. Hän saa nämä tyhmät naiset puolelleen, hän tietää miten niitä käsitellään. Hän vain on oma ihmeellisen upea itsensä, ja naiset makaa rähmällään hänen edessään, syövät kädestä. Ja kun hän tietää, että se toinen osapuoli, Jutan ja Titan epäkelpo äiti, saa raivarinsa ja hermoilukohtauksensa, paljastaa itsensä ja todellisuutensa, niin kaikki sympatiat on hänen puolellaan.

Mutta mietin, onko Enkeli oikeasti niin sokea. Pitäisikö jonkun avata hänen silmänsä? Kysyä: Entäs jos sinun lastesi isä olisi toiminut samalla tavalla kuin Isukki toimii näitä (omia?) lapsiaan kohtaan? Vai onko sinunkin suvussasi tapana, että aikuisen, etenkin isän, suu on lähempänä kuin lapsen suu,  tarve suurempi ja tärkeämpi kuin lapsen tarve? Näinkö sinäkin toimit omien lastesi kohdalla? Näinkö sinun lastesi isä toimii, sinun sukusi toimii? Mietipä asia tältä kantilta.

Nämä lapset eivät ole syyllisiä isänsä taloustilanteeseen. Siitä en ole vastuussa minäkään millään muotoa. Se on täysin tämän aikuisen ihmisen omien valintojen ja omien ratkaisujen lopputulos. Aivan kuten erokin. Hän on tiennyt, mitä seuraa kun hankkii lapsia ja mitä seuraa erosta.

Ja kun mietin tätä kaikkea, muistin Isukin yhden minulle epätoivoisen raivoisasti karjuman lauseen. Se oli omituinen kommentti. Se oli tasan sama väittämä, mitä Isukin mielestä Jutan ja Titan äiti (hänen ensimmäinen eksänsä) ajatteli ja toimi. Nyt se olikin sitten minun toimintatapaani.

Hän oli siis omassa ajattelussaan demonisoinut minut samanlaiseksi, jollainen oli ollut hänen ensimmäinen eksänsä.

Vai oliko sittenkään - oliko se nainen toiminut ja ajatellut, kuten Isukki väitti? Oliko se vain tämän miehen oman ajattelunsa projisointia, kohteena on aina se lasten exä, vaikka todellinen ajattelu on isukin itsensä ajattelua - ja toimintaa? Tai peräti Isukin oman äidin toimintaa ja ajattelua?

maanantai, 21. maaliskuu 2016

Mikähän vika...?

Onkohan vika vuodatuksessa, minun asetuksissa (jotka on julkisia) vai minun omassa kyvyssäni. En näe postaustani etusivulla.

maanantai, 21. maaliskuu 2016

Narsistin exänä ja lapsena.

Nyt on ollut tosi paljon mietittäviä asioita.

Yksi pohdintaa aiheuttava on tämä, minkä jollain tasolla tiesinkin, mutta mikä on myös vahvistunut Todelliseksi ja Oikeaksi Tiedoksi. Asia on ihan niinkin simppeli kuin Isukin toiminta, jossa on erittäin paljon narsistisia piirteitä.

Miten toimin ihmisen kanssa, joka kääntää ja vääntää kaikki asiat päälaelleen ja joka takertuu sivulauseisiin. Hän kaivaa ne, jos niitä ei ole. Lasten tapaamisiin liittyvät asiat pitäisi kuitenkin sopia. Ja nyt viimeksi taas erehdyin ja oikein soitin hänelle. Lapset istuviat jo kyydissä hänen autonrumiluksensa takapenkillä kun soitin ja kerroin, että Jiin työnsin tapaamiselle puoliväkisin ja että poika kokee kohtelun suhteessa pikkusiskoonsa epätasa-arvoisena.

