Minulla on ympärilläni paljon aivan ihania ihmisiä. Ystäviä.

Mietin juuri, että tällaisia ystäviä minulla oli viimeksi siinä elämässä, joka oli ennen Isukin tapaamista. Siinä pienessä välissä, jonka olin sinkkuna, alle 40-vuotiaana, vähän yli 30-vuotiaana, edellisen eron jälkeen. Asuin silloinkin vuokralla. Ystäviä löytyi siitä vuokrakerrostalosta, asukastoimikunnan kautta. Tutustuin uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin muutenkin, ihan sattumalta.

Nyt on sama tilanne. Olen löytänyt uusia ihmisiä, ystäviä, aika tavalla. Aivan uskomattoman ihania ja auttavaisia tarpeen tullen. Pyytämättä ja silloin kun pyydän.

Viime viikonloppuna sunnuntaina metsäretki lasten kanssa päättyi siihen, että auto simahti tien varteen. Sähkövika. Ongelman merkkejä se antoi jo heti, kun retken päätteeksi lähdettiin ajamaan, mutta enpäs nyt voinut autoa sinne keskelle kapeaa mutkatietäkään jättää ja kotiin kävellä lasten kanssa, sen verran kaukana oltiin. Ja sitten se sippasi, sammui. Ajoin tien reunaan. Konepellin alta tuli valkoista savua.

Nyt ulos! Tenavat olivat nopeita. Kumpikin järkyttyi, säikähti. Seisoimme siinä pientareella, kallioleikkauksen edessä, auton takana,  ja lapset itkivät.

Soitin vakuutusyhtiön 24h-numeroon. Kohta soitti hinurikuski. Kerroin ongelman ja sijaintimme. Puoli tuntia menee, sanoi kuski. Lapset itki, Jii uhosi kävelevänsä kotiin, hän ei tässä odottele, eikö se voi tulla aikaisemmin. No, jos Stadista tänne tulee, niin siinä menee se puoli tuntia, ei tänne sen nopeammin pääse millään välineellä.

Soitin Pipsan isälle. Lätkämatsi oli meneillään, hän keskeytti katsomisen ja sanoi tulevansa hakemaan lapset. Ehdoton hervoton lätkäfani ja jätti pelin katsomisen samantien kesken. Ihana, ihana ihminen.

Aika pian Pipsan isän ja lasten lähdön jälkeen tuli hinausauto. Kuski jätti minut risteykseen, josta kotiin olisi neljän kilometrin kävelymatka. Olisin sen kävellyt, tai jäänyt bussia odottamaan, mutta Pipsan isä soitti sopivasti ja kysyi tilannetta, hyppäsi taas autonsa rattiin ja tuli hakemaan minut. Jäin heille kahville. Kerroin puhelusta Isukin kanssa, hänen raivoamisesta, karjumisesta, ämmittelystä, pidä ämmä turpas kiinni minua ei kiinnosta.... elämä sinun kanssasi oli yhtä helvetinpersettä.... sekä niisä Iskuin pienistä kommenteista, joilla hän mitätöi ja vähätteli minun vanhemmuutta ja äitiyttä, niistä pienistä suurista kommenteista, joiden mukaan olen lähes vaaraksi lapsilleni ja lapsillani on todella kurjaa minun hoteissani. Pipsan isä tuumasi taas, että just niin... ja kun katsoo Pirpanaakin, on niin suloinen ja ihana tyttö... Niin, niitä suloisia ja ihania lapsia ei hirviöäidin käsistä tule. Millaiset ovat sen äidin kädet, josta lähtee aikuisen (minun) ylikäveleviä, pienempiään kiusaavia ja 1-vuotiaan itkulle nauravia,  verhoja leikkeleviä lapsia? Semmoisten kanssa minä uusperhe-elämää elin, ja kun en jaksanut, vika oli minun.

 

Hinurimies vei auton huollettavaksi aivan väärään korjaamoon minun kannaltani. Matka julkisilla niin työpaikalta kuin kotoakin oli aivan mahdoton, ties kuinka monta vaihtoa, aivan omituinen paikka. Eikä korjaamo niitä kaikkein edullisimpia edes ollut. Pikaisen ja lyhyen soittokierron jälkeen totesin, että jossain toisaalla se työ olisi tehty noin 100 euroa edullisemmin. Sinne meni minun kesälomarahat. Uutta sohvaa emme saa ikinä. Haluaisin uudistaa olohuoneen ilmeen, sohvan vaihto toisenlaiseen saisi jo ihmeitä aikaan.

Pirpanan harrastus on automatkan takana, kimppakyydillä vuorokerroin. Toinen vie, toinen hakee. Nyt molemmat kuskaamiset meni tämän toisen perheen piikkiin.

Auto tuli valmiiksi hyvinkin nopeasti. Mietin, miten haen auton, millä ajalla ja millä bussilla. Pipsan isä tarjouti ihan pyytämättä viemään, mutta hän saisi auton vaimoltaan vasta siinä vaiheessa, kun huoltoliike on jo kiinni.

Yllättäen työkaveri ilmoitti vievänsä minut korjaamoliikkeeseen autoa hakemaan. Väittämänsä mukaan hän asuu sielläpäin. No, luulen, että melkoinen mutka siihen kotimatkaan kuitenkin tuli.

Pitää leipoa jotain hyvää ja tuoda töihin naisille.

Parin puhelun jälkeen korjaamolaskua oli hinattu alaspäin niin paljon kuin mahdollista ilman, että korjaamoesimies joutuisi omasta pussista maksamaan. Kalliimpi se oli kuin mitä kilpailuttamalla olisi laskua tullut, mutta eipä siinä tien poskessa sunnuntai-iltana oikein ole mahdollisuuksia kilpailuttaa mitään eikä ketään. Eikä sillä hetkellä mieleen tullut yhtäkään korjaamon nimeä, minne auto jättää hinausmiehen toimesta.

 

Pipsan isä kuskasi meidät vielä kotiinkin. Jii oli ponkassut Pekan luo ja soittelin jo rauhoittuneen ja hyväntuulisen pojan kotiin.

Minulla on ympärilläni aivan uskomattoman ihania ystäviä.