Nyt kun tämän blogin löysin, on ihan sama jatkaa tätä. Etsin sen toisen blogin käsiini, siirrän sieltä tänne jotakin, ehkä. 

Viimeksi olen tänne näköjään postannut 2016. Continentalit on ranskanpurkkiin vaihdettu 2015, mistähän minä sen postauksen eteeni sain? kait se tuolla blogisekamelskassa on.

Mitä meille nyt kuuluu? Liki neljä vuotta myöhemmin.

Minä olen keski-ikäisempi kuin neljä vuotta sitten. Näkyy naamassa ja vyötärönmitassa. Ensimmäiseen on uureet nenänpielestä suupielien ohi leukakulmiin syventyneet ja silmän ympärille on ilmestynyt  pigmentaatioläiskät.  Se toinen on saanut lisää mittaa, vaikka en ole sitä pyytänyt enkä tilannut. Eroon en tunnu pääsevän, en tällä liikunnalla ja ruokavaliolla. 

Lapset. Niin. Katselin vanhoja kuva ja postauksia tästä blogista.Oi, kuinka he ovat olleet pieniä. Olin unohtanut, että olen joskus (neljä vuotta sitten) leiponut vappumunkkeja ja Jii saanut kainalokepit. Nyt kun kuvan näin ja postauksen luin, muistan, miten koikkelehti kouluun keppiensä kanssa  ja sai joltakin samalla kadunvarrelta asuvalta kyydin. Kävin kiittämässä muffinssien tai jonkun suklaalevyn kanssa. 

Nyt Jii on peruskoulunsa läpiraapinut, pitkänhonkkeli teini. Istuu huoneessaan, pelaa ja sen lisäksi pelaa. Sosiaaliset kontaktit netissä. Huolimatta pituudestaan hän on minun mielestäni ikäistään lapsekkaampi. Tupakka tai päihteet ei kiinnosta, tytöt tai seurustelu ei kiinnosta. Kotona on hyvä olla, mamin pikku mussukan. 

Pirpanasta on kasvanut hoikkarunkoinen, pitkäsäärinen varhaisteinityttö, joka tirskuu ja kikattaa ystäviensä kanssa, plärää kännykkäänsä ja vaatteita ja haluaisi meikata. Rei'ät korviin hän lopultakin uskaltautui ottamaan ja vaihtelee nyt korvakoruja korviinsa.  Peppi on yhä ystävälistalla, ja ne kaikki muut, ja muutama uusi tyttö. 

Asumme edelleen täällä samalla alueella, maalla kaupungissa. Emme samassa asunnossa. Se osoittautui aivan liian ahtaaksi. Muutimme Isolle Kirkolle ja vuosi riitti, siinäkin oli melkein vuosi liikaa. Mutta tulipa koettua. Ei ole ikävä takaisin. Ja tiedän, että kerrostaloon minusta - tai meistä - ei ole. Me olemme liian isoäänisiä, naapurustosta lähtee ihan liikaa ääntä. Asuminen betonikennostossa oli ahdistavaa, suljettua. Meistä tuli sisäihmisiä. Siitä poispääseminen, muuttuminen takaisin ulkoihmiseksi, on ollut hidasta. 

Mitäs muuta, minulle. 

Keväästä kesän yli 2016 minulla oli seurustelusuhde, joka perustui lähes yksinomaan seksiin. Sitä kesti puoli vuotta. Sen päättyminen harmitti, mutta toisaalta tiesin, että se tulee päättymään. Mistäkö? - sen vaan tietää. 

Noin puoltoista vuotta sitten mummo kuoli. Siitä seurasi, että otin yhteyttä sisaruksiini ja olemme taas väleissä. Hyvä niin. Selvisi, että olivat ikävöineet, kaivanneet minua. Eikä isosiso edes tiedä, mistä välit katkesi. Hän ei siis muista, mitä tapahtui 2014. Minä muistan. Lupasin kertoa hänelle, kun aika on sopiva. 

Tässä välissä minä opiskelin, valmistuin, irtisanouduin vakituisesta työpaikastani. Nyt olen määräaikaisessa työsuhteessa. Ja tämä ammatti, tämä työ, tämä onkin sitten kokonaan oma lukunsa. 

Otin yhteyttä kahteen vanhaan ystävääni ja  kaksi muuta on - jos nyt ei laittanut välejä poikki, niin ainakin viilentänyt ja etäännyttänyt itsensä, mutta näistä toisella kertaa. 

Isukki tapaa lapsia vielä vähemmän ja vielä harvemmin kuin aiemmin. Sinsänsä hyvä. Eipä ole enää tenavat päästään ympärpyöräytettyjäa ja sekaisin. Tai jos ovat, palautuvat aika nopsaan takaisin normaaliuomaansa. Aiemmain on näköjään Pirpana ollut etusijalla. Nyt asetelma on kääntynyt toisinpäin, ja Jii on se, johon Isukki panostaa narskupyörityksensä. 

Ja minä olen edelleen yksinhuoltaja. Yksin ja ajoittain hyvinkin yksinäinen. Arkielämä kulkee varmaan hyvin tavallista lapsiperhe/teiniperhe-elämän rataa. 

Kaikenlaista pientä elämänasiaa on ja tapahtuu. Ajatuksia, unelmia, harmistuksia, tapahtumia ja niistä aiheutuvia seurauksia. Niistä kait sitten voisi tänne kirjata, kun eipä tässä muutakaan tekemistä ole. 

 

Ps: Se ihka elävä ja oikea lemmikkimarsu Teddy on yhäkin elossa ja olemassa. Tänä syksynä Teddy täyttää 7 vuotta ja on  marsuksi todella vanha, Metusalem. Lapsia olen jo vuoden päivät varoitellut, että on vain ajan kysymys, kun Teddy siirtyy paremmille marsunurmikoilla.