Asia vääntyikin niin, että minä teen kotona kaikkeni jotta lapset eivät haluaisi tulla tapaamiselle, puhun hänestä lapsille sellaista - ja antoi ymmärtää epäsuoralla tavallaan ääneen lausetta kuitenkaan sanomatta, että lapset näin tapaamisilla puhuvat. Lisäksi minun kanssani on ihan mahdotonta puhua. Lausetta ja sanavalintaa en muista, se oli sen verran outo, hänen suustaan uusi. Enkelin sanastoa? Kommunikointi oli meillä se ongelma koko yhdessäolomme aikana. Nyt hän on ilmeisesti löytänyt ihmisen, joka puhuu samaa kieltä hänen kanssaan, näin voisi päätellä tästä lausahduksesta. Toinen narsisti? Tai sitten tarpeeksi sopiva, kritiikitön vastinkappale narsistisia luonteenominaisuuksia omaavalle ihmiselle? Minä olen liian kriittinen. Kyseenalaistan. Vaadin täsmennyksen. Ihmettelen. Että kuinka se voi olla noin, kun se ei voinut olla näin, tässähän on ristiriita.

Niinkuin tuolloin tapaamisellakin. Lasten kanssa.

Pojan kokeisiin piti lukea. Siitä väännettiin, ja totesin ties monennenko kerran, että toista tällaista tilannetta ei tule. Lasten tapaaminen siirtyy, jos tiedossa on seuraavalla viikolla isot kokeet. Me olemme kuitenkin kotona koko edellisen viikon käyneet läpi koealuetta ja viikonloppuna olisi se viimeinen silaus. Se täytyy tehdä Isukin luona, Isukin kanssa tapaamisella.

Isukki ilmoitti, ettei tapaamisella sitten mitään muuta ennätä, kun sitä Jiin koealuetta on käytävä läpi. Luetaan vaan siihen. Laitoin mukaan kirjeen, Enkelille osoitetun, että minulle on aivan sama mitä teette tapaamisella,  mutta lapsen koulunkäynti ei saa kärsiä. Jii menee kesän jälkeen yläateelle, Pirpana kolmannelle luokalle. Luettavaa ja läksyjä tulee enemmän, Jiin koealueet tulee olemaan isoja vastakin.

Lapset sitten tuleivat tapaamiselta. Ulkona he eivät olleet ennättäneet käydä ollenkaan, koska oli täytynyt lukea kokeisiin. Je olisivat kuitenkin menneet leffaan, mutta Isukki oli unohtanut varata liput ensi-iltanäytökseen, näytös oli loppuunmyyty.

Minä kysyin Jiiltä: siis te ette ennättäneet käydä ulkona lainkaan, koska sinun kokeisiin täytyi lukea, mutta te olisitte ennättäneet käydä leffassa - jos isi olisi tajunnut varata liput ajoissa - sinun kokeisiin luvusta huolimatta?

Vasta minun sanoittamana Jiille avautui yhtälö. Hän tietenkin raivostui, suuttui. Vedin alas kuvan Täydellisestä Isistä.

Sitten selvisi, että he olivat oikein ajaneet lähikaupunkiin, reilun 30  kilometrin päähän ja jonotelleen kyseisessä elokuvateatterissa vain saadakseen kuulla, että tähän noin 1,5 tunnin (?) mittaiseen näytökseen oli vain tyyliin kaksi hajapaikkaa vapaana. 

Tämän he ennättivät tehdä. Tämän turhan ajelun. Asian äärelle, minkä olisi voinut tarkistaa netistä. Ja kyllä; Isukki osaa sen nettimaailman ihan helvetin hyvin! - jos vain haluaa.

He olisivat siis Jiin koealueesta huolimatta ennättäneet katsoa tämän leffan matkoineen kaikkineen. Siihen ei kolme tuntia riitä, veikkaan. Varmaan Isukki olisi avokätisesti vienyt lapset hampurilaiselle. Ja Enkeli olisi ollut vaikuttunut. Oikeasti. Lapset myytyjä.

Mutta ulkona, pihalla, kävelyllä. Sinne lapset eivät ennättäneet edes tunnin mittaista piipahdusta tekemään, koska niihin kokeisiin täytyi paskaäidin määräyksestä lukea.

Hienosti toimittu Isukilta. Syyllinen löytyi.

Ristiriitaa ei vaan kukaan tajunnut.

Paitsi minä. Paskamutsi. Pilasin lapsilta kuvan Täydellisestä Isukista.

Miten hän tekee tämän? Kuinka hän onnistuu tässä, missä kukaan tavallinen, normaali, terve ihminen ei onnistu?

Pitäisi varmaan olla kateellinen, ellei se olisi niin pelottavan sairasta.

