Olen ajatellut, että tässä blogissani en valita enkä marmata eroon ja Isukkiin liittyvä asioita. Ajattelin, että tämä blogi kertoo vain minun ja lasteni arkipäiväisestä elämästä semmoisena kuin se on, iloineen, suruineen kaikkineen. Isukki tähän liittyisi vain sen verran, kuin tapaamisten suhteen liittyy. Ja ero sen verran, että erottu ollaan joo, ja se Entinen Elämä sen verran, että onhan sitä eletty, silloin ennen.

Mutta kyllä nämä kaikki aina välillä tähän minun ja lasten elämään voimalla eteen lävähtää ja sillä on vaikutusta meidän arkeemme.

Nyt varsinkin on väännetty ja käännetty tapaamisajankohtia. Isukki ei vastaa, tai antaa epämääräisen ehkä, mahdollisesti, melko varmaan sopii vastauksen. Minä ajattelen, että kiusa se on pienikin kiusa, Isukin toiminta on vallankäyttöä.

 On intetty siitä, millä tavalla matkat ajallisesti ja kuljetuksellisesti hoidetaan. Varasin ajan lastenvalvojalle tätä keskustelua varten. Isukki perui sen, mutta minulle siitä ilmoitettiin edellisenä päivänä, ja senkin Isukki teki vasta lastenvalvojan kehoituksesta. Onneksi en ollut ottanut sitä vapaapäiväksi, tai peräti palkattomaksi päiväksi.

Kuinka voimme keskustella ja sopia lasten tapaamiskuljetuksiin liittyvistä asioista, jos toinen osapuoli ei suostu niistä keskustelemaan? Kun me kaksi emme pysty puhumaan niistä; Isukki ei ymmärrä minun lauserakenteita, sanavalintoja eikä ymmärrä minun perusteluita. Minä en jaksa hänen hitauttaan, sitä että jokaisen lauseen jälkeen pitäisi antaa kolme päivää aikaa sisäistää se asia ja sitten hän on jo unohtanut tai vääntänyt sen aivan joksikin muuksi. En jaksa sitä, että hän sanoo ensin jotain, tai saa viharaivarit, ja hetken päästä kieltää sanoneensa mitään ja ennenkaikkea kieltää ehdotomastai suuttuneensa ja lopulta ilmoittaa, että hänen tunnereaktionta on minun syytä, minä olin se joka provosoi sanomalla niin tai sanomalla näin.

Ja totuushan on se, että me olemme aikuisia. Jokainen ihminen, etenkin Hyvän Lapsuuden elänyt ja Hyvän Kasvatiksen saanut ihminen (jollainen Isukki on) on itse vastuussa omasta käyttäytymisestään ja omista tunnereaktioistaan ja niiden irtipäästämisestä tai ilmaisusta.

Nyt on väännetty lasten sukunimiasiasta. Tämä vaatii oman postauksensa.

Ja ylipäätänsä, joudun kyllä tänne postaamaan tapaamiskuvioihin ja niin sanottuun yhteistyöhön eli tarkemmin sanonttuna  sen puutteeseen liittyviä tapahtumia. Ja muutakin tähän sektoriin liittyvää, mitkä minua suututtaa ihan vietävästi.

Kun olen näitä asioita päässyt purkamaan, ne eivät mielessä enää kalva. Ja sen vastapainona voi kertoa taas tästä meidän tavallisesta arjesta. Totuuden, kaiken, tai ainakin melkein :)