Tämän joulun ajan ensimmäiset piparit ja joulutortut on paistettu, tänään. Yleensä teen itse piparitaikinan, mutta tällä kertaa päätin mennä helpomman kautta ja ostin kaupausta valmistaikinan. Piparitaikinasta menee aina joku prosenttiosuus pelkän taikinan syömiseen, ja niin kuin aina, ensimmäisellä pellillä aina jokunen pipari kärähtää. Joten  kovin paljoa ei syötäväksi asti piparikeksejä tullut 500 gramman taikinasta.

Pirpana ei pidä hillosta, olipa se ujutettu mihin syötävään tahansa. Jouluttorttuja paiston vain muutaman kappaleen, lähinnä Jiille.

Joulun avaus on nyt tehnyt, moneltakin osalta. Piparit, tortut. Jouluvalot, muutama joulukoristekin, kynttilät. Joululauluja. Ja lasten pikkujoulukausikin on nyt polkaistu tänään käyntiin.

Nyt voi joulu tulla.

Typerä kliseinen lause.

Joulu nyt tulee, vaikkei mitään muuta tekisi kuin istuisi ja tuijottaisi seinään. Ja jouluhan ei itselle tule, jos ei halua sen tulevan. Joulua kun ei ole mikään pakko viettää, minkäänlaisessa muodossaan, jos kokee sen itselleen turhaksi kirkolliseksi tai materialistiseksi tuhlausjuhlaksi. Eihän sitä huomaamatta voi, tätä vuoden ehkä suurinta juhlaa. Mutta voi kait siitä olla piittamatta, jos ei piitaa.

Nojaa, menipä selityslinjalle. Ja typeräksi.

Minä pidän joulusta. Meille se tulee. Minulle se tulisi, vaikkei näitä pieniä lapsia olisikaan tässä joulun juhlasta muistuttamassa.