Minä en tajua. En helvetti tajua. Jiillä on koulukirjat vihkoineen yhdessä tietyssä hyllyssä. Hyllyn alapuolella olevassa kaapin ovessa on lukujärjestys. Joka ilta minä kysyn, onko reppu pakattu. Jos ei ole, sitten mennään pakkaamaan.

Mikä helvetti se on, ettei ne päädy sinne reppuun!

Kynät ja kumit oli aikaisemmin aina väärässä paikassa, penaali sisältöineen. Nyt koulussa on pulpetissa kynä ja kumikin käsittääkseni. Molemmissa paikoissa eli penaalissa ja pulpetissa on lyijytäytekynät, koska tavallisen kynän terottaminen oli ongelmallista, kirjoitti ja teki matikan tehtävät semmoisella suttuisella paksulla, terottamattomalla kynänterällä. Toisaalta, on ihan arpapeliä onko se lyijykynä hyvä vai hajoaako terotettaessa. Terät katkeilevat. Tai sitten just tämä terotin ei terota tätä kynää, tai mitään muutakaan kynää. Hyvän ja toimivan terottimenkin osto on ihan arpapeliä, hinnankaan perusteella ei voi päätellä mitään.

Tällä viikolla on ollut kolme Wilma-merkintää. Torstaina oli matikan kirjat ja vihot unohtuneet, ja sen oli ope antanut anteeksi ilmeisesti keskiviikkoisen vastuuntuntoisen oloisen varttikeskustelun jäljiltä. Mutta kun perjantainakaan ei ollut sitä matikan kirjaan ja vihkoa! joten ope laittoi merkinnän myös torstaista. Torstain olisi saanut anteeksi, jos olisi perjantaina skarpannut. Vaan ei.

 

Muutenkin koko koulun käynti on yhtä taistelua. Ei kiinnosta, ei tee. Tunnilla istuu ajatuksissaan. Ei minkäänlaista motivaatiota.

Nyt pitäisi lukea kokeisiin. Lukee joo. Ihan uusi ja outo asia, ei ole ikinä kuullutkaan. Ei niin. Tunnilla kuulemma luokan takanurkan ryhmä pitää mölinäänsä eikä voi kuunnella eikä keskittyä. No, onhan tuo Jii semmoinen, että keskittyminen herpaantuu aivan täysin, jos on melua ja hälyä luokassa tai ympärillä. Mutta ei se selitä kaikkea.

Lukuvuoden alussa juttelin Jiin kanssa asiallisesti ja järkevästi, perustellusti, että nyt täytyy panostaa koulun käyntiin ja tehdä läksyt huolella ja lukea lukuaineiden kappaleet kyseisen koulupäivän jälkeen kotona; että tämäkin kuuluu läksihin ja nyt, NYT, aloitetaan se. Oikeasti. Englannista luetaan sanat ja lauserakenteet ja kieliopit.

Se oli hyvä ja järkevä keskustelu. Minä olin oikein tyytyväinen.

Mutta ei Jii sen aktiivisemmin niitä läksyjä ole tehnyt tai koulukirjoja avannut. Joulutodistus oli sen mukainen. Ja niinpä taas keskusteltiin, että kevätlukukaudella paneuduttaisi ja skarpattaisi, se auttaa sitten yläasteella, kun on hyvä pohja ala-asteelta ja sen viimeiseltä luokalta. Ja Jii lupasi. Tekisi mieli sanoa, että niin oli kuin isänsä lupaus, täysin katteeton. Tekisi mieli sanoa, että niin on samanlainen kuin isänsä opiskeluinto, eli äysin nolla, olematon. Ja isänsä tavoitteellisuus, eli luovuttaa heti kun ensimmäinen ryppy tulee. En tee sitten ollenkaan, lopetan sitten, antaa olla, kun ei kerran kelpaa tämä vätystely, niin en sitten mitään muutakaan...

Toivottavasti en sanonut. Ei, en sanonut. Mutta ajattelin. Ihan kielen päällä oli. Sillä tuollainen se Isukki oli ja on. Hankalat asiat selviää, kun jätetään ne ilmaan leijumaan. Kyllä sieltä joku enkeli tulee ja siivillään kantaa, pelastaa, vie pois talousahdingosta ja omien tekojensa seurausten vastuusta.

No niin. Jii. Tottakai oppiaineen aihealuuet ovat kaikki ihan uusia ja outoja, kun ei ole seurannut opetusta eikä ole päivän päätteeksi kotona kirjaa avannutkaan! Samaa kappaletta luetaan monta kertaa eikä mistään tajua mitään.

Ja sitten minä karjun ja Jii parkuu, poukkoilee huushollissa, kolhii itsensä huonekaluihin ja kulmiin ja kaiken päätteeksi illemmalla suihkussa käydessään iski päänsä suihkun hanaan ja sitten karjutaan: au auau au ai aiaiai! ja minä karjun että ole hiljaa, luulevat että hakkaan sinua!

Siinä meni persiilleen Pirpanankin perjantai-ilta kuin minunkin, se kivaksi ajateltu saunailta, kun Jiin kanssa riideltiin koealueen lukemisesta ja wilma-merkinnöistä.

Ehkä se ei haittaa, vaikka naapuriinkin kuului. Naapurit nimittäin havahtuivat elämään nyt. NYT. Niinkuin aina, yöllä. Kello lähenee jo puoltayötä ja nyt siellä naapurissa havahdutaan iltaa viettämään, juttelemaan sen verran isosti, että tänne hiljaiseen kotiin kuuluu. Jos me ollaan kummallisia huutajia (näin oletan), niin naapurustossa ollaan kummallisia yökyöpeleitä.