Aloituksesta luin,että aikoinaan aloitin tämän elämäni arkipäiväkuvauksia kertovan blogini, jotta voisin näyttää lasten isälle, exälle, mitä minun ja lasten arkeen kuuluu. Antaisin ehkä blogiosoitteenkin joskus hänelle. 

Omituinen syy, peruste, aloittaa blogin pitäminen. Kertoo siitä, miten kiinni vielä exässä olen ollut. Tai miten hän onnistui minua yhä otteessaan pitämään. Yhä edelleen hän saa sekaisin niin pojan kuin minunkin päänupin. Toivun siitä onneksi nopeammin kuin vielä kolme-neljä vuotta sitten. Hänen rajaamisensa on edelleen taitolaji, johon en aina yllä. Toisaalta, en enää usko hänen tarinoihinsa. Ne joko ovat tai eivät ole ja useinmiten niiden takana on hänen oma tarve pönkittää itseään. Saada itsensä näyttämään paremmalta. 

Enhän minä hänelle blogini osoitetta anna, hyvänen aika sentään! Miksi ihmeessä päästäisin hänenkaltaisensa ihmisen omaa elämääni tirkistelemään! Tai miksi olen edes kuvitellut, että hän oikeasti olisi siitä kiinnostunut!? Hänellä on ollut tarve kontrolloida. Ei siis mikään aito kiinnostus edes sen suhteen, mitä lasten arkeen kuuluu oikeasti. Jos olisi, hän olisi osallistunut lasten elämään ihan oikeasti.