Tämä aamu ja alkuiltapävä on ollut suuria tunteita, parkua, itkua, draamaa.

Jiilla oli koulutyö, jonka suunnitteli tekevänsä Pekan kanssa yhdessä. Mietin jo, että noinkohan onnistuu, yksilötyö parityöskentelynä, kun selkeät parityötkään ei näillä oikein tahdo onnistua. Ovat eri rytmissä, eivät saa koskaan aikatauluja sovitettua yhteen ja sitten pitäisi vielä löytää se Kompromissi ja Yhteinen Sävel.

Eihän siitä sitten mitään tullut nytkään. Det Line oli miedän suunnalta hermojen kireyttä aiheuttava, isitapaaminen. Parkua, raivoa, kiukuttelua. Hei vaan naapurit, täällä me ollaan jos muuten et tiennyt!

Ja sitten Pirpana keksi aivan yhtäkkiä, ennalta-arvaamatta tönäistä Jiin takana olevaa lipastoa vasten. Lapset seisoivat peilin edessä, Pirpana Jiin edessä, halauksessa. Ja Pirpana pukkasi .. MITÄ SINÄ TEIT! jyrähdin minä, ja Jiin paukkuessa vuoteeseensa murjottamaan talutin Pirpanan perään anteeksi pyytämään. Laitoin parkuvan, ulvovan Pirpanan jäähypenkille. Isiäkin siinä piti parkua, kas Isukki kun ei puutu, jos Pirpana käyttäytyy huonosti toisia kohtaan (Jiitä) tai ylipäätään (Jiin kertoman mukaan).

Kävin läpi, miksi hän siinä istuu ja miten sitä käyttäydytään toista kohtaan, millaista käytöstä hän itse odottaa muilta ja miten hän itse sitten käyttäytyy. Ja sitten se tuli: Syliiiiin!

Ja sitten istuttiin hetki sylikkäin.

Minä olen tätä ihmetellyt. Ensin on joku tilanne, sitten on minun komento ja sitten on Pirpanan draamakohtaus suurine parkumisineen - ja sitten: syliin. En ymmärrä.

Minua viisaampi kertoi, että tässä on kyse samasta asiasta kuin eläinmaailmassakin. Emo nutuuttaa vallattomia ja tottelemattomia pentujaan ja sen jälkeen nuolee heitä osoituksena siitä, että pennut ovat edelleen tärkeitä jne.

Tässä on sama tilanne. Pirpana on tehnyt väärin, saanut leijonaemon karjasun ja sitten Pirpana haluaa varmistaa, että on edelleen rakas. Hän haluaa, tarvitsee, nutuutuksen jälkeen ne emon nuolemiset. Siis sylin, halin, halauksen, sylityksen. Ja hän saa ne.