Tuulellakäypä on ihminen, jonka mielialat ja sen myötä toimintakin ailahtelee reunasta reunaan. Sen saman asian tiimoilta siis. Ensin ollaan yhtä mieltä ja sitten hetken päästä jo aivan toista äärilaitaa.

Isukkikultainen tuntuu tämmöinen olevan.

Ilmeisesti syysaika heti avioliton onnen satamaan astumisen jälkeen olikin vähän raskaampaa aikaa. Tai sitten piti rajata minut siitä onnenelämästä ulkouolelle. Sehän kävi parhaiten niin, ettei vastata viestihin, joissa kysyn lasten tapaamisia tai laitan joululahjatoivelistan. Ja sitten kun vastataan, vittuillaan.

Nyt on kait avioelämä mennyt turvallisiin uomiinsa ja Isukki voi olla huoletta sen suhteen, että Enkeli hoivaa ja huolehtii yhäkin. Eikä vaadi, ainakaan vastuunottoa, ainakaan lapsistaan, mieheltä(än). Sillä silloin, kun Isukin täytyy hoitaa asioita, selvittää, ottaa vastuuta - ainakin meidän entisessä yhteiselämässä Isukilta paloi käämit ihan alta aikayksikön jokaisesta asiasta. Hän vaan ei kestänyt sitä, että piti itse päättää, selvittää, tehdä, toimia, olla vastuullinen. Ainakin siinä tapauksessa, kun asiat eivät hoituneetkaan eli hän sai moitteita, ettei hoitanut hänelle luotettua tehtävää. Näitäkin oli, enkä se moittija minä ollut.

Syksyllä Isukki ei vastannut viesteihini kun kyselin tapaamisia ja lasten joululahjoja. Minun viestini menivät kuulemma roskapostikansioon. Vihamielinen, ylimielinen, vähättelevä, halveksiva, vittuilua  - se oli niiden viestien sävy.

Nyt tammikuussa sitten alkoi kiukuttelu, ettei aio jaksaa kyyditä lapsia tätä välimatkaa. Mutta sitten ei kelvannut sekään, että minä tuon lapset sinne kulmille lähialueelle, mutta hän maksaisi meidät kaikki. Koska kuitenkin ajoittaisin käyntini samalle ajankohdalle ja - kuskaisin lapset sinne sillä bussikyydillä. Ei, se ei käynyt. Ja sitten se kävikin, mutta juna meni jo. Tai bussi. Niinkuin sanonta sanoo. Eli antaa olla, unohda, ei kannata enää. Sen sijaan, että olisi vastannut asiallisesti, hänen piti alkaa vängätä ja inttää, vääntää ja vittuilla ja vielä muistuttaa, ettei aio neljää vuotta tätä välimatkaa ajella. Ei. Lapset pitäisi laittaa bussiin, keskenään. No, eihän heitä keskenään voi laittaa, vaan minun on vietävä heidät Keskustaan, se on tunti yhteen suuntaan + vienti kaukoterminaalin busseille + takaisin kotiin = noin 3 tuntia. Ja sunnuntaina sama. Ja lapset matkustelee yli 4 tuntia ja se on kohtuullista, mutta ei se, että isä, aikuinen mies, hyvällä autollaan ammattiautoilija, ajaisi tuon matkan edes takas kerran kuukaudessa. No, ihan sama.

Tuota vaan ihmettelen, kun  kun nyt on nimittäin ihan  toinen ääni kellossa.

Laitoin viestiä, jossa oli lasten tapaamiset kesäkuulle asti, haut ja palautukset täältä meiltä kotinurkilta. Kesäkuun kohdalla oli neljä päivää, joista kaksi arkipäivää. Eli lapset olisivat ensimmäistä kertaa isällään neljän päivän kesälomalla ja siinä on mukana kaksi kokonaista arkipäivää! Ja hän suostui! Siis hän suostui ottamaan lapset kesäkuussa lomatapaamiselle! Uskomantonta! Kun koskaan, ikinä ennen ei! Toissakesänä Jii vietti pitkiä päiviä yksin kotona. Pirpanan eskari oli päättynyt ja hän oli päivähoidossa päivystävässä päiväkodissa. Minä ajoin edes takaisin viemään lasta aivan outoon päiväkotiin, vieraiden hoitajien ja ennestään tuntemattomien, aivan pikkuisten lasten joukkoon, tulevan koululaisen, ison tytön. Ja Isukki vietti vapaapäiviään, mutta lapsia ei huolinut ottaa, ei edes päiväajaksi. Syy löytyi minusta ja minun ehdoista (isä on lapsen kanssa, ei Jutta, ei joku muu, vaan Isukki itse). Hän ei voi tavata, koska minulla on tämä nihilistinen ehto. Koiran ulkoilutus oli se ongelma, mitä Isukki ei saanut sovitettua lasten kanssa olemiseen. Eli Isukki ei voi jättää lapsia Jutan hoitoon ja lähteä ulkoiluttamaan hurttaansa. Isukki miettii koiran kusetuksen niin, ettei lapset joudu olemaan Jutan kanssa tai keskenään sisällä. Jokainen täysipäinen miettisi kuvion niin, että ottaa lapset mukaan tai käyttää koiran pidemmän juoksutuksen sitten, kun lapset on viety takaisin kotiinsa, tai se Jutta, aikuinen nuori terve nainen, juoksuttaa sen rakin kusipylväiden luona. Mutta Isukki ratkaisi asian kuten Isukki kaikki asiat ratkaisi tai ratkaisee, eli ei ottanut lapsia ollenkaan tapaamiselle. Ja syytti minua siitä.

Ja nyt sitten yhtäkkiä kaikki käykin. Vaikka muutama päivä sitten mikään ei käynyt. Nyt ajellaan, otetaan. Muutama päivä sitten oltiin toista mieltä.

Hyvä että ottaa lapset tapaamiselle. Lapset kuitenkin toivovat ja haluavat tapaamisia. Isukin oma käytös tekee hänen kanssaan toimimisen hankalaksi. Hän on epäluotettava. Tulee väkisin mietittyä, että mistä se tuuli nyt puhaltaa ja onko siellä taustalla joku sellainen asia, minkä takia nyt on takki käännetty myötätuulen purjeiksi. Tällä hetkellä esimerkiksi määräaikaisen elatusmaksusopimuksen päivittäminen ja sen myötä lastenvalvojan tapaaminen. Nyt makeillaan joka suuntaan, että saadaan itselleen kerättyä pisteitä ja pystytään Lastenvalvojalle kertomaan, miten hyviä ja upeita sitä nyt ollaan, miten yhteistyökykykyisiä ja muuta paskaa.

Eli aina, kun Isukki toimii yhteistyössä, sen taustalla on joku juttu, josta hän itse hyötyy. Toiminta ei siten ole aitoa, todellista, vaan sen taustalla on oma hyötyminen.

Näin sitä väkisinkin ajattelee.

Näin ajatteli se Isukin ensimmäinenkin Exä.

Se ei johtunutkaan hänestä itsestään - Exän vinksahtaneesta, kostonhaluisesta ja vainoharhaisesta luonteesta. Se ei johdu minusta - minun epäluuloisesta, inhorealistisesta luonteestani. Se johtuu ihan Isukista itsestään.