Olihan mielenkiintoinen keskustelu Isukin kanssa. En ihan tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta hei, ihan oikeasti. Minua ei kiinnosta hänen elämänsä, hänen kummpaninsa. Olen kiinnostunut lapsistani.

Lapset eivät tiedä tästä Enkelistä yhtään mitään. Ei nimeä. Kuvan on Jii nähnyt isin kännykän näytöllä. Ja nyt lasten pitäisi sitten mennä tapaamiselle tämän täysin tuntemattoman ihmisen kotiin! Ja Pirpana menee. Kysymättä. Vastaan sanomatta. Kritisoimatta. Hän menee vaikka ihmissyöjähirviön kanssa maakuoppaan asumaan, jos se on se paikka, missä isin voi tavata. Jii ei kaikkeen suostu.

Olen ilmoittanut kantani enkä sitä muuksi muuta. Haluan tavata sen ihmisen. Isukin mielestä olen vain utelias: haluan nähdä tämän hänen naisensa. Ei, en halua. Ei se nainen minua kiinnosta. Minua kiinnostaa kenen ihmisen, millaisen ihmisen kotiin lapseni ovat menossa.

Sanoin puhelimessa Isukille, että minulla on muutama kysymys, joihin haluan vastauksen. Isukin mielestä voisin esittää ne kysymykset hänelle, hän esittää ne Enkelille ja Isukki kertoo sitten minulle ne vastaukset. Ja tämän hän muuten sanoi ihan tosissaan, ei heittona, ei vitsinä, ei edes vittuiluna. Hän oikeasti näkee asian näin.

Mutta ei. Haluan kuullan ne vastaukset tältä ihmiseltä itseltään.

Isukin mielestä minun käytökseni, toimintani, on käsittämätöntä, eikä ollenkaan minulle ominasta. Tai jotenkin näin. En tiedä, kenen kanssa hän on ollut naimisissa. Ei minun ainakaan. Ja näin sanoo tämä sama ihminen, joka vielä pari vuotta sitten asumuseron aikana (ero oli jo voimassa, mutta ns. suussanllisesti peruttu...) kehui minun vanhemmuuttani ja suhdetta lapsiini, kehui ja kiitti minun Äitiyttäni, ja ihmetteli, miten minä "uskalsin" lähteä viikon kuntoremonttilomalle, kun siihen asti olin liki 10 vuotta ollut tiiviisti lapsissa kiinni. Montako tuntia selviän ikävöimättä. Sama ihminen, joka virallisemmankin erotilanteen jälkeen on todennut, ettei aio lapsia minulta itselleen vaatia missän elämän vaiheessa; hän ei selviäisiä siitä vanhemmuden kokonaisuudesta, jota minä hoidan erinomaisen hyvin. Sama ihminen, joka vielä pari kuukautta sitten suitsutti minulle ystävällisellä, lähes mairealla äänellä kehuja minun vanhemmudestani, minusta itsestäni. Ja nyt tämä sama ihminen ei voi käsittää, miten minä voin olla niin kiinnostunut lapsistani, että haluan tietää, minne ja kenen huusholliin he ovat jatkossa menossa viikonloppuja viettämään!

Kerroin, että tunnen lasteni kavereiden vanhemmat. Olen tekemisissä heidän kaikkien kanssaan. Jotenkin sieltä tuli vähättäelevän ja epäuskoisen sekainen lyhty mitätöinti. Että näin ei todellisuudessa ole, kunhan puhun.

Isukki on sitä mieltä, että minä olen vetämässä itse itseäni siihen samauteen, missä hänen Exänsä, Jutan ja Titan äiti on tai oli. Mutta ei. En ole. Minä vain sanon hänelle, että hän laittaa minun käytökseksi niitä ominaisuuksia, joita aikoinaan väitti Exässään olevan. Hän olettaa minun toimivan ja ajattelevan samalla tavalla, mitä hänen antamassaan kuvauksessa aikoinaan hänen Exänsä ajatteli, toimi, teki, käyttäytyi. Niinkuin sekin, kun hän tässä keväällä puhelimessa väitti ettei Jii välitä hänestä ollenkaan eikä ole kiinnostunut tapamaan häntä (mikä ei pidä lainkaan paikkaansa!) ja hermostui toteamaan, että minä kyllä uskon, että te kaikki kolme siellä voimallisesti toivotte minun kuolemaa!  Mikä veti minut lähes sanattomaksi. Mistä hän tämmöistä kuvittelee? Että minäkö lasteni kanssa lukisin iltarukouksena rakas Jeesus, ota se isi tykösi. Hyvänen aika ! Ja ennenkaikkea: tasan näin, juuri näin, hän väitti Exänsä toivovan ja ajattelevan hänestä!

Puhelu oli Isukin suunnalta aikamoista vihan ja suuttumuksen täyteistä räksystystä.

Lopetin puhelun sanomalla, että olen enemmän kuin erittäin tyytyväinen tähän eroon. Lapset ovat aiva ihania. Ikätasoisia, herttaisia, suloisia, tasapainoisia, monet kehuvat heitä. Ja Isukki sylki vihaisena, että no onpa se nyt niin hienoa, kun sulla menee lasten kanssa niin hyvin, eivät edes kiukuttele.. mutta en minä niin sanonut. Tottakai he kiukuttelevat, uhmaavat, inttävät, riitelevät, ovat eri mieltä, Pirpana järjestään yhäkin toisinaan draamakohtauksiaan. Niin pitää ollakin. Jos lapset eivät uhmaa eivätkä ole eri mieltä vanhempiensa kanssa, SE on luonnotonta ja silloin asiat eivät ole kunnossa, jotain on pielessä! Aivan ikätasoisesti nämä lapset uhmansa ja eriävät näkemyksensä ilmaisevat. Lapsissa on sellaista hyvää ja normaalia käytöstä, mitä heissä ei koskaan ollut meidän yhdessäolomme aikana.

Kyllä. Minä olen iloinen, että olemme eronneet. Lapset voivat paljon paremmin nyt kuin silloin, siinä elämässä ja siinä maailmassa, missä elin Isukin kanssa. Isukin, hänen vanhempiensa,hänen sukunsa, hänen Exänsä, hänen lastensa Jutan ja Titan maailmassa. Hänen elämässään.

Minulla on nyt oma elämä, omien lasteni kanssa. Hyvä elämä. Olen melkein onnellinen.