Perinteisiin kuuluu vappupäivän pikinik kaveriporukan kanssa. Kuvio menee niin, että kaveri kutsuu paikalle joukon ihmisiä, jotka joko tuntevat toisensa tai sitten ei.

Piknikit ovat olleet aina tosi kivoja vappupäivän kokoontumisia.

Tänä vuonna venähti iltapäivälle asti. Kaveri oli yrittänyt saada kiinni yhtä perhettä, mutta vasta puolen päivän aikaan selvisi, etteivät he tulekaan, on muuta ohjelmaa. Minä taas nukuin univelkojani lähes kymmeneen asti. Laitoin lapsille brunssin: patongit uuniin, pekonia, kananmunia, salaattia, kurkkua, juustoa, tuorejuusto aurinkokuivattu tomaatti. Ja munkkeja, Ei mitään uutta eikä sähvähdyttävää. Toisinaan viikonloppuisin laitan lapsille tämäntyyppisen aamupalan, koska he tykkäävät siitä. Minun oma Hesari-aamukahvi-hetki jää vähän vajaammaksi. Toisaalta luin mielenkiintoisia uutispätkiä, Jii on niistä aina kiinnostunut ja joskus lukee itsekin Hesarista joitakin uutisia.

Jii ärhenteli taas ja nyt pikiniklle lähtöä. Joo, menkää vaan, heihei, Hän ei halua, keppien ja kipsikintun kanssa. Mutta kun toinen vaihtoehto on olla kotona sohvalla maaten ja pelaten kun samaan aikaan ulkona paistaa aurinko, niin neuvottelu jäi lyhyeen. Autoin sukkaa ja kipsikenkää jalkaan. Olimme juuri lähteneet, kun Pekka soitti Jiille. Otin puhelimen, vaihdoin muutaman sanan Pekan kanssa, pyöräytin auton ympäri ja aimme Pekan kyytiin.

Mietin, onnistuisiko, jos jätän auton jonnekin matkan varrelle parkkiin ja jatkaisimme raitiovaunulla perille. MIten pitkää matkaa Jii jaksaa koikkelehtia keppien kanssa? Päädyin ajamaan Kaivariin perille asti. Oliko se virhe? Ruuhkat ja autojonot olivat jotain aivan järkyttävää. Tieosuuksia oli autoliikententeeltä suljettuja, kiertoreitit olivat pitkiä - ja niin oli autojonotkin. Melkein hermostuin, en ihan. Inhoan keskustassa ajamista muutenkin.

Parkkipaikkaa ei löytynyt. Ajoin auton nurmikentälle riviin muiden autojen joukkoon. Jos saamme sakot, saa kymmenen muutakin.

Pikinikpaikka sovittiin samaksi kuin aiemminkin. Tuuli kylmästi. Pirpani valitti kylmää. Pojatkin paleli. Ylämäessä ja nurmikko-osuuksissa kannoin Jiitä. Painava, pitkäraajainen jätkä, meinasi aina valua sylistä, mutta selvisimme. Sinänsä tilanne oli huvittava, repesimme välillä nauramaan. Pekka testaili sauvoilla kävelyä, Totesi, että kauheen raskasta, miten sä jaksat mennä näillä. Miten näillä mennään portaita ylös tai alas.

Kaverit viipyivät.. ja viipyivät... tenavat paleli, tuuli kylmästi. Pirpana ilmoitti, ettei aio ikinä muuttaa Helsinkiin. Teimme poislähtöä, olimme jo auton luona, kun kuulin nimeäni huudettavan. Kaverit olivat saapuneet. Siirryimme villtteilemään sisemmäksi, lähemmäksi markkina-aluetta, jonne ei niin tuulisi. Jii oli selkeästi pissahätäinen, kiemurteli viltillä, mutta ei osannut tehdä "puskapissaa" muuria vasten, jota perinteisesti haalarikansa tai muuten vaan harittavasilmäiset miessukupuolen edustajat pitivät avoimena ulkopisuaarina. Siellä sitä suomimiesten rivistössä seisoi yksi jalkavammainen pikkupoika äiti avustajanaan... noh, semmoista se on...

Lapset paleli, lähdimme. Ajomatka ulosmenoväylille kesti kauan. Ruuhkat olivat varsin massiivisia.

Pekka tuli meille, viipyi pari tuntia.  Pojat pelasi, Pirpana keksi taas uusia ulinan ja parkumisen aiheita, ja lopulta: syliiiiin!

En ota huutajaa syliin. Tämän linjauksen tein jokunen vuosi sitten, kun tämä pieni suloinen drama queen järjesti näitä parkumiskohtauksia vielä enemmän kuin nykyään. Totesin, että syliin pääsee muutenkin, se on aina avoin ja vapaa, käytettävissä. Sitä varten ei tarvitse järjestää mitään parkumisen näytelmää. Syliin pääsee, kun on rauhoittunut. Tottakai syli pitää olla, kun on paha mieli ja itkettää, mutta jos parkumisen aihe on se, että ylipäätään parutaan, ulvotaan.. silloin se ei ole mikään syy tulla syliin. Syli on kyllä tässä ilman näitä draamaprinsessan parkumiskohtauksiakin.

Hieman rauhoituttuaan Pirpana pääsi syliin. Pirpana keksi hauskan leikin, jossa Pirpanan jalat olivat minun jalkaterkien päällä ja hän nosteli minun jalkoja ylös ja alas. Se oli hauskaa, sitä olisi voinut tehdä enemmänkin, mutta täytyi myös käydä Jiin kanssa ensi viikon koealuetta läpi.

Ja sitten nukkumaan.. Siinäpä se meidän vappupäivä. Aika perinteisesti, joskin pikinik jäi vähän lyhyeksi.

Narsissit kukkii.

Retken pääasia on aina syöminen.

 

Botskit merellä. Mallia nykyaika ja jos ei ihan ökyily niin lieväasteinen spendailu ainakin. Tai sitten aito vaatimattomuus: noh, mulla nyt vaan on tämmönen pieni soutuvene...

.. ja tällä seilatessa on  mukana historian havinaa. Tää on hieno.