Voi mikä marraskuu tämä on! Ulkona on pimeää ja märkää. Vuode vetää puoleensa, ei millään haluaisi nousta ylös. Olisipa sitä kuin karhu ja voisi nukkua talviunta. Kadehdin entisaikojen agraariyhteiskunnan elämäntapaa, jossa talvella on elämänmeno hidastunut, on ihan luvan kanssa saanut olla sisällä. ... ai niin, onhan siellä aikaisin herätty, lehmät lypsämään. Ja ahkera emäntä muutenkin on ylös noussut jo ennen kukon laulua. Äts. Meni sekin kuvitelma. Otetaan uusiksi: entisaikojen porvarisrouvat, jotka ovat suurissa töölöläisskodeissaan jättäneet tehtävät pikkupiialle ja itse vain olleet. Uh, sain silmien eteen kylmän ja kovan tunnelman. Melkein kuin Isukin vanhemmat, vaikkakaan he eivät Töölöstä olleet. Olivat Pitkänsillan paremmalta puolelta, parempia olevinaan, mutta ainakin arvomaailmaltaan kovia ja kylmiä. Lämpöä riitti niille ihmisille, jotka olivat riittävän kaukana heistä ja niille, joista oli heille hyötyä. Kun ihminen kävi heille tarpeettomaksi, tai ei täyttänyt heidän vaatimuksiaan, ihminen hylättiin, sitä ei ollut enää olemassa.

 

Ulkona tulee vettä ihan kaatamalla, kohina käy. Lapset ovat läpimärkiä kun tulevat koulusta kotiin. Eilen Pirpana tuli ilman sukkia. TAAS! TästäKIN on puhuttu sen sata kertaa: sukat on oltava jalassa! Mutta kun sukat menivät märäksi. No, menihän ne, kun kumpparit olivat sisäpuoleltakin aivan märät, on kahlannut koulun pihan märässä sillä tavalla, että kosteus on noussut housun lahkeista kumpparin sisään asti. Ja sitten on sukatkin märät. Mutta kun ystävälläkin  on sukat märät, ja kumpparit vielä epämiellyttävämmät märkään jalkaan kuin itsellä, niin repussa olevat vaihtosukat annetaan lainaa Magdaleenalle. Ja niin Pirpana itse tulee kotiin ohuissa kesäkumppareissa ilman sukkia, varpaat punaisena kylmästä.

Minä nimittäin luulin, että käytettynä saadut karvavuoriset kumpparit falskaavat jotenkin, kun tyttö tuli kotiin aina sukat kosteina. Ostin uudet kumpparit. Mutta ei. Vika ei ole kumppareissa, vaan käyttäjässä.

Ja tässä hiivatin vesisateessa, jota ulkona tulee kohisten.