Pirpanan luokalla ei nyt syksyllä ole mitään vanhempainvarttia, vaan asia hoidetaan puhelimitse.

Tänään se tapahtui.

Muistin kyllä puheluvartin montakin kertaa päivän aikana ja yhtä monta kertaa sen myös unohdin. Olin kääntymässsä huoltoaseman pihalle tankkaamaan, kun puhelin soi. Ajoinkin sitten auton parkkiin ja kävimme keskustelua siitä, miten Pirpanalla koulussa menee.

Ja hyvinhän likalla menee.

Matematiikassa käyttää vielä sormia, enemmänkin ehkä varmistamaan. Osaa kuitenkin sen, mitä nyt on opetettukin. Nyt on kymmenylitykset sekä plussaten että vähentäen ja Pirpana hallitsee laskut. 

Äidinkieli sujuu myös. Pirpana lukee sujuvasti ja ymmärtää lukemansa. Nyt lopetellaan tarinan kirjoittamista. Painopiste ei ole oikeinkirjotuksessa tai muissakaan muotoseikoissa, vaan itse kirjoittamisessa; siitä, että sieltä omasta mielikuvutuksesta löytyisi tarinantykää kirjoitettavaksi.   Ja Pirpana on toimeen tarttunut. Hän kirjotteli tarinavihkonsa eilen illalla kotona ja sanoi, että tarina on vielä kesken. Ja minä en saanut katsoa enkä lukea. Kävin kuitenkin repulla. viholla, ja luin tarinan. Se oli oikeinkin suloinen kertomus siilistä, ja tarinan rytmi siinä oli aivan kuten pitääkin; tarinassa oli alku, keskikohta ja loppu. Kerroin opelle, että minun mielestäni satu on tämmöisenään hyvä, eikä sitä pitäisi edes jatkaa. Opelle Pirpana oli sanonut, että satu on kesken, joten hän ei näytä sitä vielä. Opettaja aikoo vilkaista kirjoitusta. Sillä minähän en voi asiasta Pirpanalle sanoa, kun en koko tarinasta mitään tiedä; minähän en ole sitä lukenut.

On aivan ihana käydä koulukuulumiset läpi, kun lapsi on niin .. tavallinen. Kun kaikki sujuu. Pirpana tekee läksyt itsenäisesti. Lapsi oppii ilman erityistuen tarvetta. Koulussa on mukavaa, kavereita on ja opettaja on kiva. Kerroin opelle myös, että heinäkuussa meillä melkein jo otettiin aamukampa käyttöön sen suhteen, milloin koulu alkaa. Kesäloma on liian pitkä ja koulu voisi jo alkaa, ja opettajaakin oli ikävä.

Jiin koulun alkutaival oli aivan erilainen kuin Pirpanan. Sieltä ei paljon innostuksen palikoita koulun käynnin suhteen tullut. Ei läksyjen, ei oppimisen suhteen, ei koko koulun käynnin suhteen ylipäätään. Paljon jäi aukkoja, yksi suurin ja eniten myöhempää kouluoppimista hankaloittava on kertotaulu, jonka perusteet on Jiillä todella heikot. Suurin "kiitos" tästä kuuluu sille kokonaisuudelle, mihin jouduimme Jiin tokaluokan syksyllä. "Kiitos" monien ihmisten, tilanne keski koko Jiin toisen kouluvuoden. Kolmas kouluvuosi meni täällä meidän Pussinperän koulussa, jossa Jii joutui koulukiusatuksi. Tilanne muuttui paremmaksi kun Jii vaihtoi neljänneltä luokalta koulua.

On kiva, että pienemmällä menee koulu jo ihan alkuopetuksesta alkaen vaivattomasti, helposti, ongelmitta. Tai siis, ne ongelmat ovat tavallisia. Semmoisia, mitkä eivät edes ole oikeita ongelmia. Tytöt vain vähän innostuvat omiin juttuihinsa etenkin siirtymätilanteissa, eivätkä oikein pysy opettajan ohjeistuksen tai ryhmän mukana. Meinasin sanoa opelle, että voi, kuulostaa ihan tavalliselta tyttöjen toiminnalta, tuo tilanne tuskin tulee koskaan muuttumaan ja hyvä niin.

Mutta en sanonut. Tottakai koulussa mennään koulun toimintasääntöjen mukaan. Paitsi silloin, kun innostutaan kavereiden kanssa tytökikatteluun. Ja silloin, kun niitä sääntöjä uhmataan. Hyvähyvä, niin sitä pitää, vallitsevia rakenteita täytyykin vähän heilutella, muutoin ei muutosta eikä kehitystä, edistysä  tapahdu, mutta en sano sitä ääneen.