Jouluviikolla lainasin kirjastosta melkoisen pinon kirjoja. Tein jo uusintalainakin tässä välissä, kun en kuitenkaan ennättänyt sitten luke ajallaan kaikkia.

Nyt lukuvuorossa on Anna-Liisa Härkösen Palele porvari ja muita kirjoituksia. Olen lukenut sen ennenkin, se on yhtä hauska yhäkin kuin ensimmäisellä kerralla. Pidän muutenkin Härkösen tavasta kirjoittaa. Luin otteita ja katkelmia Jiillekin. Pirpana on liian pieni tajuamaan, eikä Jiikään kaikkea tajunnut, vaati pientä täsmennystä ja selostamista, mistä on kyse, ennen kuin juttu avautui.

Jiillekin lainasin muutaman kirjan. Lukee niitä ennen nukahtamista vuoteessaan. Eipä juuri muulloin.

Jii sai joululhjaksi pokkarin Narnian tarinoista, Velho ja Leijona. Sitä luen lapsille iltasatuna, jatkosatuna. Pirpana sanoi kerran, että kirja on aika jännittävä. Kerroin, että kirjan tapahtumat ovat tarua, eivät totta ollenkaan. Lapsista kirja on todella mielenkiintoinen ja ovat harmissaan, kun luen vain yhden luvun kerrallaan. Enemmän pitäisi, varmaan koko kirja yhtenä lukemana.

Kohta on taas etsittävä kirjastosta joku kirja iltasatukirjaksi. Astrid Lingreninin Mio, poikani Mio pitäisi varmaan etsiä luettavaksi, sillä Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli on jo luettu. Samoin Eemeli-kirjoja on tullut luettua.

Aikoinaan luin Joakimille ja Kiiralle aina iltasadun. Se loppui siinä vaiheessa, kun Kiira oppi lukemaan ja halusi lukea Joakimille. Annoin lapsen lukea ja sitten se jäi... Jotenkin kuvittelin, että kaikissa perheissä luetaan lapsille iltasatu. Näin siitäkin huolimatta, ettei omassa lapsuuskodissani mitään iltasatuja luettu, mutta se olikin -70-lukua. Ei silloin ollut paljoa muutakaan mitä myöhemmällä sukupolvella oli kasvatuksellisessa tai missään muussakaan mielessä. Isukki on perheestä, jossa arvostettiin kulttuuria. Luemista muun muassa. Siksi minusta oli todella kummallista, ettei Isukilla ollut iltasatu-perinnettä omille tyttärilleen, Jutalle ja Titalle. Tytöt kun olivat iltasatu-sukupolvea.

Jiin iltarutiineihin kuului iltasatu ja iltarukous, halit ja pusit ja hyvää yötä. Kun Pirpana syntyi, en jaksanut. Talo oli iso, työtä paljon. Remontti minun tehtävänä. Kotityöt. Kolme lasta: Jutta, joka ei minua hyväksynyt ja jolle en ollutt olemassa - vauva - Jii, joka oireili liiallisiin muutoksiin ja yksinäisyyteensä. Raskauden loppuaika oli ollut hankala, ja sektion jälkeen ei riittäneet sen enempää fyysiset kuin psyykkisetkään voimavarat. Jostakin oli otettava pois ja se oli Jiin iltasatu. En vain jaksanut enää lukea siinä vaiheessa iltaa. Olin ihan poikki.

Yrittelin aina iltasatua uudelleen, mutten jaksanut. Kummallista. Kun päivät on niin työntäyteisiä, illalla on niin puhki ja poikki, etten vaan jaksanut mitään, en jaksanut lukea. Luin kyllä muuten satuja Jiille, ja Pirpanan kanssa tämän kasvaessa katseltiin kuvakirjoja, mutta iltasatu jäi.

Nyt se on ollut kuvioissa mukana pidemmän aikaa. Vuoden? Kaksi? En muista, mutta on kuitenkin. Joka ilta en jaksa, joskus on liian myöhäkin. Mutta lapset odottavat niitä, isot koululaiset, iltasatua. Ja unilauluja. Hassua. Mutta ehkä tämä kertoo, että eivät ne nyt niin isoja ole, oikeasti. Aika pieniä vielä loppujen lopuksi. He "tarvitsevat" iltasadun ja unilaulun.