Niin se on sitten pitkä kesäloma eletty ja alkoi arki, työt.

Jii lähti viikon mittaiselle leirille ja Pirpana meni Pepin luo koko päiväksi, Pepin isä piti vapaapäivää. Jiin leiribussi lähti klo 8. Ja Pirpana piti sitä ennen saada jotenkin Pepin luo. Ja tähän saumaan hajosi auto oikeinkin sopivasti, eli olimme niiden varsin surkeiden julkisten kulkuyhteyksien varassa.

Onnistuihan tuo paletti kuitenkin. Heräsimme jo klo 06, mikä on kyllä todella aikaisin, semminkin kun loma-aikana koko rytmi on keikahtanut ympäri ja sekaisin. Todellinen shokkiherätys ja paluu arkeen oikein ryminällä. Pepin äiti tuli hakemaan Pirpanan, ajoi siis pienen sik-sak-lenkin meille ja takaisin, ennen kuin lähti töihinsä. Minä ja Jii lähdimme bussilla yhteiskuljetukselle, ja sieltä minä sitten töihin.  Olin kuitenkin jo hieman ennen klo 9:ää töissä, kulkuyhteys oli sitten loppujen lopuksi nopea sieltä, mitä töihin jatkoin. Me asumme niin metsän keskellä, pussinperällä, kaukana kaikesta, että täältä yhtään mihinkään lähteminen kestää vähintää tunnin. Muutto lähemmäs "kaiken äärelle" käväsi taas mielessä.

Pirpanalla on ollut kiva päivä Pepin luona, mutta väsynyt hän oli. Ja Pepin luolta piti tietenkin tulla kotiin kävellen. Ei se matka pitkä ole, ehkä 2 km, mutta Pirpana oli väsynyt.

Nyt on kotona omituista, kun Jiitä ei ole. Pirpanalla on tylsää, veti jo yhden ulinakierroksen aiheesta. Mutta ei tästä oikein minnekään viitsi mennä tai lähteä. Kävellen tai fillarilla joo, mutta Pirpana on väsynyt, eikä jaksaisi sitten kuitenkaan, menisi  parkumiseksi.

Töissä oli samanlaista kuin ennenkin. Plaah. Luultavasti parin kuukauden päästä taas mietin, mitä ihmettä muuta voisin tehdä kuin tuota työtä. Se on tylsää ja rutiinityötä.