Teiniajatus: Miksi mennä ulos, kun luontoa voi olla vaikka ikkunverhoissa. Netissä nyt ainakin. 

Tiedättehän tämän blogin, Teini talossa: 

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/jaahyvaiset-teineille-roope-lipastin-viimeinen-tervehdys-teini-talossa-blogin-lukijoille

Voi kun itsekin osaisi kirjoittaa teiniperhe-elämästä samoin, kuin tuo kolumnisti. Rennosti, hauskasti, lempeän ymmärtäväisesti ja huumonrintajuisesti teiniperhe-elämää ja teinin toimintamaailmaa kuvaten. Kyky asettua tapahtumien yläpuolelle vaikka on niiden keskellä, se on ihailtava taito.

Jospa osaisi ylipäätään kirjoittaa... mukaansatempaavasti, sujuvasti, soljuvasti. Mutta ei, en ole toimittaja, en kirjailija, vaikka tuo jälkimmäinen minusta piti tulla. Lapsuuden ajan toiveammatti. Rakastin ainekirjoitusta, kirjoitin runoja ja tarinoita pöytälaatioon. Päiväkirjaa 9-vuotiaasta lähtien. Ja nyt näitä blogejani. Julkisia anonyymeja päiväkirjoja. Olen siis suomalainen pöytälaatikkokirjoittaja, yksi noin viidestätuhannesta. Ei mitään sen suurempaa, ei näistä räpöstyksistä koluminiksi, ei blogistiksi. Suomalaiset ovat pöytälaatikko-kirjoittajakansaa. Hyvä, että ollaan. Se kertoo kansakunnan sivistyksestä. Verrokiksi  voisi ottaa vaikka amerikkalaiset. Hmm. 

Teiniaiheeseen palatakseni.

Minun huushollissani asuu kaksi teiniä, joista tällä hetkellä se teinimpi on Pirpana. Jii on omat teiniangstinsa ja -raivonsa vetänyt pari vuotta sitten, Terveisiä vaan silloisille naapurille. Olisi ollut kiva jos kaikenmaailman soittojen sijaan olisitte soittaneet ovikelloa. Ja kun sitä sitten se yksi mainittu naapuri soitti, pideltyä raivoa tirisevien jäkätysten ja moitteiden sijaan olisi voinut ihan vaikka vaan - kysyä. Että mitä tapahtui Miksi. Mikä on tilanne. Tarvitseko apua. Sitä olisin tarvinnut, tuota kaikkea, silloin. En enää. En nyt. 

Pirpanan teini-ikä näyttäytyy toisella tavalla kuin Jiin. Pirpana liehuu kavereittensa kanssa niin paljon kuin se vain täällä maalla kaupungissa peränurkassa on mahdollista. Hän haluaa shoppailla, hänellä on aivan loputtomastai tarpeita. Pankkikortti vinkuu, pieniä karamellien suuruisia ostoja. Ovenkahvat ja -karmit paukkuu kun homma ei mene oman mielen mukaan. Kännykkä on käteen liimautunut,  se kulkee mukana hammaspesuille, vessa-asioinnille, suihkuun. Ruokaopöydässä puhelin vaihtuu Aku Ankkaan tai Tieteen Kuvalehteen. Naaman edessä on jotakin oltava. Yhteys kavereihin on oltava taukoamatta. Yöllä sentään puhelimet ovat pois käytöstä. Supernannyä ei tarvita tuomaan tarrakoristeltua pahvilaatikkoa, jonne tv-ohjelman perheiden laten puhelimet laitetaan yöksi nukkumaan. Ei onnistuisi muutenkaan, sillä puhelimissa on koululaisten herätykset. En ymmärrä, miksi kaiken tekemisen aloittamiseen menee niin helvetin kauan aikaa. Teinin puhelin herättää klo 6.30 hujakoilla - minut. Kumpikaan ei nouse peittonsa alta ylös, vaikka illalla oli pyhästi luvattu käydä suihkussa aamulla.

En ylipäätään ymmärrä, miten yksi niin pieni ja lapsenkokoinen voi saada aikaan niin helvetin paljon ääntä ja meteliä. Yöllä vessassa käyntiin herättää karhutkin talviunestaan. Tai no, ainakin minut. Suihkussa viivytään ja vettä valutetaan niin että tuntuu kuin koko päijänteen vesiallas tyhjenisi. Puhu siinä sitten ilmastomuutoksesta ja suomalaisesta aivan varmasti katoavasta etuoikeudesta puhtaaseen veteen. Vesi valuu ja valuu, kuuma vesihöyry hönkää kylppäristä,  ja kun suihkukohinan läpi huudan, että mikä tilanne, koeta jo edetä! sä oot ollut siellä jo puoli tuntia! on teiniärjyvastaus, että ok, mä jätän sitten hiukset pesemättä! Ja tämä suihkuveden suurkuluttaja on Jii. Toisaalta ymmärrän, jätkän kuuppa huitelee liki kahden metrin korkeudessa. Mutta se veden löträys on silti aikuisen kapeutuneeseen käsityskykyyn käsittämätöntä. Pirpana sentään selviää vähämmällä ajalla ja vedenvalutuksella, kunhan sinne suihkun alle ylipäätään saa itsensä siirrettyä. Ilman kännykkää.

Tämä ilmeisesti kuuluu teini-ikään.... muistan, kun Esikko oli teini ja kulutti suihkussa käydessään aikaa ja tulikuumaa vettä aivan valtavasti. Pienikokoinen, hento tyttölapsi. Ja sanoin aina, että jaha, Esikko kävi suihkussa elefantin kanssa. Koska ei yhden pienen ihmislapsen suihkupesuun voi mennä niin valtavasti vettä.... Niin, se Supernanny. Ehkä se voisi kävästä meillä, irrottaa kännykän kämmenestä ja siirtää toisen pelikoneen ääreltä, vaikka sinne ulos luontoon. Mitä tekemään? Hmm... niinpä. Vesisateessa seisomaan? Leikkipuistoaika kun on jo oltu ja eletty, Toisinaan kaipaan niitä aikoja. Onneksi nautin niistä, silloin aikanaan, oikeasti.