Lauantai meni melkein omasta eestään. Meni pieleen kaikki suunnitelmat.

Sunnuntaina aamusta lähdimme - pitkästä aikaa ! seurakunnan kokoukseen. Jii sinne halusi, seurakunnan sunnuntaikerho on Jiin mielestä kiva. Siellä ei ole mitään Raamatun ulkolukua eikä ohjaajan tunnustuksellisuuksia, ei virsien veisuuta, kuten Tuppukylän nuorten illassa. Siellä käsitellään olemassaolevia asioita aika tavalla keskustellen ja pohtien, toki Raamattuun nojaten.

Pirpanan sunnuntaikerhossa tehdään jotain toisenlaista, tällä kertaa olivat laittaneet itämään jotain siemeniä, joita ilmeisesti kaikki lapset olivat sitten innolla kastelleet. Purkissa oli liemimäistä multaa, jonne oli ne siemenet hukkuneet... no, katsotaan mitä siitä tulee vai tuleeko muuta kuin homekasvusto.

Seurakunnassa on siis sunnuntaikerhoja kolmelle eri ikäryhmälle: pyhäkooulu alle kouluikäisille, kerho alakouluikäisille ja sitten yli 10 tai yli 11-vuotiaille se isompien kerho. Jokaiseen kerhoon on lapsia kahden ohjaajan verran, huoneen täydeltä.

Saarna oli mielenkiintoinen ja jäin pohtimaan monia asioita. Erään asian Raamatun vertauksesta se avasi minulle. Tämmöiset olisi ihan hyviä, enemmän tämmöistä.

Ylistyslauluista pidän. Ne ovat reippaita, iloisia, niissä on simppeli sävelkulku ja helpot sanat.

Illalla kävimme katsomassa leffan Inside Out. 3D:na. En ole ennen ollut 3D-leffoissa. Hauska kokemus. Ja leffa itsessään oli hauska, mutta myös moniulotteinen. Aikuinen katsoi sen varmasti aivan eri tavalla kuin lapsi.

Ja kaikesta kivasta huolimatta Pirpana jaksaa marista ja kiukutella. Puheäänikin on mariseva ja käskevä. Ja Jii hermostuu tästä aivan täysin, suuttumus nousee  nolla-tilasta räjähdykseen nanosekunnissa.

*huoh*

Aina ei keinot ja mielikuvitus riitä näitä tasamaan tai katkasemaan. Aina ei hyvä ja kaunis riitä, ei lopeta konfliktia, eikä sitä jaksa, sata kertaa päivässä.

Siihen möykkään ja lasten tyhjästä lauenneeseen valitukseen ja riitelyyn auttaa sitten lempän äidillinen karjaisu: turpa kiinni nyt !