Kirjoitan vielä tämän tapaamisen nukkumaanmenoajoista toisessa postauksessa.

Ja olen miettinyt, että pitäisi aloittaa kokonaan oma bloginsa, narsistin exänä olemisesta. Ja siitä, millaista se yhdessäolo tämän ihmisen kanssa oli. Muita blogiosoitteita, joihin blogin tekeminen on helppoa ja yksinkertaista (kuin tämä Vuodatus)?

 

lauantai, 12. maaliskuu 2016

Voi sinua Isukki.

Lapset lähtivät tapaamiselle. Pirpana ihan innoissaan, uudet kirpparilta pelastetut Hello Kityt repussaan. Jii itkien ja vastentahtoisesti.

Pirpana lähti autolle ensin, ja laitoin tekstarin, että Jii tulee perästä, meillä on neuvottelu kesken. Sain Isukilta viestin: Pirpana tuli mutta Jii meni jonnekin, ei ennättänyt kunnolla nähdä. Siis hei haloo!! Vastain, että mitähän sinä olet nähnyt! Jii on kotona ja tulee kohta.

Voi zösses mikä olio!

Saatoin Jiin tien alkuun. Sanoin, että mene edes autoon. Isukki ei nyt ole viestejä lukenut, eikä lapselta mitään ole osannut kysyä, ja tämä poikahan ei puhu, ei kerro. Ei isälleen ainakaan. Eikä tuo tyyppi, joka isäksi itsensä tituleerasi näille lapsille, osaa eikä kykene kysymään lapselta, eikä varsinkaan kuuntelemaan.

Laitoin pitkän tekstarin, että poika ei olisi halunnut tulla tapaamiselle, vaan olisi halunnut olla kotona vapata pitämässä. Ja että Jii kokee, että heitä kohdellaan eriarvoisesti. Pirpanalle pilkotaan ruoka valmiiksi, lellitään enemmän. Samaan aikaan tuli Jiilta tekstari: haluan kotiin - ja kymmenkunta huutomerkkiä perässä. Soitin Isukille. Oli varattu. Olenko yhäkin siis estolistalla ja puhelut menee hylkyyn? Soitin Jiille. Ei isi ole puhelimessa, sanoi poika, ja kun pyysin, hän huikkasi Isukille, että soittaisi minulle.

Isukki soitti. Ei, en ole millään estolistalla, mitä oikein horisen, hänelle tuli puhelu.

Hän ei ottanut vastaan viestiäni lasten eriarvoisesta kohtelusta. Totesi, että kyllä sitä Jiillekin pilkotaan ruoka toisinaan valmiiksi. Niin. Pirpana osaa itsekin, aivan kuten Jii myös. Mutta tästä ei ollut se minun asiani, minulle on sinänsä sama se mitä he siellä tekevät, en ole siitä kiinnostunut.  Olen kiinnostunut lapsistani. Mutta puhelu karkasi taas vääntämiseen asian vierestä. Miten se sinne aina liukuu? Miten hän sen sinne vie? Miksi? Siksikö, ettei varsinaista asiaa tarvitse puhua? Asia oli, että poika ei halunnut tulla tapaamiselle, hän kokee että lapsia kohdellaan eriarvoisesti, ja että pienempää lellitään. Lisäksi Isukin suhtautuminen Jiin kokeisiin lukemisiin: ei se minulta ole pois, lapselle hän sen tekee. Ja ennätän minäkin käydä lapsen kanssa koealuetta, vaikka olemme ulkona ja teemme kaikenlaista muutakin ja minä kuitenkin ihan yksin pyöritän tätä kuviota. Mutta minulla on jotenkin aikaa enemmän, ikään kuin minun vuorokaudessani olisi tunteja enemmän. Ja kyllä; olemme käyneet koealuetta läpi viikolla, jokainen ilta on mennyt läksykirjan parissa, mutta se ei riitä, on luettava myös viikonloppuna.

