Pirpanan koululla oli perinteinen kyläkoulumainen kevättapahtuma poniajeluineen, makkaroineen, vohvelinpaistopisteineen. Sinnehän mekin olimme menossa, tottakai.

Sovittiin Pirpanan luokkakaverin Pepin isän kanssa, että tavattaisi kevättapahtumassa ja Pirpana tulisi sieltä heille leikkimään Pepin kanssa. Minä muistin tapahtuman alkamisen väärin, kaksi tuntia aikaisemmaksi. Yleensähän ne alkaa klo 12, nämä kylätapahtumat, mutta nyt olikin alkamisajankohta laitettu iltapäivään. No, siellähän oli Pepin perhe jo meitä odottamassa ja sitten sitä kulutettiin aikaa kaksi tuntia koulun pihalla ja leikkipuistossa koulun kevättapahtuman alkamista odotellen. Ainakin tuli ulkoiltua. Aurinko paistoi, oli lämmintä, likat riisui kengät ja sukat ja viilettivät paljan varpain; Pirpana, Peppi ja Pepin pikkusisko Annika.

Pirpana kävi ainakin kahdesti poniajelulla, Peppi taisi käydä neljä kertaa, koska halusi olla kyydissä kaikkien luokkakavereiden ja ystäviensä kanssa: Pirpanan kanssa ainakin kahdsti sekä  Magdaleenan ja Carlottan.

Ja sitten tytöt katosivat. Minun piti antaa Pirpanalle hänen oma laukkunsa, jossa oli rahapussi, puhelin ja fillarin lukon avaimet, ja lähteä itse omalle fillarilenkille, mutta likkaa ei näkynytkään missään. Etsin koko alueen moneen kertaan, sisältä, ulkoa, joka paikasta. Puoli tuntia, ja sitten vastaan kävelee iloisia tyttöjä villasukkakäsinukkien kanssa. Olivat olleet jossain sukkapajassa tekemässä villasukista käsinukkeja. Söpöhän se oli, vaaleanpunaiset korvat, napeista silmät ja nenä.

Minä lähdin kotiin, Pirpana jatkoi kevätriehasta Pepin luo, josta hain hänet illalla. Jii oli ollut Pekan kanssa, Pekan luona leikkimässä, paikkapolvifarkuissa. Jii hajottaa yhä vieläkin uskollisesti housujaan, ja minä paikkaan farkkujen ja verkkareiden polvia. Pihahousuja niistä nykyään, Jii onneksi laittaa ne vastaan mukisematta. Ei kouluun, mutta pihalle.

Pepin isä on aivan ihana. Harmi, että hän on niin paljon minua nuorempi ja tyytyväisesti naimisissa. Hah. Se oli vitsi. Tai mitä nyt tyytyväisesti tarkoittaa. Työn ja arjen, lasten ja liian vähäisen vapaa-ajan ja liian vähäisen yhteisen ajan uuvuttama pariskunta, joka väsyy toisiinsa ja kaikkeen, rahahuoliin, ja riitelee. Ja aikovat erota. Niin Peppi kertoi. Höpsö ajattelematon lapsi. Vastasin, että kaikki pariskunnan riitelee, eivät sinun vanhempasi mihinkään eroa. Koska he eivät eroa.

Peppi kysyi minulta, miksi minä ja Pirpanan isi erosimme.

En ollut odottanut tätä kysymystä. Menin sanattomaksi. En tiennyt mitä vastata. - Öööö, tota, no... Mitä sitä lapselle voi sanoa! Ja juuri kun olin vastaamassa Pirpanan isi halusi erota, Pirpana ennätti kajauttaa kirkkaalla äännellä: Isi halusi.

Olen tämän vastauksen antanut lapsille, kun he ovat tivanneet - kyllä, pitkällisesti, monta päivää, monta automatkaa, kesä- ja talvitapahtumaa inttäneet ja tivanneet vastausta. Olen sanonut, että tämä oli isin päätös. Isi halusi erota.

Olisit yrittänyt enemmän, sanoi Jii, kun olimme vuosi-pari sitten menneisyyden muistomatkalla katsomassa paikkoja ja alueita, joissa perheenä olimme käyneet lasten ollessa ihan pikkuisia. Mutta ei se minusta ollut kiinni. Jos toinen on pättänyt, sitä voi itse aika vähän enää se jälkeen tehdä.

Kävimme näitä paikkoja katsomassa, koska Jillä ei ollut mitään muistoja, tai ainakin muistoja oli erittäin vähän liittyen meidän aikaisempaan elämään, ennen tänne muuttoa. Kävimme katsomassa, missä olemme joskus olleet, mistä tulleet, mitä tehneet, ennenkuin olimme päätyneet siihen, missä silloin olimme, jotta lapsen tunnetasolla olevat muistot saavat konkreatian ja samalla voi sanoa hyvästit menneelle, surra menetyksen, kun tietää mitä surra ja suunnata eteenpäin.

Mutta lapsista minun piti kirjoittaa. Lapset ovat nyt olleet kovasti Pepin ja Pekan kanssa. Ja minä olen jutellut puhelimessa pitkät tovit Pekan äidin kanssa poikien koulun käynnistä ja yhdestä jos toisesta muustakin asiasta ja asian vierestä. Ja Pepin isän kanssa lapsista, sisarussuhteista, tytöistä, vanhemmuudesta, parisuhteesta, seksistä, ruuhkavuosista, ja jos vaikka mistä muustakin.

Tänään Peppi tuli meille koulupäivän jälkeen. Makkarakastike monen vuoden tekemättömyyden jälkeen ei ihan onnistunut, Peppi oli kiltti ja kohtelias ja söi, Pirpana jätti. Pepin isä tuli hakemaan tyttärensä. Juttelimme hetken kaikenlaista. Tytöt halasivat toisiaan, edessä on viikonloppu, etteivät tytöt tapaa toisiaan kun Pirpana menee isälleen. Ja sitten ylättäen Peppi halasi minua - ja Pepin isä otti minut isoon syliinsä halaukseen. Upea mies, jolla on tunteet ja rohkeutta näyttää ne.