Asia kääntyikin siihen, että vastuu lapsista on yksin ja kokonaan minulla. Hän ei ota ollenkaan vastuuta. Muistutin, että hänellä oli sama asenne Titan ja Jutan suhteen, vaikka oli yhteishuolto. Isukin mielestä ei. Mielenkiintoista, että hänellä on NYT tällainen ajattelu ja asenne ensimmäisen liiton lapsiinsa. Ei se tällainen ollut silloin, kun hän viikonloppuisänä touhusi. Ei ollenkaan. Hän itse mm. sanoi, että on aivan sama, mitä lapset syövät tapaamisilla. Hän ei ota vastuuta mistään ruokailun kokonaisuudesta, koska lapset ovat hänellä niin harvoin (joka toinen viikonloppu ja kesällä 2 viikkoa). Hän ei osta, ei hanki, koska maksaa elarit eikä hänellä ole varaa ostaa ostella. Koulun asioista ei hän vastuuta ottanut, koska hänet oli tyttöjen äidin toimesta mitätöity ja mollattu ja haukuttu. Hänellä olisi yhteishuoltajana mahdollisuus mennä, käydä, olla, kysyä, osallistua. Hänen olisi itse pitänyt soittaa koululle ja kysyä koulun joulu- ja kevätjuhlista ja kodin ja koulun yhteistyöpäivistä sun muista tapantumista, koska se exä ei välittänyt Isukille tietoa. Mutta ottiko isukki kouluun yhteyttä? Ei tietenkään! Hänet oli diskattu ulos sieltä, ja opettajille haukuttu,  joten ei hän sinne mene ... mikä siis oli se erinlainen tai vastuullisempi asenne ja suhtautuminen Juttaan ja Tittaan kuin näihin lapsiin?

Muistutin Isukkia siitäkin, ettei hän koskaan yhdessäolomme aikana, avioliittomme aikana, osallistunut mihinkään lapsiin liittyviin asioihin. Minä maksoin päivähoitomaksut, huolehdin läksyt, ruuan kaappiin, harrastukset, vaatteet, niiden kulut.,  hoidin koulun ja päiväkodin asiat, neuvolakäynnit ja kouluterveydenhuollon asiat ja niin edelleen.

Ansaitsisin kuulemma mitalin tästä.

Hän ei näistä lapsista ota vastuuta, minulla on täysin ja kokonaan vastuu näistä lapsista. Isukin puheessa se kuulosti siltä, että lapset ovat luisumassa jonnekin väliinputoajien ja luusereiden ojaan, ja se on minun aikaansaannosta.

Kuulosti siltä, että lapset selittävät isi-tapaamisilla, miten minä mitätöin, mollaan ja vähättelen Isukkia lapsille.

Piti ihan miettiä, puhunko lapsille vähättelevästi Isukista. Yritän puhua rehellisesti. Kerron, mitä kommenttia olen saanut. Kun lapset kysyvät, milloin on seuraava tapaaminen, mitä minä kerron heille? Että en tiedä, isänne ei ole vastannut viestiini, ja olen kysynyt sitä jo kaksi kuukautta tai kolme viikkoa aikaisemmin. Onko se mitätöintiä ja mollaamista, aiheetonta ja tarpeetonta ja mustamaalaamista? On sitten varmaan.

Niinkuin nyt tästäkin tulevasta viikonlopusta, kun Jiin pitäisi lukea kokeisiin ja Isukin pitäisi kuulustella koealuetta ja Isukin kanta on, että sitten ei ennätä tehdä mitään. Tai ainakaan Jii ei tee mitään muuta kuin lukee.

Nytkin hän valitti tapaamisen vähäisyyttä ja tapaamisten supistamista. Että minä olen supistanut ja nipistänyt näitä tapaamisaikoja, mutta hän ei siihen puutu eikä valita siitä.

Siis mitä?! Tapaamiset ovat aina olleet lauantai-sunnuntai ja vuorokauden mittaisia. Joskus haku on ollut myöhemminkin ja palautus aikaisemminkin, nyt tällä kertaa oli klo 14 - klo 14. Viime kerralla oli klo 12 -  klo 14. tai 15.

En tule ehdottamaan perjantaista sunnuntaihin tapahuvia tapaamisia, koska Jillä on läksyjä perjantaina. Ne pitää tehdä ensin. Lisäksi lapsista juurikin Jii haluaa olla kotona. Jotta poika tapaamiselle ylipäätään suostuisi, se on oltava vain yhden yön verran. Lisäksi on muistettava, ettei Isukki itse ole halunnut ottaa lapsia esim. kesäaikana tapaamiselle, eikä viikonloppuisinkaan silloin, kun asui täällä Metropoliassa. Oli töissä.

Niin, että näin se sitten vääntyi. Koko kuvio.

Palasin itse alkuperäisen aiheen lähteelle monta kertaa, mutta ei hän sitä halunnut ottaa vastaan.

Soitin Jiille. Hän istui takapenkillä ja luki koealuetta, Pirpana piti mölinäänsä. Pirpana on lapsi, joka on koko ajan äänessä. Ihan koko ajan. Isukki ei käske olla hiljaa, vaikka laitoin asiasta sähköpostin. Hänestä se varmaan on ihastuttavaa, meistä ei, koska kuuntelemme sitä joka päivä ja koko ajan. Siis: Jii kuuntelee myös. Jii väsyy ja ärsyyntyy siihen ihan yhtä lailla kuin minäkin.

Jii halusi edelleenkin kotiin. Ei hän halunnut tapaamiselle.

Isukista on nyt kiinni, saako hän tästä tapaamisesta mukavan ja kivan. Vai ei. Ei se minusta ole kiinni, vaikka isukki sen vastuun lasten tapaamisinnosta sysäsi minulle täysin. Mielenkiintoista. Juuri työnnän lapsen väkisellä tapaamiselle ja sitten minä olen se, joka tekee kaikkensa, että tapaamiset eivät onnistuisi, ne peruuntuisi, lapset viraantuisi isästään ja alkaisivat vihata (taj jotain) isäänsä. Juuri informoin isää, että lapsi ei haluaisi tulla, kokee kohtelun eriarvoiseksi. Mutta tämä kaikki onkin minun aikaansaamaa tilannetta. Minä vietä vapaa-aikani täällä kotona puhumassa paskaaa täydellisestä Isukista pehmeäpäisille lapsille, joilla ei ole omaa huomiokykyä lainkaan.

Huomautin Isukille, miten hän on täydellinen. Ja sen hän myönsi. Niin. Isukki on tapaus, joka myy kameleille kyttyröitä, beduiinille hiekkaa ja inuiitille igluja. Joo, näin on. Hei, nämä lapset ovat sinun täydellisyytesi lapsia, heillä on sinun täydelliset geenit.

Luultavasti Isukki narsistisena ihmisenä tähän tulee takertumaan kun itsestään lapsille puhuu. Itsensä täydellisyyteen.

Ongelmana tässä on se, että Jii näkee isänsä sellaisena, kuin tämä todellisuudessa on. Ja poika on pettynyt siihen, että hänellä on tuollainen isä. Pirpana on pieni ja näkee isänsä sellaisena, kuin Isukki haluaa hänet nähtävän. Virheettömänä, täydellisenä. Pirpana tajuaa totuuden joskus - Jiin mielestä ei koskaaan jos samaan malliin lellitellään.

Tämän ihmisen kanssa on oikeasti todella mahdotonta keskustella. Hänen suhtautumisensa minuun on uskomatonta. Hän elää nyt sitä elämää, mitä itse on halunnut. Hän oli päättänyt erosta jo avioliittomme aikana. Hän tapaili Enkeliään jo avioliittomme aikana. Onnellinen ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla.

Aikaisemmin hänen vihansa ja inhonsa kohteena oli Jutan ja Titan äiti. Nyt minä. Oikeampi kohde olisi hänen oma äitinsä. Äiti, jolta Isukki ei koskaan saanut lapsuudessaan tarpeeksi huomiota. Äiti, joka sivuutti ja ohitti lasensa tarpeet ja asiat toteamalla, että mikänän se täällä inisee, en näe ketään, on kuin hyttynen inisisi. Ja tästä (inisemisestä, joksi sitä siinä perheessä nimitettiin) Isukki on saanut lapsuuden aikaisen lempinimen, jota vanhemmat (äiti) lapsestaan käyttivät jajoka oli jo silloin, kun sen ensimmäisen kerran kuuli ja joka yhäkin minun korvissani kaikuu - vittuiluina.

Kuten eräs asiantuntija totesi: kuka äiti antaa lapselleen tuollaisen lempinimen! Sehän on vittuilua!